Nuo nuoret kiimapillut tiukoissa ratsastushousuissaan 2

Anonyymi

Puimme toisen nainnin jälkeen ja tyttö kehui isohkoa kaluani ja silitti sitä vielä hellästi ennen kun panin sen housuuni, sanoi vielä että poikakaverilla on melkoisin pieni ja mun tuntui taivaalliselta sen rinnalla.
Usein iltaisin tyttö viivytteli että kaikki muut olivat jo lähteneet ja löysimme tallin vintiltä rauhallisen paikan jossa vedimme usein pikaiset panot, jäi siinä oma muijani vähän sivuun ja ihmettelikin sitä joskus ääneen.
Jouduin oman siementuotantoni antamaan tiukkaan teinipilluun joka ottikin kaikki vastaan, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan kun tyttö muutti Jyväskylään opiskelemaan.
Jouduin omaa muijaani naimaan ja katselin koko ajan silläsilmällä uutta teinipillua, mutta vaikeatahan se oli, kunnes sattuma puuttui peliin.
Olin siellä tallin vintillä usein pornolehtiä katsellut ja vetänyt käteen ja kerran kun olin siellä kuulin heinäpaalien takaa kahinaa - siellä olikin nuori likka joka sanoi häpeillen usein katselleensa touhujani.
likka sanoi olevansa vielä neitsyt ja häpeili sitä kun kaikki samanikäiset olivat sen jo menettäneet.
Katselin tarkemmin tyttöä joka oli ihan kivannäköinen, mutta peppu oli pikkasen isohko ja tisulit tosi suuret, sanoikin ettei pojat olleet näin isoperseissestä kiinnostunet.
Nielaisin, voiko tämä olla totta, likkahan suorastaan pyytää että veisin hänen neitsyytensä.
Samassa kuulin kun hänen äitinsä ajoi pihalle hakeakseen tytön kotiin ratsastustunneilta, harmitti kovasti kun kaluni oli jo valmistautunut vaikka mihin.
Meni kolme päivää ja yllätyin kun menin sunnuntaina sinne taukopaikkaani, tyttö olikin siellä alasti ja sanoi oottaneensa mua melkein tunnin.
Aikamoinen pakkaus oli siinä edessäni ja kaluhan siinä jysähti heti kovaksi, voiko tämä olla totta, mietin.
Tyttö sanoi suoraan, että haluaa antaa mulle neitsyytensä ja pyyteli kovasti että olisin hellä kun pelkäsi tapahtumaa.
Otin suuhuni nuoren nännin ensiksi ja aloin niitä imemään jolloin huomasin kuinka ne alkoivat nöpöttämään ja kovenivat, tyttö huokaisi syvään, mutta piti jalat tiukasti yhdessä ja käsillään suojeli herkkuaan.
Riisuiduin nopeasti ja kalun ponnahtaessa jäykkänä kuin jousi, likka katseli sitä kauhuissaan ja otti sen varovasti käteensä sanoen ettei tuo millään mahdu.
Aukaisin varovasti tytön jalkoja ja sieltähän paljastui melkoinen tumma mätäs ja aukaisin varovasti pimppiä joka oli pelkkä viiva.
Tyttö vapisi ja veti jalat taas yhteen, mutta aukaisin ne ja syöksyin nuolemaan pimppiä, työnsin kieleni pimpin sisään ja tunsin kuinka pieni oli reikä kun kielikään ei meinannut mahtua sinne.
Klitoris nöpötti pystyssä ja kielelläni sitä pyörittelin vuorotellen työntelin kielen pimppiin ja taas klitorikseen, lkka alkoi selvästi kuumenemaan ja huohotti.
Pääni oli jalkojen välissä ja yhtäkkiä tytön jalat lukitsivat pääni ja korvatkin olivat jumissa, likka alkoi saamaan orkkua ja puristus vain lisääntyi, korvissani humisi.
Jatkoin kuitenkin nuolemista ja tunsin kinka tyttö nytkähteli orkun vain jatkuessa, lopulta ote helpotti ja pääsin vapaaksi.
Tyttö kehui, ettei kukaan ollut ennen nuollut sulojaan ja huohotti vieläkin.
Kaluni oli tässä vaiheessa mitä kovemmassa paineessa ja teki mieli työntää se vauhdilla sisään, mutta tyttö aneli ja pyysi että tekisin sen hellästi.
Tyttö kaivoi jostain tuubin rasvaa ja käski levittää sitä pimppiinsä, otin tuubista sormeeni vaseliinintapaista ja tytön levittäessä jalat ääriasentoon levitin sitä tiukkaan pilluun etusormellai, vaikka se oli jo aivan märkänä muutenkin.
Panin sitä herkkuattiinikin hieman ja vein hehkuvan tatin pimpin huulille, koitin varovasti sitä työntää sisään.
Tyttö vapisi ja katseli kauhuissaan kun lisäsin painetta hieman, varovasti painoin sisään ja ulos aivan vähän kerrallaan pimpin antaessa vähitellen tilaa.
Tyttö parkaisi kun painoin varovasti koko tattiosan sisään ja samassa vetäytyi hieman, laitoin lisää vaseliinia kaluuni ja yritin uudelleen, sanoen ettei jännittäisi niin paljon.
Lopulta tunsin kuinka nuori pimppi luovuttaa ja antaa periksi. tässä vaiheessa teki tosi hyvää kun nuori tiukka pimppi ympäröi kaluani.
Katsoin kuinka likan silmissä oli kyyneleitä ja kysyinkin saanko painaa syvemmälle, likka nyökkäsi ja painoin varovasti lisää vartta sisään, likka vapisi.
Lopulta painoin koko kaluni sisään ja tunsin kuinka kaluni tapaili pimpin pohjukkaa, kyllä teki hyvää.
Vedin varovaisesti ulospäin pari senttiä ja taas pohjaan, likka parkaisi ja sanoi että tuntuu siltä että on täynnä kullia, mutta kyllä se hyvältäkin tuntuu.
Vedin kokonaan kaluni ulos ja huomasin pientä punerrusta varressani, pimppi tiedtysti sulkeutui samantien ja sain tehdä tosissaan töitä saadakseni kalun uudelleen sisää.
Aloin varovasti työntelemään ja huomasin kuinka likka alkaakin saada orkkua, lisäsin tahtia, mutta vaikka koitin pitkittää, eihän se mitään auttanut vaan lasti lähti tulemaan.
Ehän sinne tiukkaan pimppiin paljoa mahtunut ja mällini alkoi purkautumaan ulos, vaikka kaluni oli pohjassa, likka katsoi ja huomasi tämän, sanoen ihmetellen kuinka paljon sitä tulee.

3

6068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Millainen vaikutus varrella jätkillä

    • Anonyymi

      Toivottavasti olet päässyt naimaan tuota herkkua enemmänkin. Itse.ainakin panisin aina kun vaan mahdollisuus tulisi. Onko tytöt päässy kokeilemaan kunnon isoa orin kullia??

      • Anonyymi

        Hönöt ne taas uskoo kaiken trololoo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      52
      3295
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1044
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      910
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      18
      827
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      800
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      44
      684
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      24
      666
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      610
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      607
    Aihe