Minä ainakin tanskalaiselle maajussille.
Kenelle julkisuuden ihmiselle nostat hattua?
Anonyymi
3461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Pressalle. Hänellä oli suumaski Paavo Nurmi -kisoissa.
Beng
Itselleni että olen jaksanut perättömiä huhuja ☀️✌️👍
Aku Ankka.
Vaikka harvemmin asiat menee putkeen, ankka jaksaa vuosikymmenet yrittää, mitä erilaisimpia töitä ja seikkailuita. Yleensä loppu kuitenkin jotenkin onnellinen kuitenkin. Mutta ankalla riittää uskoa huomiseen, yrittämistä, sekä sisua.
=DW=
Yrittämistä löytyy myös Hirvaskankaalta. Tänään se alkaa.
Aitolehti
Torppa
Torppa jäi pois Farmi-ohjelmasta. Kauppiaan vaimo on.
Fingerporin asukkaille
Eipä ole syntynyt vielä niin isoa staraa, kuningasta tai kuningatarta, jota palvoisin ja katsoisin ylöspäin. Ei ole minuuteni voittanutta. Harmi, kun en ole julkisuuden henkilö, saisin syyn ihailla itseäni peilistä.
Voisin "Mutti" Merkelille !
Kataja, Hirviniemi, Torppa, Niko Saarinen, Jeti, Hjallis, Leppilampi, Pimiä, Sieppi ja Aitolehti.
Onkohan muuten rehellistä poliitikkoa, jos on, sellaiselle nostan hattua!
Halla-Aho voi olla.
Politikoista Iiro Viinaselle nostan hattua vielä jälkikäteenkin.
Kun valtiovarainministeriö luki kovat madonluvut, Viinanen oli ainoa ministeri hallituksessa, joka uskalsi seisoa ministeriön kannanoton takana. Siitä suoraselkäisyydestään hän sai kansan silmissä varsin ikävän maineen. Sailaksen silloisen raportin vesittäminen hallituksessa johti siihen, että jonkin ajan kuluttua piti tehdä vielä rajumpia leikkauksia.
Harvasta politikosta on rehelliseksi siinä vaiheessa, kun uutiset ovat huonoja. Halla-ahoa en ole ikinä pitänyt rehellisenä. Päin vastoin, populistinen ketku koko mies.
Jussi niitä harvoja joita arvostan ja jotka puhuu totuuksia.
Jep.
Iiro kunnon jäbä. Politiikassa (politiikoksi) aikaansaapa ja rehti. Lisäks arvostan työtään eutanasian sallimiseksi. Toki muitakin arvostamiani politiikkoja useistakin puolueista, mutta Iiron mainitseminen tässä yhteydessä asiallinen juttu.
=DW=
Siile vilauttasin rupisen p*rseeni.
17:16 on vastaus Halla-ahon ihailijalle.
Tilaa aika ihotautilääkärille.
Beng
Eutanasian sallimisen edistäminen on minunkin mielestäni arvostettavaa. Kun kansalaisadressia alettiin kerätä olin yksi ensimmäisistä allekirjoittajista.
Eräs julkisuuden henkilö, joka asiaa ajoi, oli Esko Valtaoja. Oli luvannut sen ensimmäiselle vaimolleen Tähtisen Leenalle hänen kuolinvuoteellaan. Olin samalla luokalla Raision yhteiskoulussa Leenan kanssa, joten senkin kautta tilanne tuntui läheiseeltä.
Suosittelen samaa. Kun persus äityy pahaksi on syytä mennä tutkimuksiin äkkiä.
Postuumisti Volvo-Markkaselle.
Kiti
Mysi Lahtiselle, nainen, joka oli täys 10.
Aladár Paasoselle niiaan kauniisti ja kiitän.
Eero Huoviselle
kylmätotuus
Paloittelumurhaajille. He sentään fileeraavat loppuun saakka. Mutta huonoa, että kylmäketju tahtoo sakata. Unohtavat pakastaa.
Paavo Väyryselle<3
Olli Rehnille
Younan Nowzaradan
Alla Levushkina
Vaikee sanoa, kun ei noi julkkikset vois vähempää kiinnostaa. Kai ne joitain kiinnostaa. Sääliks köy, jos ei ole muuta elämää.
en kenellekään....................miksi pitäisi...................tavalliset omillaan toimeen tulevat pieneläjät ovat paremmin hatunnoston ansainneet.
En käytä hattua!
Eikö ne eronnut ja lapset otettiin huostaan,kaikki ei ole miltä näyttää.
Lause kuuluisi: Eivätkö ne eronneet jne Ja pilkun jälkeen välilyönti...