Koronakaruselli pyörii

Tänään Kurjalaisessa juttua Riäkkylään tulossa olevasta kukkafestarista jonne saattaa tulla jopa yli 3000 kävijää.
Onko nyt joku Riäkkylässä unohtunut, nimittäin koronavirus jonka toinen aalto on jo meillä ja nämä suuret yleisötapahtumat ovat omiaan sitä levittämään.
Eikö kunnan isät ja äidit ymmärrä, että tuollainen koronalinko täytyisi kieltää?
Tuhannet ihmiset nenät vastakkain ja turvaväleistä huolehtii kaksi leikkipoliisia?
En todellakaan haluaisi lähipaikkakunnalle tuollaista suurtapahtumaa, sillä siellä saadut mahdolliset tartunnat tulevat olemaan myös meidän muiden maakunnan asukkaisen riesana, sillä kai siellä käy muitakin kuin riäkkyläläisiä, pieni kuntahan se on, onko siellä edes 3000 asukasta.
Nyt jäitä hattuun ja ehdoton EI tälläisenä epidemia-aikana kaikille suurille kokoontumisille.
Jos Riäkkylä ei ymmärrä tapahtumaa perua, äänestetään me muut jaloillamme eikä siihen osallistuta oman, läheistemme ja muiden ihmisten terveyden vuoksi.
94583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Kuka muka lypsävän lehmän tappaisi?
Saahan kunta näkyvyyttä tiedotusvälineissä jos epidemia alkaa sieltä P-Karjalaan tai jopa koko valtakuntaan leviämään 😒

Äänestä
  • Kyseenalaista näkyvyyttä

    Äänestä

Lääkäritkin kehoittavat yleisötilaisuuksia välttämään, mutta suomalaiset ovat kovapäinen kansa. Ei uskota ellei lailla määrätä, ja sitten rikotaan lakia.

Äänestä

THL: Suomessa 21 uutta koronatartuntaa.

Tautitapaukset vaan lisääntyvät, viruksen toinen aalto on tosiasia, mutta ihmisten käytöksessä se ei näy.

Kovinkaan moni ei käytä käsidesiä kauppaan / ruokapaikkaan / baariin mennessään, eikä sieltä poistuessaan. Vielä harvempi käy kätensä pesemässä, vaikka eräissä kaupoissa se on mahdollista.

Kassajonoissa ollaan nenät niskassa kiinni, yskitään ja aivastellaan, hypistellään tavaroita ja pyöritään käytävillä kuin puolukka villakoiran p:ssä.

Terasseilla istutaan kylki kyljessä, samoin puiston penkeillä. Toreilla, turuilla ja markkinoilla ollaan vieri vieressä ilman mitään muistikuvaa siitä, että täytyisi pitää
reilu turvaväli.

Sitten vielä nämä älypäät joiden on pakko käydä kaiken maailman kissanristiäisissä, suuremmissa ja pienemmissä, silläkin uhalla että esim. asiantuntijat ovat sanoneet että niihin ei pitäisi mennä ellei ole välitön pakko. Kenellä on?

Maakuntamme tilanne on vielä hyvä, mutta ei kauaa ja siitä saamme kiittää itseämme ja käytöstämme.

Olisiko tullut aika muistaa maaliskuu ja alkaa käyttäytymään kuten silloin, ettei nykyinen vapautemme liikkua ja olla kostautuisi pahemman kerran.

Korona kun on jotain ihan muuta kuin pikku flunssa tai kovempi influenssa.

Äänestä

Kyllä Riäkkylä on nyt tuhon oma kun siellä on käyny joku muukin kuin postiauto ja maitoauto. Mikkään ei enää pelasta, se on menoa nyt. Hyvästi.

Äänestä
  • Viis Rääkkylästä, joutaa hävitä vaikka mualiman kartalta, mutta ku sinne taatipessään männööt muutkii kuin rustokorvat ite ja sitte levittäät taatii meihi järkevvii immeisii jotka kotoa pyssyyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viis Rääkkylästä, joutaa hävitä vaikka mualiman kartalta, mutta ku sinne taatipessään männööt muutkii kuin rustokorvat ite ja sitte levittäät taatii meihi järkevvii immeisii jotka kotoa pyssyyt.

    Paa suolapaakut piippuun eläkä piästä tulijoita postilootoo lähemmäs taatijaan levittelemään. Paa sauna tulille ja votkoo kuppiin niin ei korona tartu, sano valako venäjän Lukasenko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paa suolapaakut piippuun eläkä piästä tulijoita postilootoo lähemmäs taatijaan levittelemään. Paa sauna tulille ja votkoo kuppiin niin ei korona tartu, sano valako venäjän Lukasenko.

    Sekö kohta entinen Lukashenka?
    Nyt ei taida hänellä vodkasta apua olla...

    Äänestä

Jos ei sauna, viina ja terva auta, on tauti kuolemaksi.

Eli jos on ihan pakko ängetä ihmisjoukkoon, kannattaa olla umpipäissään.

Ehkä se ei koronaviirukseen tehoa, mutta ainakin ittellä on hauskaa!

Äänestä

On se niin, jotta jos on lunnsi tullakseen niin se tuloo. Turha näitä pikku lunssia on pelätä. Niistää ja yskii, niin sillä se paranoo koronalunssihin.

Äänestä
  • Siehä sälli oot. Joko oot halavatun tyhmä tai sit vuan sellast esität vakkuuttavasti. Koronako vuan lentsu? Kokkeileppa omal kohalles ja viisastele sitte jos out hengissä.

    Äänestä

  • Tämän viruksen supertartuttajia ovat ne oireettomat taudinkantajat jotka keskuudessamme liikkuvat. Sairaanoloiset eivät tapahtumiin osallistu. Kaikki viisaat jäisivät kotiin.

    Äänestä

Prrrsesilmätön kunta jossa koronakihaus vieraita ootettaan jopa yli 3000, alueennaa pieni muatalon pihapiiri ja pelto, ihmissii kuin meren muttoo ja kaks feikkipolliisii turvaväleistä huomauttelemasa. Kunnan asukkaat lähes tulukoo kaik riskiryhmee eli 70 ja plussa. Mite sallitaa tuommone tapahtuma, paljo väkkee pienel alueela. Mis järki? Mis lähimmäise rakkaus? Haluttaanko meijä kunnast korona viirus linko? Rahako ratkaisoo?

Äänestä
  • Minoon sammoo mieltä jotta riäkkylässä ei pie kokkoontuu liian tiuhaan.
    Minusta hyvä turvaväli on yks immeinen per maitolaituri jokatoisella maitolaiturilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minoon sammoo mieltä jotta riäkkylässä ei pie kokkoontuu liian tiuhaan.
    Minusta hyvä turvaväli on yks immeinen per maitolaituri jokatoisella maitolaiturilla.

    Ei täällä ole maitolaitureita kun ei ole lypsykarjatilojakaan.
    Eikä me olla savo-karjalaisia vaikka yksi rääkkylän murteen rai*kaaja niin väittää.

    Äänestä

Kova tungos, hengityssuojaimia ei näkynyt eikä turvaväleistä huomauttelioita, pari käsidesipaikkaa, jonotettiin lähekkäin ja istuksittiin melkein sylikkäin. 👎

Äänestä

En tiiä sainko viiruksen mutta korvasäryn kuitennii. Mussiikki ol liian kovalla ja häeritsi luonnon raahasta naattimista. Ei mualais markkinat melu suastetta tarviis. Muuten mukavat kinkerit. Kahvi ol kyl aeka tyyristä.

Äänestä

Tänään oli ihmisiltä turvavälit unohtuneet.

Äänestä

Ihmisen käyttäytyminen huomioiden kuin myös koronavirus - yhtälö on ongelmallinen. Jo nyt on nähtävissä miten ihminen on turtunut tämän viruksen leviämisen edessä. Jos kaikki mediassa oleva tiedote viruksesta pitänee paikkansa, niin koko ihmislaji on siirtynyt uuteen aikaan.
On vain ajan kysymys milloin pikkukunnissakin havainnoidaan virustartunta ja tämä tietää menoa. Virusta ei enää hallita.
Tällä hetkellä koko maakunassa / harvaan asutetuilla seuduilla on erittäin hyvä tilanne, mutta mikä on loppuvuodesta. Kiitos ihmisen pakkomielteisen liikkumisen / matkustelun ja tapahtumien järjestelyn.

Tooisaalta mikä olisi lopputulos , jos viruksen annettaisin edetä hallitsemattomasti eli ihmiset sairastaisivat viruksen tuoman sairauden. Pahimmassa tapauksessa tämä voi olla joka tapauksessa todellisuutta. Virus on taistelussa vahvempi kuin ihminen.

Markku Lievonen

Äänestä

Vessojen siisteydestä huolehtiminen olisi tärkeää. Kihauksessa unohtui. Mielummin puskapissalle. Liikaa ihmisiä muutenkin liian pienellä alueella. Ei hyvä. Idea ok toteutus miinusta.

Äänestä

Festarit toi koronan Joensuuhun. Nyt voimme odotella Rääkkylän ensimmäistä tartuntaa ja altistuksia kiitos viikonlopun festareiden. Tuhatkunta ihmistä tappituntumalla ilman turvavälejä.
Voimme kiittää itsekkäitä järjestäjiä ja typeriä ihmisiä.

Äänestä

Luojan antoi kauniin sään, antaako piru koronan?

"Oispa kuhaus ainainen"

Toivottavasti ei!

Äänestä
  • Vastuuttomat ihmiset koronan keskuutemme tuovat ja sitä levittävät, ei siinä belsebuubin apuja tarvita, eikä Luojakaan taida suojella jos väen väkisin mahdollisiin koronapesiin menee.

    Äänestä

  • Luoja ajattelloo että pittääpä olla pölöjöjä ja itekkäitä immeisiä kun pantemian aikkaan suurtapahtummii järjestäät ja niihen osallistuut. Ei se Luoja ilimoja siäjä, keli on mikä millonnii ilimavirtausten mukkaan on. Luojalla muutakkii tekemistä ku siäkarttoo piirrellä. Kurrii sais panna viirusten levittäjät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luoja ajattelloo että pittääpä olla pölöjöjä ja itekkäitä immeisiä kun pantemian aikkaan suurtapahtummii järjestäät ja niihen osallistuut. Ei se Luoja ilimoja siäjä, keli on mikä millonnii ilimavirtausten mukkaan on. Luojalla muutakkii tekemistä ku siäkarttoo piirrellä. Kurrii sais panna viirusten levittäjät.

    Ensi vuonna uudet kukkaiskansan geimit jos korona suo 😇

    Äänestä

Sirkkalan massatapahtuman korona altistus oli huti, onko Rääkkylällä parempi tuuri?

Äänestä
  • Hyvä että oli huti. Toivottavasti nyt huvittelunhaluiset "mulla on oikeus vapaalla tehdä mitä mä haluan" tyypit säikähtivät sen verran että tajuavat nyt että he eivät todellakaan halua olla se joka vie koronan työpaikalleen, päiväkotiin, vanhustenkotiin, sairaalaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä että oli huti. Toivottavasti nyt huvittelunhaluiset "mulla on oikeus vapaalla tehdä mitä mä haluan" tyypit säikähtivät sen verran että tajuavat nyt että he eivät todellakaan halua olla se joka vie koronan työpaikalleen, päiväkotiin, vanhustenkotiin, sairaalaan...

    Rääkkylän viikonloppu tapahtumassa 3000 laholatvaa jotka altistivat itsensä virukselle ja altistavat ne fiksutkin jotka eivät massa tapahtumiin osallistu.

    Huonolla onnella Rääkkylä saa "kunnian" olla Suomen suurin korona virus linko.

    Kunnilla oikeus kieltää suuret tapahtumat, Rääkkylässä ei viisaita päättäjiä näemmä ole.

    Koronahysteeriset ne vain jaksaa vouhottaa. Pelkkää spekulointia ja toisten syyllistämistä, kun itseltä puuttuu se elämä. Kyllä ne hysteeriset ovat itse niitä laholatvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronahysteeriset ne vain jaksaa vouhottaa. Pelkkää spekulointia ja toisten syyllistämistä, kun itseltä puuttuu se elämä. Kyllä ne hysteeriset ovat itse niitä laholatvoja.

    Ilmeisesti haluat meille saman tilanteen kuten esim. Italiassa, Espanjassa ja USA:ssa jossa tautitilastot pahenevat pahenemistaan ja kohta on koko väestö pakkokaranteenissa.

    Katsos niin siinä käy kun ei välitä ohjeistuksissa vaan elää kuin pellossa!

    Ole hyvä ja osallistu festareille, älä pese käsiäsi, älä käytä maskia, viittaa kintaalla turvaväleille ja matkusta ulkomaille.

    Älä sit itke kun koriset hengityslaitteessa..

    On sulla kova tarve neuvoa muita :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sulla kova tarve neuvoa muita :D

    Jäkäti jää plaplaplaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronahysteeriset ne vain jaksaa vouhottaa. Pelkkää spekulointia ja toisten syyllistämistä, kun itseltä puuttuu se elämä. Kyllä ne hysteeriset ovat itse niitä laholatvoja.

    Näyttäisi taas olevan 2 uutta koronaa joensuussa tämänpäiväisen tilaston mukaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sulla kova tarve neuvoa muita :D

    Mutta kun sinunkaan neuvominen ei näköjään taida tointaa mitään. Umpi mikä umpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi taas olevan 2 uutta koronaa joensuussa tämänpäiväisen tilaston mukaan...

    Ei ole. Hysteerinen taas valehtelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun sinunkaan neuvominen ei näköjään taida tointaa mitään. Umpi mikä umpi.

    kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi taas olevan 2 uutta koronaa joensuussa tämänpäiväisen tilaston mukaan...

    2 todennettua tapausta, tosiasiallinen luku voi olla monikymmenkertainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2 todennettua tapausta, tosiasiallinen luku voi olla monikymmenkertainen.

    Todellinen luku on mitä luultavimmin nolla. Testeissä vissiin töpeksitty kuten viimeksikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole. Hysteerinen taas valehtelee.

    Ja lukutaidotonkin vielä, voi voi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole. Hysteerinen taas valehtelee.

    Määrittele hysteerinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttäisi taas olevan 2 uutta koronaa joensuussa tämänpäiväisen tilaston mukaan...

    Osoittautui valeuutiseksi kuten länsimaan johtaja toteaisi.

    Äänestä

Merry Go Round -karusellilla, ympyrä pyörii ja pienenee kuin mustan aukon ydin, aina vain ahdistaa enemmän kun turvavälitkin pienenevät, kohta suositeltu turvaväli on jo alle 10 millimetriä.

Äänestä

Ihme inttämistä. Tulis Nissani takaisin, sen jutuissa oli sentään järkeä...

Äänestä
  • Kirjoita itse järkevämpiä juttuja äläkä inise!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoita itse järkevämpiä juttuja äläkä inise!

    et kai ole vai oletko husteerinen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    et kai ole vai oletko husteerinen?

    Miten se sun prsettä kutittaa olenko vai en?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se sun prsettä kutittaa olenko vai en?

    Kai se kutittaa kun jokaisen kommentin kuittaat hysteerisen horinaksi.
    Mikä mahtaa olla oman prseesi tila...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai se kutittaa kun jokaisen kommentin kuittaat hysteerisen horinaksi.
    Mikä mahtaa olla oman prseesi tila...?

    Prseeni tila on hjuva, kiitos kymysyksestä. En ole tuo hysteerinen hysteerisiksi huutelija. Hänen prseen tila voi olla kipiä kuten yläpäänsäkin. Pukama prseessä ja pukama aivoissa?

    Äänestä

Jokoha niittä koronatappauksii on Riäkkylässä ilimenny? Viikko ylleissö tapahtumasta vae uotetaanko vielä toinennii viikko jännityksesä?

Äänestä
  • Odota vain kaikessa rauhassa, kohta tautitapauksia ilmenee, väkeä oli kuin helluntalaisepistolassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odota vain kaikessa rauhassa, kohta tautitapauksia ilmenee, väkeä oli kuin helluntalaisepistolassa.

    Mistä nämä koronahysteeriset ovat saaneet puupäihinsä, että suuri väkimäärä tarkoittaa automaattisesti koronan leviämistä? Kyllä se vaatii vähintäänkin yhden taudinkantajan ja niitä on täällä vähän tai ei yhtään. Todennäköisyys siis hyvin pieni. Minun puolesta panikoikaa pöljät. Minä elän kuten ennenkin.

    Mitä enemmän väkeä, sen suurempi riski.
    Yleisötapahtumissa käy väkeä muualtakin kuin omasta maakunnastamme.
    Me täkäläisetkin olemme matkustaneet Pohjois-Karjalan ulkopuolelle, jopa ulkomaille.
    Mitä enemmän liikutaan ja mitä enemmän porukoidaan, kasvaa koronatartunnan mahdollisuus.
    Yksikin taudinkantaja, oireetonkin, riittää tartuttamaan kymmeniä, jopa satoja ihmisiä.
    Ei tämä ole paniikkia eikä hysteriaa. Tämä on faktaa ja logiikkaa.
    On fiksua pitää kunnon turvavälit ja välttää suuria ihmisjoukkoja.
    On täyttä typeryyttä unohtaa koronan olemassaolo.

    Ja kaikille hysteriasta ja paniikista nillittäjille vihje, matkustakaa vaikkapa Espanjaan ja esittäkää teesinne siellä!

    Jee meillä ei ole koronaa eikä tule. Voimme elää kuten enen pandemiaa. Ihquu.

    Jummelauda Turo, ota ne vaaleanpunaiset rillit nenältäsi.

    Tai sitten elä kuten ennenkin.

    R.I.P ☠️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä enemmän väkeä, sen suurempi riski.
    Yleisötapahtumissa käy väkeä muualtakin kuin omasta maakunnastamme.
    Me täkäläisetkin olemme matkustaneet Pohjois-Karjalan ulkopuolelle, jopa ulkomaille.
    Mitä enemmän liikutaan ja mitä enemmän porukoidaan, kasvaa koronatartunnan mahdollisuus.
    Yksikin taudinkantaja, oireetonkin, riittää tartuttamaan kymmeniä, jopa satoja ihmisiä.
    Ei tämä ole paniikkia eikä hysteriaa. Tämä on faktaa ja logiikkaa.
    On fiksua pitää kunnon turvavälit ja välttää suuria ihmisjoukkoja.
    On täyttä typeryyttä unohtaa koronan olemassaolo.

    Ja kaikille hysteriasta ja paniikista nillittäjille vihje, matkustakaa vaikkapa Espanjaan ja esittäkää teesinne siellä!

    Ihan kuhmoon meno riittää näille kuolemattomille.

    Äänestä

Tällä hetkellä koronakaruselli pyörii tuolla Kainuun suunnalla ihan Pohjois-Karjalan naapurissa. Jos Kuhmossa asuva voi saada koronan, niin tuskinpa se riski on yhtään pienempi täällä Joensuussa.

Äänestä
  • Kainuussa koronahysterisia jotka rajoituksia asettavat. Ei korona tartu ihmiskontakteissa.
    Tervemenoa Kuhmoon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kainuussa koronahysterisia jotka rajoituksia asettavat. Ei korona tartu ihmiskontakteissa.
    Tervemenoa Kuhmoon!

    Jos ei Kuhmossa saa hankittua koronaa, niin vaihtoehtoisesti voi käydä testaamassa omaa tuuriaan Jyväskylän suunnalla Keski-Suomessa.
    "Jyväskylässä todettiin maanantaina kahdeksan uutta koronatartuntaa, jopa parisataa uutta ihmistä joutumassa karanteeniin – syynä yksityisten järjestämät tapahtumat "

    koronajuhlia pkarjalaankin? vastuutonta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    koronajuhlia pkarjalaankin? vastuutonta

    Turhaa hysteriaa muiden paikkakuntien takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaa hysteriaa muiden paikkakuntien takia.

    Uatellaan vua, korona tappauksii tulloo, kiittäen Riäkkylän kukkakeisarrii joka ennemmin uattelloo muallista mammonnoo kuin immeisten terveyttä. Raha haisoo, omakehu haisoo. Järkkäsi vestivaalin keskellä pantemmijaa. Ällyis ees hävetä. Lehtien palstoloilla pullistelloo. Viärin. Lämmimmäise rakkauves on katteissa. Ikävä.

    Keisarin uudet vaatteet 💩

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keisarin uudet vaatteet 💩

    Hyvin oivallettu. Tuo on niin totta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin oivallettu. Tuo on niin totta.

    Minäminäminäminä ja sou whaat mitä muille tapahtuu. Ikävä ihminen on.

    Äänestä

Tuo Kuhmon tilanne on vaarallinen meillekin. Syksyllä on pohjoistuuli yleinen ja pasillit kyllä parissa vuorokaudessa ehtivät ainakin Nurmeksen ja Juuan tasolle ja siitä ne sitten valuttavat omia pasilijaan eteläänpäin ja koko Joensuu voi sairastua eikä silloin riitä hoitopaikat..

Äänestä
  • Entäs kun hanhi syöpi kuhmon metässä koronamarjoo ja tulloo tänne viljapeltoon paskomaan niin ens kesänä kun syyvään ruisleipee niin koronahan siitä tulloo ens purasulla. Kyllä on vakavasti meijän otettava tuo kuhmon tilanne nytten.

    Äänestä

Hysteerisillä menee nyt päivät kytätessä koronavilkkua.

Äänestä
  • Lisää joukkotapahtumia ääliöille virusepidemiasta huolimatta niin johan vilkkuu

    Äänestä

  • Ei sitä tarvitse kytätä, kyllä se piippaa jos tulet liian lähelle koronasi kanssa. Tai niin, eihän se sinuun kuolemattomaan tartu...

    Äänestä

  • Taidat olla itse tapahtuman järjestäjä kun viittaat kintaalla koronalle ja muita pilkkaat.
    Häpeäisit itseäsi!

    Äänestä

  • 15 egee kukkapuskasta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä tarvitse kytätä, kyllä se piippaa jos tulet liian lähelle koronasi kanssa. Tai niin, eihän se sinuun kuolemattomaan tartu...

    Herra varjelee 😇
    tai sitten ei 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat olla itse tapahtuman järjestäjä kun viittaat kintaalla koronalle ja muita pilkkaat.
    Häpeäisit itseäsi!

    Ei se osaa hävetä

    Äänestä

Ulkomaanmatkailijat toivat nyt 3 koronatartuntaa siunsoten alueelle.
Mutta pääasia että on yksilönvapauksia ja saa tehdä mitä haluaa.
Saisivat itse maksaa testinsä ja hoitonsa.

Äänestä

Kiitos kiteeläiset kun peruitte elonkorjuutapahtumanne!!!

Te laitatte ihmisten terveyden mammonan ja turhamaisuuden edelle toisin kuin ahneet rääkkyläläiset.

Hyvä Kitee! Tavataan ensi syyskuun tapahtumassa.

Äänestä
  • Montako koronatartuntaa sieltä Rääkkylästä sitten tuli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Montako koronatartuntaa sieltä Rääkkylästä sitten tuli?

    Paha sanoa kun lieväoireiset ja oireettomat eivät mene testeihin ja ko. pippaloissa on ollut myös erittäin paljon ihmisiä muista maakunnista. Joka tapauksessa on ihme jos 3000 ihmisen joukossa ei ole yhtään taudinkantajaa. Toivottavasti tälläinen ihme oli. Kuitenkin joukkotapahtumat ovat suuri riski jota ei kannattaisi kenenkään ottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Montako koronatartuntaa sieltä Rääkkylästä sitten tuli?

    Mulla ja äidillä on ollut kurkku kipeänä ja yskää, mutta oireet voivat olla lentsuakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulla ja äidillä on ollut kurkku kipeänä ja yskää, mutta oireet voivat olla lentsuakin.

    Ei voi. Se on rutto!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei voi. Se on rutto!

    Erilaissii lentsuoirreit on joka puolel Pohjois Karjalloo, kaik yskiit ja pärskiit, hyvi harva kaet liäkärrii tai koronatestii männöö jos ei henkee liikoo ahista.
    Taati on keskuuvvessamme, se on selevä juttu, ja levivvää kuin pullataekina jos myö porukoijjaa ja unohhettaa hykienia ja turvavälit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Montako koronatartuntaa sieltä Rääkkylästä sitten tuli?

    Koko Rääkkylä on flunssan kourissa. Jos se on vain flunssaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko Rääkkylä on flunssan kourissa. Jos se on vain flunssaa.

    Kulkutautia on liikkeellä mutta en ole kenelläkään maskia nähnyt.
    Kuinkahan nyt käy kun maskisuositus on annettu?
    Vaikka eihän se tietysti kuolemattomia rääkkyläläisiä koske.

    Äänestä

Kainuu, Etelä-Savo ja kohta myös Pohjois-Karjala.

Äänestä
  • Mikkeliläinen mummoni kävi Rääkkylässä ja nyt kova tauti 😢

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikkeliläinen mummoni kävi Rääkkylässä ja nyt kova tauti 😢

    Jäljet johtaa sylttytehtaalle.
    Vai sieltä virus tuli Etelä-Savoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäljet johtaa sylttytehtaalle.
    Vai sieltä virus tuli Etelä-Savoon.

    Lieksaankin.

    Äänestä

Mikkelissä sairastuneet kiertelivät vaan kapakoissa ja koko kaupunki on altistunut.
Kitteeläiset lähtivät oikein kahdella bussilla hakemaan koronaa kouvolasta.
Paljon onnea vaan kiteelle!

Äänestä
  • Luulin kiteeläisiä fiksummiksi kuin rääkkyläläisiä. Pah yhtä typeriä ovat. Oma nenä se tärkein 👎

    Äänestä

hyvin toimii sensuuri

Äänestä
  • Ei saa sanoa pahaa sanaa 🙄

    Äänestä

http://www.lehtiailosaaressa.fi/
Lehtiä Ilosaaressa 2.10.2020 Joensuu Areenassa.

Kerubin perinteinen syysfestivaali tulee taas lokakuussa. Korona-epidemian johdosta tapahtuma toteutetaan erityisjärjestelyin.

Kuka uskaltaa mennä?

Äänestä
  • Kaikki tapahtumiin osallistujat ja niiden järjestäjät ovat todellisia typeryksiä. Olemme maaliskuusta saakka eläneet poikkeustilaa, mutta vatipäät eivät sitä tajua ja nyt kiitos seisoo tässä, olemme kaulaamme myöden kusessa koronan kanssa.

    Äänestä

Festari ja markkinahuveista ja matkustelusta ja kesän ravintolariemuista lankeaa nyt laskut maksuun...
Mutta tämähän tiedettiin jo kesällä kun rajoituksia purettiin.

Äänestä
  • 1X2 veikkaus kenen tai keiden yleisötilaisuudessa koronan jättipotti napsahtaa.
    Ihmiset kuin typerä lammaslauma, järjestäjät viekkaita kettuja.
    Nyt pyydän anteeksi lampailta ja ketuilta.
    Niille itsekkyys ja rahanahneus ei ole lajityypillinen piirre.
    Ensi vuotena taas kuhahdetaan oli koronaa tai ei.
    Pääasia 💰

    Äänestä

THY kehoittaa ihmisiä ottamaan flunssarokotteen erikoisesti nyt korona-aikaan, koska molemmat taudit yhtäaikaa ihmisessä on huono yhdistelmä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tänään Kurjalaisessa juttua Riäkkylään tulossa olevasta kukkafestarista jonne saattaa tulla jopa yli 3000 kävijää.
Onko nyt joku Riäkkylässä unohtunut, nimittäin koronavirus jonka toinen aalto on jo meillä ja nämä suuret yleisötapahtumat ovat omiaan sitä levittämään.
Eikö kunnan isät ja äidit ymmärrä, että tuollainen koronalinko täytyisi kieltää?
Tuhannet ihmiset nenät vastakkain ja turvaväleistä huolehtii kaksi leikkipoliisia?
En todellakaan haluaisi lähipaikkakunnalle tuollaista suurtapahtumaa, sillä siellä saadut mahdolliset tartunnat tulevat olemaan myös meidän muiden maakunnan asukkaisen riesana, sillä kai siellä käy muitakin kuin riäkkyläläisiä, pieni kuntahan se on, onko siellä edes 3000 asukasta.
Nyt jäitä hattuun ja ehdoton EI tälläisenä epidemia-aikana kaikille suurille kokoontumisille.
Jos Riäkkylä ei ymmärrä tapahtumaa perua, äänestetään me muut jaloillamme eikä siihen osallistuta oman, läheistemme ja muiden ihmisten terveyden vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu