Itsesi kanssa vai kaipaatko parempaa seuraa ?
Onko sinulla mukava olla
Anonyymi
47<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Hänen kanssa parempi, mutta pakko tyytyä itsensä kanssa olemiseen. Ei voi itkeä kun on tämmöinen häviäjä.
Pärjään kyllä itseni kanssa, mutta jos kiellän hänen miehen läsnäolon, tuntuu kuin osa sielustani olisi poissa. Olen päässyt tutustumaan hänen maailmaan ja en osaa olla enää ilman.
Aika jännä?!
Eikö olekin? Tyhjää vain.
Toi on aika hyvä. Itselläni miehen läsnäolo on tuntunut jo vuosia eikä olo ole ollut yksinäinen silloin kun on ollut yksin. Sellainen käsittämätön 'keskusteluyhteys' on säilynyt tähän päivään asti. Me vaan niin kuin nauretaan ja hupsutellaan yhdessä edelleen niin kuin silloin ennen, vaikka välimatkaa jo on ja kohtaamisetkin ovat mennyttä aikaa.
Yksinäisyys on ainoa vaihtoehto menneisyyden takia. Tarkempia tietoja saa lääkäriltä.
Olen vähän allapäin, koska en usko sun tilanteesi muuttuvan. Et halua muutosta.
Otan asian tyynesti. En voi asialle mitään. Aion nauttia elämästä vielä täysin siemauksin.
Tuossa olet kyllä väärässä mutta ajattele mitä tykkäät. -sivusta vain..
Muutos ei ole omasta halusta kiinni vaan se ei ole enää mahdollista. Lääkäriltä tai saatanalta saa tarkempia tietoja.
Minä olen parasta seuraa.
Kaipaan kiusaajaani tost vierestä ❣
Sama Täällä 😁💕
En enää meinaa jaksaa olla edes itseni kanssa muillekin Helpompi kun minua ei edes olisi.
Jeesus Rakastaa sinua nyt ja aina. Ota hänet sydämmesi herraksi ja voi olla rauhassa ja elää onnellisena ja hyvinvoivana..
Lue Raamattua mene seurakuntaan, rukoile puhu Jumalalle..hän näkee sinut, ei ole niin pimeää ettei hän sinua näkisi.
Kiitos Jeesus AAMEN sinun ihanassa nimessä Rukoilen Jumalan siunausta kuoleville ja eläville ja syntyville Aamen
T. Rohkaisija
Usko on niin henkilökohtainen juttu. Että se ei kuulu millekään pilipali palstoille. Ja sinä et minun henkilökohtaisesta vakaumuksesta tiedä mitään mihin uskon ja mihin en. Eikä tuo tuputus ketään auta. Loukkaavaa tuollainen!
Tuon trollaajaukkelin kanssa ei juuri kande teutaroida, ajanhuccaa
Jos uskoo sen haluaa kertoa kaikille
Kiitos Jeesus AAMEN sinun ihanassa nimessä Rukoilen Jumalan siunausta kuoleville ja eläville ja syntyville Aamen
T. Rohkaisija
Viihdyn kyllä itsenikin kanssa, mutta kaksin olisi hauskempaa. Kaipaan kyllä yhden ihanan ihmisen seuraa, hänen kanssaan olisi kiva jutella pitkästä aikaa.
Ne muistot, katseet, hymyt, keskustelut lämmittävät edelleen mieltäni.
Jätskitikussa oli tänään teksti; anna sydämesi sykkiä just sille. Osuva oli teksti, kyllä se edelleen sykkii juuri hänelle.
Lue Raamattua, siellä on totuus usko toivo rakkaus. Herran kirkkaus tulee sinuun kun otat Jeesuksen sydänmeesi asumaan ,tunnustat syntisi ja saat ne anteeksi. Jumalalla on sinullekin suunnitelma. Hyvää elämää
Kiitoa Jeesus Aamen Sinun Ihanassa nimessä Rukoilen Jumalan siunausta
T. Rohkaisija
Viihdyn hyvin yksin, mutta jos löytyy itseni ikäinen kiinnostava henkilö niin mieli saattaa muuttua.
Etkö tiennyt minkä ikäinen olen? Tuliko yllätyksenä?
Jos on tutut kasvot niin tiedän iänkin, mutta tuossa ajateltiin että jos se on nyt vielä täysin tuntematon eli se liittyisi kauemmas tulevaisuuteen. On vaikea ajatella viettävänsä aikaa jonkun kanssa kun on väsynyt olo, mutta toisaalta jos se tapahtuisi harvakseltaan niin se voisi piristää.
"itsesi" kanssa on mahdoton olla, kävin sun luona kahvilla, enkä löytänyt sua "yksin", tunsin ulkopuolisuuteni, huomasin meikillä, metallila kyllästetyn älypääsi, älykännyssi, äykännysiäs....
nysiäs......
https://www.youtube.com/watch?v=Eli8ZzFUozg
Kiitos kysymästä! Itseäni parempaa seuraa tuskin täältä löytäisin!
Sinähän vaatimaton olet.
Sellainen tasavertainen kävis hyvin.
Ihan jees sinkkunakin, ja ainakin tänä aamuna kun heräsin ennen herätystä laukeamiseen ja se tavara olisi ollut vierellä nukkuvan naisen sylissä eli tänään oli hyvä yksin. Outoa että yölliseen siemensyöksyyn voi herätä ja epätavallista että se oli iso o vaikka olin unessa. :D :D :D
Ja ilmeisesti samaan aikaan uneksin jostain brunetesta jota en tunnistanut. :/
Mutta katsoit sitä?
Sekä että. Tosin aina ei voi olla mukavaa.
Mieluummin vanhapiika kuin jotain skeidaa, tällain yleisesti vastaan, että on kai siitä ittestäänki pidettävä, heijastuuhan se muuhunkin elämässä jos niin tekee. Erikoista, jos se tekee itserakkaaksi, jollain ne negatiiviset energiat on blokattava
No kyllä se on todella itsekeskeistä jos ei anna halveeraavan energian tulla läpi, ajattelisit vähän miltä toisista tuntuu, siinä voi olla jonkun omanarvontunto pelissä
Vai niin, tunnistin sinut trollin heti puuttuvasta pisteestäsi ja saatan jatkaa kieroa löylytystäni imitoimalla muita, mutta miten?
Voimia biatch, muista olla kiltti, vaikka kaikki ei osaiskaan nähdä, että kyllä se sinäkin osaat olla ja osaat antaa olla
Näin on sehän alkaa olla klockan nolla
Ihan ok, joskus on mukava olla muidenkin kanssa
Olen tottunut olemaan yksin, olisin varmaan aika outoa seuraa.
Kehitä itsetuntoasi ja itsevarmuuttasi että opit rakastamaan itseäsi niin olet valmis rakastamaan muita kun sydämesi on avoin.
Milläs sitä itsetuntoa kohotetaan jos on traumatisoitunut?
Kaipaan oloa ilman koronaoireita kun ne on kestäneet jo viisi kuukautta vaihdellen. Toivottavasti en ole tartuttanut muita.
hyvää yötä ja kauniita unia, toivon vain että olet katsonut tämän videon. =)
ihan mielenkiintoista katsottavaa yöksi.
Special Report: Unearthing Nazca
Ympäristöön nähden erityisen hyvä.
Kaipaan parenpaa seuraa ehkä myös apua en 7päivää. Paitsi sitten seraa ja apua 365pv vuodessa ..kunnes kuolen ehkä pian
Isompi tyyny ei olisi pahitteeksi 😂
🥰❣😉
Ole sinä minun vartalotyyny
Kyllä mä ihan hyvin itsekseni viihdyn. Joskus oli aika kun en viihtynyt, mutta se on enää vain paha muisto menneestä depressiosta.
Tämä tunne joka sisälläni on tuntuu niin hyvältä. Kun suljen silmäni, mun sisälläni ei puhalla kylmä myrskyinen viima ja tee sisäisestä maisemasta autioo ja tyhjää, vaan tuntuu tyyneltä ja rauhalliselta. Sisälläni ei tapahdu mitääb. Tyyntä ja rauhaisaa.
Depression aikaan sekosin päästäni jos oli edes uhka että joutuisin jäämään yksin asuntoon tai huoneeseen yksin pitkäksi aikaa. Musta tuntui että maailmani lahoaa sinä aikana ja henkisesti luhistun kun en kestä sisäistä "melua ja myrskyä" jos joku ei pidä meteliä ulkoapäin ja vie huomiotani muualle tunteistani.
Pelkäsin myös sisäisen luhistumisen johtavan itsetuhoiseen käyttäytymiseen ja takerruin läheisiini kuin hukkuva oljenkorteen ja pulssini alkoi tiheentyä jos tiedossa oli että jään ajatuksien ja tunteitteni kanssa hetkeksi ihan yksikseen.
Se tunne oli kamala. Menin ihan suunniltani yksin omassa seurassani ollessani.
Ajattelenkin niin että se kestääkö omaa seuraa kertoo paljonkin mielenterveyden tilasta. Kun omassa seurassa on sietämätöntä ehkä pakenee tunteitaan ja ajatuksiaan. Jos on tarvetta paeta itseään ja tunteitaan ei ole psyykkisesti kaikki ihan kunnossa. Ihmiset jotka terveitä saattavat kokee epämieluisia tunteita ja ehkä hakeutuvat jonkun seuraan, mutta he eivät sekoo ja luhistu täysin mielialaltaan palasiksi yksinäisyydessäkään. He jestävät sitä ikävää fiilistä.
Kun mieli ei oo kunnossa ei ole resursseja kestää samanlailla mitään negatiivisia tunteita. Jotenkin se psyykkinen voimavara on silloin niin loppu että se minkä normaalisti kestäisi se on aivan liikaa silloin.
Esim. depression aikana mun oli vaikee kestää yhtään jännittämistä taikka stressaavia tilanteita. Ne oli liikaa. Enkä päässyt niistä yli vaan jäin jumiin ja ne kampitti mut. Nyt ne samat tilanteet jota silloin jännitti tai aiheutti stressiä. Ne ovat ns. kärpäsen ulostetta ja kepeesti menen niistä läpi ilman että maailmalleni käy mitenkään. Nyt olen terve ja kykyni kestää epämieluisia tunteita on normaalilla tasolla. Eikä tavalliset stressit kaada koko naista enää.