Täällä palstalla liikkuu sellaisia, joiden elämää abortti oikeasti koskettaa, ja myös sellaisia, jotka pyörivät täällä vai uteliaisuuttaa. Ajattelinkin kysyä jos nyt olet raskaana tai jos nyt tulisit raskaaksi, mihin päätyisit ja miksi.
Itse en ole abortin puolestapuhuja enkä vastustaja. Joskus tuntuu julmalta nämä "no ei mua vaan vielä huvita äidiksi..." -abortoijat, jotka ovat unohtaneet ehkäisyn, mutta he ovat vain pieni osa siitä porukasta, joka joutuu joskus käymään läpi tuon vaikea päätöksen ja sen seuratkset.
Itse olen 19-vuotias ja uunituore avomieheni 28-vuotias. Olemme seurustelleet viisi vuotta. Mieheni on ihan hyväpalkkaisessa työssä ja minulla vuoden opiskelujen päästä ammatti ja yo-tutkinto. Erään kaverini tilanteen vuoksi olen miettinyt, mitä itse tekisin, jos meille kävisi pillereistä huolimatta "vahinko". Noh, tulin... tai siis tuliMME siihen tulokseen että siinä tapauksessa meistä tulisi vanhempia. En näe enää mitään syytä aborttiin, vaikka ajoitus ei olisikaan täydellinen. Pitäisin vuoden vapaata koulusta ja palaisin koulun penkille kunhan tilanne sallii.
Olen ehkä sinisilmäinen, mutta en hetkeäkään epäilisi, että me emme selviäisi siitä. Vanhempani varmaan suhtautuisivat asiaan oikein hyvin, en usko että hekään kyseenalaistaisivat päätöstämme.
Itse en ole abortin puolestapuhuja enkä vastustaja. Joskus tuntuu julmalta nämä "no ei mua vaan vielä huvita äidiksi..." -abortoijat, jotka ovat unohtaneet ehkäisyn, mutta he ovat vain pieni osa siitä porukasta, joka joutuu joskus käymään läpi tuon vaikea päätöksen ja sen seuratkset.
Itse olen 19-vuotias ja uunituore avomieheni 28-vuotias. Olemme seurustelleet viisi vuotta. Mieheni on ihan hyväpalkkaisessa työssä ja minulla vuoden opiskelujen päästä ammatti ja yo-tutkinto. Erään kaverini tilanteen vuoksi olen miettinyt, mitä itse tekisin, jos meille kävisi pillereistä huolimatta "vahinko". Noh, tulin... tai siis tuliMME siihen tulokseen että siinä tapauksessa meistä tulisi vanhempia. En näe enää mitään syytä aborttiin, vaikka ajoitus ei olisikaan täydellinen. Pitäisin vuoden vapaata koulusta ja palaisin koulun penkille kunhan tilanne sallii.
Olen ehkä sinisilmäinen, mutta en hetkeäkään epäilisi, että me emme selviäisi siitä. Vanhempani varmaan suhtautuisivat asiaan oikein hyvin, en usko että hekään kyseenalaistaisivat päätöstämme.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Siis jos olet 19 ja olette seurustelleet viisi vuotta, miehesi, joka tavatessanne oli 23-vuotias vietteli sinut 14-vuotiaana?!?
Eli avomiehesi on siis alaikäiseen sekaantuja, Suomessa kun suojaikäraja on 16-vuotta!
Kenen kanssa olet oikein muuttanut yhteen, Timpe Salosen vai????!?
Kyllä, Suomen lain mukaan yksioikoisesti ajateltuna mieheni on rikollinen. Lieventävien asianhaarojen vuoksi hän jäisi kuitenkin tuomiotta. Jos joku meitä vierestä seurannut ihminen on niin katkera ja kateellinen, että haluaisin tehdä tästä oikeusjutun, minun kävisi häntä lähinnä sääliksi.
Tiesin, tai ainakin arvelin, että tähänkin keskusteluun saan jonkun juuri sinun kirjoittamasi tyylisen vastauksen. En kuitenkaan aio hävetä sitä, että olemme onnellisia yhdessä, enkä aio valehdella tai piilotella tilannettamme ahdasmielisten ihmisten vuoksi. Siksi kerroin tilanteeni aivan rehellisesti. Ehkä joku toinen samassa tilanteessa oleva saa rohkeutta unohtaa nitromummojen mielipiteet.
Lopuksi huomautan että en erityisemmin suosittele 14-vuotiaille tytöille yli parikymppisten tapailua. Todennäköisyys tällaisten suhteiden onnistumisessa on pieni. Minulla kävi hyvä tuuri.
Olet ymmärtänyt viestini syvimmän olemuksen ja kiitän kovasti osallistumisesta gallupiin. Hyvää jatkoa sinulle!
Nyt vasta muistin, joten päätin lisätä tämänkin tähän. Kirjoitin ensin viestiini, että olemme seurustelleet "jo pitkään". Minusta kuitenkin tuntuisi tyhmältä, jos uskaltaisi kertoa suoraan tasapainoisesta ja toimivasta suhteestamme juuri tuollaisten aiheellisten mutta kapea-alaisten kommenttejen vuoksi. Siispä poistin "jo pitkään" ja laitoin tilalle seurustelumme oikean pituuden.
nyt selitellään kun jäätiin kiinni...
Jäätiin kiinni? Rehellisyydestä? Hui!
..tantta paska!
Olen 24-vuotias, mieheni 26-vuotias. Olemme olleet yhdessä 2v josta 1½v asuneet saman katon alla. Jos vahinko kävisi, pitäisimme lapsen.
Äläkä välitä noista inisevistä friikeistä, toisille tulee vain hyvä mieli kun pääsevät kommentoimaan. Taitaa puuttua jotain omasta elämästä =))
Minä kuulun näihin palstalla "uteliaisuuttaan" pyöriviin henkilöihin. En vastusta abortteja, mutta minusta jotkut syyt abortteihin ovat täysin tuulesta temmattuja. (Esimerkiksi vaikkapa "syy": Kaksoset tulossa, mutta olisi halunnut vain yhden lapsen. Tekee abortin, mutta seuraavassa kuussa kun yksi on tulossa, niin pitää lapsen.) Kyseiset tapaukset ovat varmasti hyvin hyvin harvassa ja valtaosalla abortin tehneistä on erittäin hyvä syy päätökseensä. Noh, ei ollut kyse tästä asiasta...
Olen 20 vuotias lukion käynyt ja nyt yliopistossa ensimmäistä vuotta. Mieheni on 25 vuotias ja olemme seurustelleet 7 vuotta. Olin siis 13 vuotias suhteen alkuvaiheessa ja mieheni 18 vuotias. Meidänkin tapauksestamme siis saisi oikeusjutun aikaan. =)
Olen nyt 18 viikolla raskaana ja lapsi on erittäin toivottu. Varsinaisesti "yritetty" on reilu vuosi. En siis tekisi aborttia. ;) Kun aloitimme seksielämän, niin kyllä, olisin tehnyt abortin mikäli olisi sattunut vahinko. En ollut mielestäni silloin 13-15 vuotiaana kypsä äidiksi, mutta kun pääsin yläasteelta, teimme yhdessä päätöksen että pitäisimme lapsen mikäli sellainen haluaisi tulla ehkäisystä huolimatta. En tiedä olisiko päätös pitänyt, mutta uskon että olisi.
Sellainen tarina mulla. Ehkä vähän epätavallinen, mutta kiva on lukea muittenkin elämästä. Kaikkea hyvää ja oikein ihanaa kevätauringon paistetta!
Tulihan sieltä asiaakin kun jaksoi tovin odotella =) Kaikkea hyvää teille ja auringonpaistetta elämäänne!
hei!
olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kesällä vuoden ja jos lapsi ilmoittaisi tulostaan pitäisimme sen =) ikää meillä molemmilla 26v.
jos mietin aiempia suhteitani nuorempana niin jokaisessa tapauksessa olisin pitänyt lapsen vaikka sitten yksin, mun mielestäni mikään tilanne ei olisi oikeuttanut mua aborttiin.
Hauskaa kevättä sulle =)
Vaikea on kysymys, vannoin, että tilannetta jolloin pohdin ei tule enää. Mutta kuitenkin jos nyt 28 vuotiaana, tällä hetkellä saisin tietää olevani raskaana, päätyisin yhä aborttiin kuten vuosi sittenkin päädyin. Syyt yhä samat, ei vakituista työpaikkaa, opiskelut kesken, kaikenkaikkiaan elämä ei ole vielä valmis. Lapselle tulen tarjoamaan vain täydellistä, jos joskus lapsen saan. Minulla siis täysin sosiaaliset syyt ja minusta ne ovat ainoat oikeat syyt, sillä ihminen on sosiaalinen eläin ja täytyy tehdä valinnat niinkuin itse ajattelee.
Aborttia vastaan minulla ei ikinä ole ollut mitään, joten ei ole minun omalletunnolleni paha paikka. Eli minun mielestäni maailma ei menettänyt mitään, sillä mitään ei ollut olemassakaan.
Kuitenkin vannoin, etten koskaan enää, sillä kokemus on erittäin epämielyttävä ja nöyryyttävä, ei ollenkaan sellainen mitä kenellekään suosittelisi. Siksi ehkä jos kuitenkin saisin tietää raskaudesta, joutuisin miettimään uudelleen kantaani. Tai no, en, en halua lasta missään nimessä edelleenkään.
Hyvä että saatiin tänne vähän eriäviäkin mielipiteitä! Toivotaan vain ettei vahinkoja satu, se on kaikille parempi niin.
Minulle henkilökohtaisesti ei abortti ole koskaan ole ollut vaihtoehto. Tätä mieltä olen ollut jo ennen kuin olen säännöllistä sukupuolielämää edes aloittanut. Nuorempana olin abortin suhteen melkoisen tiukkapipoinen, olisin ollut valmis vastustamaan vapaata aborttia kovaäänisestikin. Nyt vanhemmiten en enää vastusta niin kiivaasti, vaikka toisinaan tuntuu pahalta lukea näitä "ehkäisy pettäyt"- juttuja. Kyllä , tosiasia on se, että harvalla se ehkäisy pettää, muusta kuin siitä syystä että kumi on jätetty taskuun.
Pyörin täällä lähinnä uteliaisuuttani, vastailen kirjoituksiin missä haetaan abortin vastustajan kantaa. Tai koitan nauvoa muuten, kaikesta huolimatta minulla on terveydenhuoltoalan koulutus ja senalan tietotaitoa kohtuullisesti. Samoin omaan tietoa raskaudesta 4 raskauden verran, ketään en halua tuomita, auttaa jos voin.
Kuten kävi selväksi, en nytkään tekisi aborttia. Olen saanut ensimmäisen lapseni (suunnitellusti) 18- vuotiaana, opiskellut "lapsellisena". Nyt lapsia on 4, seurustelemaan aloin mieheni kanssa 15- vuotiaana, naimisiin menimme 12 vuotta sitten. Ikää minulla on 30 vuotta, miehellä muutama vuosi enemmän.
olisi mulle ainoa oikea vaihtoehto. Ei mulla ole mitään sinänsä lapsia vastaan, mutta omaan elämääni en niitä halua.
Olen tosin huolehtinut ehkäisystä eli olen steriloitu ja toukokuulla lähtee kohtukin.
en tiedä mitä tekisin, jos nyt huomaisin olevani raskaana. 2 lasta olemassa ja abortti menneisyydessä.
Elämä on kohtuullisella mallilla, on koti ja määräaikainen työ. Eli ehkä pitäisin...
mutta olemassa olevat lapseni ovat todella rankkoja ja olen jo nyt jaksamiseni äärirajoilla ja pelkään kovasti synnytyksen jälkeistä masennusta ettei se sitten vain uusisi taas.
Vauvat ovat kyllä suloisia, varsinkin silloin kun ne eivät valvota minua öisin vaan jotakuta muuta ja oksentelevat jonkun muun päälle
Jos tulisin raskaaksi, uskon että pitäisin lapsen, koska toista aborttia en halua käydä läpi! Eka oli vuosi sitten ollessani 17-v (poikaystävä 27, silloin seurusteltu vasta n.4kk), nyt kun suhteemmekin on syvempi, tuskin luopuisin lapsesta, vaikka oon aina toivonut lapsen syntyvän vasta silloin kun vanhempansa ovat naimisissa.
Tekisin abortin. En todellakaan ole vielä valmis äidiksi ja ehkäisystä pidetään kyllä huolta mutta jos huomaamatta ehkäisy pettäisi niin abortin tekisin. Olen vasta 21-vuotias, eli äidiksi liian nuori. Ja nyt tietenkin joku alkaa heti ajattelemaan että 21-vuotias ei ole liian nuori äidiksi mutta minä olen. Lapsesta en kykenisi huolehtimaan, sen tiedän. Asun kuitenkin omillani ja pärjään hyvin, mutta lapsen kanssa en pärjäisi sen tiedän.
On hyvä että ihminen tuntee omat resurssinsa ja voimavaransa!
Olen samaa mieltä kanssasi, itse asiassa meille kävi juuri niin että ajoitus ei ollut vieläkään paras mahdollinen seitsemän vuoden seurustelun jälkeen kun tulin raskaaksi, mutta elämä jatkukoon, haluan tosiaan nähdä mitä meidän kahden täysin yllättäneestä rakkaudenhedelmästä oikein tulee..välillä vallitsee epäusko ja paniikki siitä että miten ihmeessä voimme pärjätä, välillä taas ilo ja vanhemmuudenylpeys. Sukulaisetkin odottavat innoissaan ja se on myös ollut tähän asti palkitsevaa ja yhdistävää.
pitämällä lapsen, niin pitäkööt myös miehen ulkopuolella sit lapsen elämästä/velvollisuuksista lasta kohtaan jos on kerran nainen itse päättänyt lapsen pitää.
Olet tehnyt epäilyistä huolimatta rohkean päätöksen, kaikkea hyvää teille ja onnea tulevaan! =)
Olen 17-vuotta. Opinnot puolessa välissä. Poikaystävä on vakituinen. Asun kotona. Kela ei anna tukea.
Tekisin abortin. Enkä muutenkaan tahdo lapsia.