Taas yksi yksinäinen.

Tunnen itseni nykyään kamalan yksinäiseksi. Vielä yläasteella oli pari hyvää ystävää. Meitä oli neljän likan porukka jonka kanssa aina oltiin. No sekin sitten hajosi pikkuhiljaa. Se vaan kummastutti, kun yhtäkkiä se, jota olin pitänyt parhaana ystävänä ja jonka kanssa olin ollut samalla luokalla viidenneltä lähtien, alkoi yhtäkkiä käyttäytymään kummallisesti. Ei tullut istumaan viereeni ja käveli ohi kuin olisin näkymätön. Enkä ollut tehnyt yhtään mitään. En ymmärrä.

Olen nyt 18 ja käynyt kaksi vuotta ammattikoulua. Olen siis todella ujo, enkä mikään suupaltti joka saa ystäviä sormia napsauttamalla. Se ainoa jonka kanssa olin koulussa, oli masentunut eikä lähes koskaan tullut kouluun, ja lopulta lopetti sen. Onhan siellä toinenkin jonka kanssa nykyään olen jatkuvasti, mutta tunnen silti itseni yksinäiseksi kun hän ei ole paikalla, ja iltaisin kotona. Hän on 24. En aio jatkaa koulua enää ensi syksynä. Haluan iltalukioon.

Ala-asteajoilta on säilynyt yksi hyvä ystävä jonka kanssa näen noin kerran kuussa. Se on lähinnä kaupungilla käymistä. Hän on aina kiireinen.

Olen nykyään jotenkin vihamielinen. Samaa paskaa päivästä toiseen. Jos teen jotain uutta, ei siitä ole mitään iloa pitkälle. Sisko käskee menemään ulos, no mitä vittua minä siellä ulkona yksinäni teen? Ei kiinnosta laahustaa ympäriinsä näissä samoissa maisemissa joita on joutunut katselemaan koko elämänsä. Oksettavaa. Vanhempien luona ahdistaa asua, en voi sietää sitä että joku on jatkuvasti hengittämässä niskaan. Mutta pakko se on, kun ei ole rahaa.

Välillä saan kamalia ahdistuskohtauksia jolloin olen varma, ettei minulla ole mitään tulevaisuutta enkä tule koskaan olemaan onnellinen. Välillä odotan iloiten kesää, mutta pian olen jo täysin varma että se on samaa paskaa kuin ennenkin; lojumista yksinään pihalla bikinit päällä. Olisi kiva lähteä joskus edes rannalle asti, mutta kesäisin ystäväni on tietenkin toisella puolella Suomea.

Tunnen itseni jatkuvasti syylliseksi. Kun kuulen isän kiukuttelevan keittiössä, olen varma että se johtuu minusta vaikken kuule mitä hän sanoo. Yksi päivä äiti itki olohuoneessa, ja se oli takuulla minun takiani koska olen aina masentunut ja kiukkuinen.

Vihaan elämää.
61421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tunnen samalla tavalla.

Äänestä
  • Vaihtakaa nyt ihmeessä vaikka mailiosotteita ja jutelkaa keskenänne! Ties kuinka hyviä ystäviä teistä tulee. Kevät tulee, aurinko paistaa ja linnut visertää, NAUTTIKAA!!! =)

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    Vaihtakaa nyt ihmeessä vaikka mailiosotteita ja jutelkaa keskenänne! Ties kuinka hyviä ystäviä teistä tulee. Kevät tulee, aurinko paistaa ja linnut visertää, NAUTTIKAA!!! =)

    haluaisiko joku vaihtaa mailiossaa mun kanssa?

    mun maili on [email protected]



    toivottavasti kuulen teistä jommasta kummasta.oon 17v.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    haluaisiko joku vaihtaa mailiossaa mun kanssa?

    mun maili on [email protected]



    toivottavasti kuulen teistä jommasta kummasta.oon 17v.

    Minäkin olen aika yksinäinen nykyisin. Ja kamalan vihamielinen, tuskin ihmiset ylipäätään uskaltavat minuun tutustua tai tulla heittämään läppää, näytän jo muutenkin niin vihaiselta. Minulla oli 4 kaverin poikaporukka.. mutta 9lk:lla se jäi.. luokallani oli vielä yksi kaveri, jonka seurasta en kamalasti pitänyt, hän oli hyvin passiivinen, joten katkaisin häneen välit ja sanoin etten jaksa häntä enään että mene pois. Olen ollut lähestulkoon koko 9lk hyvin yksinäinen, viereisellä luokalla olevaa kaveria näen aina viikonloppuisin, jutellaan niitä näitä perjantai ja lauantai iltana muutaman tunnin ja teemme jotain, vaikka juoksemme tai käymme kaupungilla. Mutta minä kaipaan paljon sosiaalista elämää, viihdyn isoissa ihmisporukoissa, jos olen itseeni tyytyväinen. Joitakin se ahdistaa. 9 luokkaa ei ole enää paljon jälellä, mutta silti en jaksaisi käydä koulua. Ja tämänkin päivän lintsasin. Lisäksi jotenkin häpeän itseäni, näytän mielestäni tyhmältä, enkä tunnu kuuluvan porukkaan vaan olevan jotenkin erilainen. Olen miettinyt että mahtaisikohan tämä johtua murrosiästä. Olen myös ajatellut itsemurhaa, että ottaisin lääkkeitä ja polttaisin itseni metsän keskellä. Tai siis kuolisin jo ennen ja tämän jälkeen ruumiini palaisi ja jäljelle jäisi vain luuranko.. tai tuhkat. Olen silti ajatellut että toivottavasti tämä menee ohi ja kohtahan aloitan uudessa koulussakin. Pakko sinnitellä, eipä ole helppoa elämä. Olisi mukavaa kun olisi edes hyvännäköinen ja kaikinpuolin hyvä tyttöystävä, johon minulla ei varmaan tällä hetkellä ole paljon mahdollisuuksia, huoh.

    Äänestä

  • Poika16.. kirjoitti:

    Minäkin olen aika yksinäinen nykyisin. Ja kamalan vihamielinen, tuskin ihmiset ylipäätään uskaltavat minuun tutustua tai tulla heittämään läppää, näytän jo muutenkin niin vihaiselta. Minulla oli 4 kaverin poikaporukka.. mutta 9lk:lla se jäi.. luokallani oli vielä yksi kaveri, jonka seurasta en kamalasti pitänyt, hän oli hyvin passiivinen, joten katkaisin häneen välit ja sanoin etten jaksa häntä enään että mene pois. Olen ollut lähestulkoon koko 9lk hyvin yksinäinen, viereisellä luokalla olevaa kaveria näen aina viikonloppuisin, jutellaan niitä näitä perjantai ja lauantai iltana muutaman tunnin ja teemme jotain, vaikka juoksemme tai käymme kaupungilla. Mutta minä kaipaan paljon sosiaalista elämää, viihdyn isoissa ihmisporukoissa, jos olen itseeni tyytyväinen. Joitakin se ahdistaa. 9 luokkaa ei ole enää paljon jälellä, mutta silti en jaksaisi käydä koulua. Ja tämänkin päivän lintsasin. Lisäksi jotenkin häpeän itseäni, näytän mielestäni tyhmältä, enkä tunnu kuuluvan porukkaan vaan olevan jotenkin erilainen. Olen miettinyt että mahtaisikohan tämä johtua murrosiästä. Olen myös ajatellut itsemurhaa, että ottaisin lääkkeitä ja polttaisin itseni metsän keskellä. Tai siis kuolisin jo ennen ja tämän jälkeen ruumiini palaisi ja jäljelle jäisi vain luuranko.. tai tuhkat. Olen silti ajatellut että toivottavasti tämä menee ohi ja kohtahan aloitan uudessa koulussakin. Pakko sinnitellä, eipä ole helppoa elämä. Olisi mukavaa kun olisi edes hyvännäköinen ja kaikinpuolin hyvä tyttöystävä, johon minulla ei varmaan tällä hetkellä ole paljon mahdollisuuksia, huoh.

    miksei olis mahdollisuuksia tyttöystävään, God, mä olisin antanu mitä vaan 9-luokalla jätkäkaverista, joka olis ollu yhtä vittuuntunu, vihamielinen ja outo kuin mäkin...=) Mä luulin ettei sellasia jätkiä oo, ja siksi kuolin hiljalleen yksinäni kaupungissa, jonka katuja mä mittailin jatkuvasti yksin paremman tekemisen puutteessa. Kaikilla muilla oli seuraa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


idiootti kirjoitti:

Tunnen itseni nykyään kamalan yksinäiseksi. Vielä yläasteella oli pari hyvää ystävää. Meitä oli neljän likan porukka jonka kanssa aina oltiin. No sekin sitten hajosi pikkuhiljaa. Se vaan kummastutti, kun yhtäkkiä se, jota olin pitänyt parhaana ystävänä ja jonka kanssa olin ollut samalla luokalla viidenneltä lähtien, alkoi yhtäkkiä käyttäytymään kummallisesti. Ei tullut istumaan viereeni ja käveli ohi kuin olisin näkymätön. Enkä ollut tehnyt yhtään mitään. En ymmärrä.

Olen nyt 18 ja käynyt kaksi vuotta ammattikoulua. Olen siis todella ujo, enkä mikään suupaltti joka saa ystäviä sormia napsauttamalla. Se ainoa jonka kanssa olin koulussa, oli masentunut eikä lähes koskaan tullut kouluun, ja lopulta lopetti sen. Onhan siellä toinenkin jonka kanssa nykyään olen jatkuvasti, mutta tunnen silti itseni yksinäiseksi kun hän ei ole paikalla, ja iltaisin kotona. Hän on 24. En aio jatkaa koulua enää ensi syksynä. Haluan iltalukioon.

Ala-asteajoilta on säilynyt yksi hyvä ystävä jonka kanssa näen noin kerran kuussa. Se on lähinnä kaupungilla käymistä. Hän on aina kiireinen.

Olen nykyään jotenkin vihamielinen. Samaa paskaa päivästä toiseen. Jos teen jotain uutta, ei siitä ole mitään iloa pitkälle. Sisko käskee menemään ulos, no mitä vittua minä siellä ulkona yksinäni teen? Ei kiinnosta laahustaa ympäriinsä näissä samoissa maisemissa joita on joutunut katselemaan koko elämänsä. Oksettavaa. Vanhempien luona ahdistaa asua, en voi sietää sitä että joku on jatkuvasti hengittämässä niskaan. Mutta pakko se on, kun ei ole rahaa.

Välillä saan kamalia ahdistuskohtauksia jolloin olen varma, ettei minulla ole mitään tulevaisuutta enkä tule koskaan olemaan onnellinen. Välillä odotan iloiten kesää, mutta pian olen jo täysin varma että se on samaa paskaa kuin ennenkin; lojumista yksinään pihalla bikinit päällä. Olisi kiva lähteä joskus edes rannalle asti, mutta kesäisin ystäväni on tietenkin toisella puolella Suomea.

Tunnen itseni jatkuvasti syylliseksi. Kun kuulen isän kiukuttelevan keittiössä, olen varma että se johtuu minusta vaikken kuule mitä hän sanoo. Yksi päivä äiti itki olohuoneessa, ja se oli takuulla minun takiani koska olen aina masentunut ja kiukkuinen.

Vihaan elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu