marjametsät

Jääkö Kärsämäellä marjat metsään,kun joutilaat eivät lähde pomintaan mukaan. Jokainen joutilas,pystyvä ja hyväkuntoinen velvoitettais talakoisiin. Ois mahtavaa,kun näkis niitten kyykkivän muitten mukana. Kattotaan,kuin kauan pääsevät niin heleskutin helepolla.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

aiheellinen aloite, mutta turhaan, niin turhaan, nyky immeiset ei lähe itikan syötiksi, eikä ne edes osaa takapihaltaan edemmäksi, motivaatiota ei ole takkuu eläke ja pv rahat juoksee, ennen piti metsään juosta saadakseen ylmääräistä tuloa, aivan kuin nyt thaimaalaiset juoksee suomen metsissä, hyvä ne!

Äänestä

v-67 Katajan tansseissa huomasin tytön joka miellytti hakia pelille ja siitä se kaveri kehkeytyi, uskalsi mennä metsäänkin, paraana marja syksynä möi 2700 kg puolukkaa, jonka keräsi päivätyönsä jatkona, ei viikonloppuisin kun oli silloinkin työssään, mutta iltaisin metsään, silloin alkoi olla hirvikärpäsiä ja niitä kampali tukastaan, sauna piti lämmittää monasti ja vatteet kylvettää, Karhukin oli kerran kiertänyt marjastajaa ja taputellut kämmeniään, olipa viheltänyt taputusten lomaan, kotia tullessa kysyi mikä se semmonen joka taputtaa ja viheltää..

Äänestä

Täällä on jostain kumman syystä tosi huonolaatuista mustikkaa. Kovan työn takana löytää hyvää. Mistähän johtuu??

Äänestä
  • Paikoin on hyvää. Johtuuko maastosta,kuivuuttakin oli. Syitä löytyy monia. Kyllä niistä soppaa ja piirakkaa tekee ja hilloksi. Niin,nuo jotku joutilaat,päivät mennään kuin viimeistä päivää,ootetaan valmista. Ei varmaan ikänä ole tarvinnut mitään tehdä. Keplotellaa helpolla kaikki,ei työhön tartuta. Moni iäkäs apua haluais. Ei sitä kaikile tule. Mennään metsään,nautitaan mustikoista ja luonnon rauhasta. Annetaan tarvitsijoille.

    Äänestä

Poimi sinä vaan marjas ja piä mölyt mahassas. Eihän se sulta oo pois kyyki ite siellä aamusta iltaan tai päin vastoin. Laita otsalamppu että näet pimiässä.

Äänestä
  • Niinpä, pirä huoli omista asioistas. Mee itte mettään ja vaikka jää sinne. Mitä täällä kitiset marjoista.

    Äänestä

Jep ! Pidä marjas perk###!!

Äänestä
  • On pipo tiukoilla päässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On pipo tiukoilla päässä.

    No mitäs käyt sitä kiristämässä hulluilla puheillas. Yrität pakottaa ihmisiä. Ei kiitos.

    Äänestä

marjastuksen haittana on hirvikärpäset, täytyy olla mehiläishoitajan varusteet ettei tarvii iltakaudet niitä karvoistaan kammata, sdamalla torjuu itikat ja mäkäräiset, muttei torju näkäräisiä.

Äänestä
  • Ei kärpäset ole haittana,laiskuus on suuri lahja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kärpäset ole haittana,laiskuus on suuri lahja.

    no, kuka tykkää tytöst kuka äidist, jos on allerginen kärpäsille niin, muudef minkä verran niiku niiku syssä olet poimint marjoa ei kpl vaan kilois?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kärpäset ole haittana,laiskuus on suuri lahja.

    Laiskuutta on monella.Aivan iljettää,kun keplotellaan. Vanhemmat ihmiset vaivaisena yrittävät kerätä marjoja,joille sitten vetkuttelijatkin tuleevat osille.

    Äänestä

Pitäisikö "hullut" päästää marjametsään yksin?

Epänormaali

Äänestä
  • Ei se monikaan lähe marjametsään. Ootetaan valmista. Verkkolakit hirvikärpäsiä varten ovat halpoja,että joutilaat vetelykset vain marjametsään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se monikaan lähe marjametsään. Ootetaan valmista. Verkkolakit hirvikärpäsiä varten ovat halpoja,että joutilaat vetelykset vain marjametsään.

    Puolukat kypsyy,kaikki kynnelle kykenevät metsään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolukat kypsyy,kaikki kynnelle kykenevät metsään.

    Mee ite älä muita sinne yritä pakottaa ja haukkua laiskaksi.

    Äänestä

Kertoo karua kieltä Suomen surkeasta työllisyystilanteesta kun marjanpoiminnan kaltaista kitupalkkaista kehitysmaaduunia hehkutetaan ihan valtakunnan medioissa, kovaa työtä mistä tietää todella vähän vaivannäköön suhteutettuna. Thaikuille marjatulot on isoja rahoja mutta Suomen hintatasolla puhutaan mitättömistä summista. Suomi ei lähde nousuun matalapalkkaisella rääkillä, tarvitaan korkeamman tuottavuusasteen työpaikkoja joista jää tekijöille muutakin kuin känsiä käteen ja kipujä selkään.

Äänestä
  • Marjastaminen käy jumpasta. Ei tarvitse mennä kuntosaleille ja kaahottaa pyörällä kylillä. Mrjastamisessa ei tule känsiä kouriin. Saa hyvän mielen ja luonnon antimia itselle ja vaikka heille,joilla ei ole aikaa marjastaa. Eiks sitä sanota,laiskuus on suurin lahja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marjastaminen käy jumpasta. Ei tarvitse mennä kuntosaleille ja kaahottaa pyörällä kylillä. Mrjastamisessa ei tule känsiä kouriin. Saa hyvän mielen ja luonnon antimia itselle ja vaikka heille,joilla ei ole aikaa marjastaa. Eiks sitä sanota,laiskuus on suurin lahja.

    Eikö sen pitäs olla niin, että jokainen tekee sitä mistä tykkää ja mistä tulee hyvä olo/mieli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jääkö Kärsämäellä marjat metsään,kun joutilaat eivät lähde pomintaan mukaan. Jokainen joutilas,pystyvä ja hyväkuntoinen velvoitettais talakoisiin. Ois mahtavaa,kun näkis niitten kyykkivän muitten mukana. Kattotaan,kuin kauan pääsevät niin heleskutin helepolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu