Suomen surkeiden hoidetut kouluhankkeet

Anonyymi

Tulipa mieleeni, että Suomesta ei taida löytyä toista kuntaa, jossa kouluhankkeiden kanssa olisi tunaroitu päättäjien taholta niin paljon kuin Heinolassa.
Kaikki kustannukset ovat levinneet käsiin ja kunta on ajautumassa hyvää vauhtia kriisikunnaksi, maakunnan velkaykköseksi.

Samaan aikaan politrukit puolustelevat pieleen menneitä hankkeita sillä, että on tärkeää saada keskuskeittiöitä ja liikuntasaleja, ikään kuin käsiin levinneet kustannukset olisi selitettävissä noilla tiloilla.

Yksikään poliittinen ryhmä ei ole viisaissa mielipidekirjoituksissaan kyennyt uskottavasti kertomaan, että kaupungilla on varaa näihin hankkeisiin ja että hankkeet eivät tuhoa kaupungin taloutta!
Puolustelevia "keskuskeittiöpuheenvuoroja" on nähty, mutta talousrealismi loistaa poissaolollaan.

Loppujen lopuksi on viihdyttävää seurata, kuinka päättäjät ohjaavat Heinola-jollan karille. Sitten kysellään näitä asioita uudelleen.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkee sitä sunkin mielees juolahtaa,onhan sekin parempi kun ei mittään.

    • Anonyymi

      Olihan vuodatus, mutta kerro, miten asiat pitäisi mielestäsi hoitaa.Arvostellahan aina saa, mutta pitää olla jotain, myös tilalle. Taidat olla, jostain bussin tuoma, junalla tänne tuskin olet päässyt.Koita selvitä!

    • Anonyymi

      Olipa yksi ala-arvoisimmista kommenteista pitkästä aikaa aloittajan vuodatus.
      Kaikenlaisia meidän joukosta löytyy!

      • Anonyymi

        Mitä ala-arvoista siinä oli?
        Jos tekstissä on virhe, se on helppo oikaista.
        Vaan kun talouslukujen valossa oikaisu on mahdotonta. Totuus siis taitaa mielestäsi olla ala-arvoista, ja totuushan saattaa satuttaa.


    • Anonyymi

      Kyllähän se näin on, että sössitty on ja huolella. Nyt ei vaan voida perääntyä, koska päättäjien ylpeys menee järjen yläpuolelle 😂
      Mieluummin tuhotaan kaupungin talous.

    • Anonyymi

      Ei se päättäjien typeryys ja moraalittomuus vielä mitään, mutta kun veronmaksajatkin ja kuntalaiset itse välttämättä haluavat upottaa koko kaupunkipaskan velkoihin ja niistä seuraaviin vaikeuksiin. Sitä ei voi käsittää muuta kuin ihan vain tyhmyytenä.

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Suuri osa heinolalaisista on laskutaidoltaan onnettomia. Moni haluaa kaikkea kivaa, vaikkei ymmärrä yhtään mitään kaupungin velkaantumisesta.


    • Anonyymi

      Nyt on "veronmaksaja" taas vauhdissa. Vaalit lähestyvät. Mutta turhaan kiehut! Muuta pois vaan, kukaan ei kaipaa. Hyvästi!

    • Anonyymi

      "Suomen surkeiden hoidetut kouluhankkeet" - ...surkeimmin... sitäkö tarkoitit. Ei ole tuo sanan taivutus oikein "alaasi". Koita hellittää, sinut on profiloitu. "Opus."

    • Anonyymi

      Kyllä Sysmä johtaa reilusti typeryydessä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe