IT-alan työ ilman IT:tä

Anonyymi

Hei,

Minulla on datanomin ja IT-insinöörin paperit. Olin innostunut koodaamisesta 10-vuotiaasta asti. En ole ikinä ollut kauhean hyvä, mutta tykkäsin naputella pikkuohjelmia ja pelejä huvin vuoksi. Koulun jälkeen olen ehtinyt olla pari vuotta täysaikaisesti koodarina yhdessä firmassa.

Sitten "minulta lähti työkyky".

En pystynyt enää koodaamaan. Jatkuva tarve opiskella jatkuvasti uusia frameworkkeja, alustoja ja kieliä sai lähinnä turhautuneeksi. Myös se, että kaikki nykyään toimii joko kännykällä tai pilvessä, sai minut turhautuneeksi, koska ilmeisesti työpöytäsovellukset on ainoa suunta, josta tykkään. En enää pystynyt kirjoittamaan edes niitä ohjelmia, jotka osasin kirjoittaa. En oo koodannut vapaa-ajalla mitään pariin vuoteen, koska aina kun avasin IDEn, minulle tuli paha mieli ja sammutin sen.

Minua yritettiin työpaikalla siirtää verkkopuolelle, mutta siitä ei tullut mitään. Koulussa en ottanut kuin yhden pakollisen kurssin Ciscoa, ja sekin meni hädintuskin läpi. En ymmärrä verkkoja, enkä edes ole kauhean halukas oppimaan niitä. Kerran mua pistettiin korjaamaan serverin asetuksia, vaikka kuinka yritin vakuuttaa, että olen epäpätevä siihen. Lopputuloksena: kaikkien meidän asiakkaidennettisivut menivät alas päiväksi ja firma menetti paljon rahaa. Nyt en edes uskalla koseka servereihin.

Minua yrittettiin pistää työssä toimistotehtäviin - asiakaspalvelua, kylmiä soittoja, julkisten kilpailutusten täyttämistä. En pärjännyt. Jatkuvasti unohdin deadlineja, enkä ikinä tiennyt, mitä tehdä, koska minulta puuttu tarpeellinen tieto.

Vuoden alussa lopetin työt siinä yrittyksessä ja siitä asti olen ollut työtön. Olen yrittänyt hakea tusinatöitä muualta: kaupan kassaa, muuttohommaa jne, mutta minnekkään en ole päässyt. Alkaa tuntua, että elämä patistaa minua takaisin IT-alalle, mutta en tiedä, miten, koska omasta mielestäni en pysty hoitmaan noita perinteisiempiä tehtäviä.

Olisko ihmisillä ideoita, mitä voisi tehdä minunlainen kaveri? Kyllä nyt varmasti joku alan työ on, jossa voisin pärjätä...

5

236

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ammatinvalinnanohjaajalle mars. IT-ala on jatkuvaa opiskelemista ja suorittamista eli jos se ahdistaa, niin unohda suosiolla.

    • Anonyymi

      Service Deskiin pääsisit, mutta etpähän mene kun palkka ei kelpaa kaltaisellesi rikkaalle koodaajalle.

    • Anonyymi

      Miten olisi esim. projektipäällikkö tai scrum master tms? Omasta tiedotaidosta on hyötyä, mutta hoitaisit projektillisia ja hallinnollisia asioita eikä tarvitsisi koodata. Suosittelen, että käyt kuitenkin jonkun kurssin/koulutuksen liittyen edellämainittuihin jobeihin (lean, agile, deadlinet pitää hallita, projektityön ymmärrys jne).

    • Anonyymi

      Miten tuollainen tohelo on voinut inssin paperit saada? Itellä on pelkät datanomin paperit ja palvelimia olen käpistellyt suht paljon. Helppari/service deskistä olen aloittanut.

    • Anonyymi

      Entäpä oma firma, toiminimi tai kevytyrittäjyys? Mä en pärjännyt IT-alan työpaikoissa, kun aina piti ylläpitää koodia, joka oli kirjoitettu sellaisella tyylillä, joka on minulle vaikeasti hahmotettavaa. Kevytyrittäjyyden kautta voin tehdä projekteja, joita teen minusta helpoimmalla ja selkeimmällä tavalla. En toki tee isoja projekteja, mutta leipä tulee tienattua pöytään, kun aina joku tarvitsee jotain pientä päivitystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1090
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe