Moi kaikki!
Mä alan olla vähitellen aika hukassa tän jutun kanssa, kun en oikeen tiedä miten tästä eteenpäin. Poikakaverini huolehtii (ja lopulta huoli muuttuu paniikiksi) todella paljon kaikista asioista, kaikki minkä hän omistaa pitäisi olla hienoa ja täydellistä. Tästä seuraa mm se, että hän siivoaa ja pyyhkii pölyjä vähintään kerran päivässä, leivänmurut pöydällä pitää heti imuroida pois ja mikäli jotain likaa (ruokaa tms) putoaa pöydälle, pitää se heti pyyhkiä tolulla, pelkkä kostea paperi ei riitä. Siivoamisen ja pölyttömyyden lisäksi tulee liuta kodin kunnostus- ja pihatöitä, jotka pitäisi saada myös tehtyä mahdollisimman pian. Tähän vuodenaikaan esim pihatyöt eivät ole mahdollisia, mutta silti ne pyörivät hänen mielessään koko ajan ja kun siihen vielä lisätään muut tekemättömät työt, hän jankuttaa lähes taukoamatta että ehdimmekö tehdä kaiken, ym. Olemme keskustelleet asiasta, mm kaikki ehdottomasti tehtävät työt on jo laitettu kalenteriin ylös tietylle päivälle ja aikataulutettu ja periaatteessa kaikki on hyvin, mutta hän ei saa asioita pois mielestään vaan ne kaikki kuulemma tuntuvat kaatuvan hänen päälleen ja ajoittain häntä pelottaa ettei kaikkea ehdi tekemään, vaikka ongelmaa ei järjellä ajateltuna pitäisi olla. Järkipuheella on vain tilapäinen (muutaman tunnin) helpotus hänen paniikkiinsa, vähitellen huolet taas tulevat pinnalle. Mitä pitäisi tehdä? Mistä voisi löytää apua? Olisin valmis auttamaan mutta kun en tiedä enää keinoja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.