Lastensuojeluilmoitus liian lihavasta lapsesta

Hei Tiedän sohaisevani muurahaispesää. Joillakin vanhemmilla vaikuttaa olevan todella tuhdissa kunnossa oleva lapsi. Voihan olla taustalla sairaus tai jokin. Mutta muutoin eikö tässä tietoisesti vaaranneta lapsen tulevaisuus.
Eilisessä lehdessä oli lastentarhasta kuva jossa asia pisti silmääni. Todellakaan en tiedä taustoja, jotkut lääkkeet aiheuttaa turvotusta jne. Mutta on taas tapauksia joissa ei ole sairautta taustalla ja lapset on tyyliin tuplapainoisia.
Eikö viranomaisten tulisi puuttua sellaiseen menoon. Murrosiässä 30kg ylipainoa on melkein tekemätön paikka pudottaa se aikuisena. Helposti ajaudutaan yhteiskunnan heikompiosaiseksi ja työelämästä ei tule juuri mitään kun ei kykene.
Kuulostaa toki rajulta mutta eikö viranomaisten kuuluisi valvoa myös näitä juttuja.
Nyt vähemmästäkin puututaan asioihin mutta en ole kuullut ainakaan että tolkuttomaan ylipainoon olisi viranomaisten puolelta puututtu.
Selvästi enemmän terveyteen vaikuttaa tämä asia kuin onko esim kodissa siistiä tai jääkö lapset keskenään pariksi tunniksi kun äiti siemaisee kaljat.

Kommenttia kiitos.
271602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

No eipä meille ole sossut tulleet,vaikka tytär on pullea.

Äänestä
  • Ja pilkun jälkeen ei ymmärrä tehdä välilyöntiä.

    Äänestä

Jumaliste te ihmiset olette ilkeitä !
Kuinka julkeatte ?

Äänestä
  • Älkää syöttekö lapsille sokerista,suolaista ja öljyistä.Varjelkaa myös hampaita hapoilta.

    Äänestä

Onko ? se ? nousuhumalassa ? sitten ? kuin ? liikenneraivon ? saanut ? jyränkuljettaja ?, eikö tahdo vaan laitteet liikkua vaikka kuinkakin vipusista nopeastikkin repisi. Ai jaa ja ettäkö ihan pariksi tunniksiko vaan lastenvahdiksi.

Äänestä
  • Mittee turiset?

    Äänestä

Täytyy sanoa että oli törkeä aloitus.
Kenellekään ei kuulu muiden elämä, onko lapset pulleita vai ei.

Ei ihme että maailma muuttuu ja on muuttunut entistä hullummaksi.
Mikä pakko on vahdata ja puuttua toisten asioihin, eikös olisi parempi keskittyä omiin asioihin.

Eli oli aikamoinen muurahaispesään sohaisu.
Sama kuin alkaisi ruikuttaa että miksei yhteiskunta ota kantaa ihmisiin joita kiinnostaa liikaa muiden elämä.

Mulla ei ole lapsia mutta järki kuitenkin toimii, sen takia alkoi ottaa aloitus päähän.

Äänestä
  • Miksi törkeä?
    Jos lapsi olisi aina esim täysin paskaisissa vaatteissa.
    tai vanhemmat aina humalassa. Se vaarantaa lapsen hyvinvointia. En minä sitä lakia ole keksinyt. Enemmän ihmettelen jos lapset esim. 7v ja 8v jää yksin kotiin kun äiskä menee kaljalle 4h ajaksi. on se jo lapsen suojelu ilmoituksen arvoinen ainakin jos iltapäivälehtiä lukee.
    Miksi? Osaa lapset olla yksinkin ja tuskin polttavat kotia jo tikut ja sytkä kerätty pois. Mikä vaara siinä on?

    No aloitus. Jos lapsi on n. tuplapainoinen kuin käyrät sanoisi. Siinä vaarannetaan lapsen hyvinvointi lopuksi ikää, eikö siihen pitäisi puuttua? Jos esikoulussa painaisi ja painaa myös 13v tuplamäärän, painaako aikuisena? Taatusti painaa jopa triplapainon. Montako tervettä tuplapainoista tunnet sinä joka pidit aloitusta törkeänä? Onko he myös työelämässä? Runsas ylipaino muodostaa melkoisia esteitä joillekin myös sosiaalisella puolella ja johtaa syrjäytymiseen.
    Eikö se silloin vähän kuulu muille jos vanhemmat tietämättömyyttään pilaa lapsen tulevaisuuden. Kovinhan tuo on kynnys matala puuttua esim. jos lapset jää yksin?
    Joskus on todellakin kyse sairaudesta ja kortisonilääkityksestä joka turvottaa.
    Mutta kun katsoo ihmisiä, kortisonia menisi sellaisia määriä ettei ole tosikaan.
    Ja tarkoitus ei ole mollata lihavia. Aikuinen lihava on mikä on, eikä anorektiuskaan tervettä ole. Mutta lapsi on aika pitkälle millaiset vanhemmat, heidän tavat ja ohjeet, lapsella ei ole mahdollisuutta valkata vanhempiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi törkeä?

    Lapsemme oli vähän ylipainoinen 13 vuotiaana. Terveydenhoitajalta tuli lapsemme mukana lomake jossa kyseltiin mitä perheessämme syödään. Vastasimme kysymyksiin ja kerroin että olin itse (äiti) tuossa iässä hiemen pullakka. Lapsemme otti tämän ylipaino diagnoosin niin vakavasti että hänelle tuli anoreksia 15 vuotiaana. Oli joutua sairaalahoitoon. Näinkin voi asiat mennä. Se siitä.

    Jatkan vielä, että hän on nyt 30 ja normaalipainoinen kuten minäkin olen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi törkeä?
    Jos lapsi olisi aina esim täysin paskaisissa vaatteissa.
    tai vanhemmat aina humalassa. Se vaarantaa lapsen hyvinvointia. En minä sitä lakia ole keksinyt. Enemmän ihmettelen jos lapset esim. 7v ja 8v jää yksin kotiin kun äiskä menee kaljalle 4h ajaksi. on se jo lapsen suojelu ilmoituksen arvoinen ainakin jos iltapäivälehtiä lukee.
    Miksi? Osaa lapset olla yksinkin ja tuskin polttavat kotia jo tikut ja sytkä kerätty pois. Mikä vaara siinä on?

    No aloitus. Jos lapsi on n. tuplapainoinen kuin käyrät sanoisi. Siinä vaarannetaan lapsen hyvinvointi lopuksi ikää, eikö siihen pitäisi puuttua? Jos esikoulussa painaisi ja painaa myös 13v tuplamäärän, painaako aikuisena? Taatusti painaa jopa triplapainon. Montako tervettä tuplapainoista tunnet sinä joka pidit aloitusta törkeänä? Onko he myös työelämässä? Runsas ylipaino muodostaa melkoisia esteitä joillekin myös sosiaalisella puolella ja johtaa syrjäytymiseen.
    Eikö se silloin vähän kuulu muille jos vanhemmat tietämättömyyttään pilaa lapsen tulevaisuuden. Kovinhan tuo on kynnys matala puuttua esim. jos lapset jää yksin?
    Joskus on todellakin kyse sairaudesta ja kortisonilääkityksestä joka turvottaa.
    Mutta kun katsoo ihmisiä, kortisonia menisi sellaisia määriä ettei ole tosikaan.
    Ja tarkoitus ei ole mollata lihavia. Aikuinen lihava on mikä on, eikä anorektiuskaan tervettä ole. Mutta lapsi on aika pitkälle millaiset vanhemmat, heidän tavat ja ohjeet, lapsella ei ole mahdollisuutta valkata vanhempiaan.

    Törkeäksi mainitsin sen takia kun ei se periaatteessa kuulu ulkopuolisille jos lapsi on lihava.
    Eiköhän se ole lapsen perheen oma asia.

    En myöskään kirjoittanut mitään alkoholisti-kodista tai likaisena olevista tai huonosti puetuista lapsista.

    Moni joka on lapsena pulleampi niin laihtuu normaalin kokoiseksi, ei toki kaikki.
    Myös laiha lapsi voikin ykskaks lihoa kun ikää karttuu.

    Ei myöskään kovin usein vanhempia voi syyttää lapsensa ylipainosta, harva lapsen tahallaan antaa lihoa. Ja tuskin siinä on kovinkaan paljon tietämättömyyttä.
    Voisin arvella että voi olla vanhemmillekin ikävä asia jos tai kun lapsi lihoo. Ja sellaisista vanhemmista takuulla tuntuu pahalta lukea tuollaista tekstiä. Näin ainakin oletan, itselläni kun ei lapsia ole.

    En ole ikinä kuullut että lastensuojelu olisi puuttunut ylipainoisen lapsen perheen asioihin jos ei sitten ole muunlaisia ongelmia ollut.

    Mitä tarkoitat kun kirjoitit että aikuinen lihava on mikä on? Eli mikä hän mielestäsi on?
    Menee ehkä vähän mollauksen puolelle vaikka et sitä tarkoitakaan.

    Sori+kun+kesti+vastata+asialliseen+kommenttiisi.Ei+kuulu+ulkopuolisille.+Mutta+eikö+lapsen+terveys+kuulu?++Et+kirjoittanut+alkoholiperheistä+tai+likaisissa+tai+huonosti+puetuista+lapsista.+Itse+otin+esimerkkinä+Jos+niihin+puututaan+lapsen+hyvin+voinnin+turvaamiseksi.+Miksi+ei+sitten+lihavuuteen.+En+tarkoita+nyt+kilo+sinne+tai+tänne+tai+muutama+kilo.+on+15-30%+ylipainoisia+,+heihin+pitäisi+jo+puuttua.+Koska+ne+tuppaa+kumuloitumaan+vanhemmiten+aiheuttaen+syrjäytymistä+nivelongelmia,+työttömyyttä,+jne.On+toki+vanhemmilla+ikävää+jos+lapsi+lihoo+tai+toinen+jos+menee+anorektikoksi.Itse+olen+nähnyt+suhteellisen+läheltä+kun+ei+yritetä+kuin+yksi+päivä+vuodessa+olla+terveellisesti.+Äiti+on+lihava+ei+käy+(ei+pysty)+töissä,+tytär+tuplakokoinen+kuin+sen+ikäiset+keskimäärin.+Vaikuttaa+että+seuraa+ihan+äidin+jalanjälkiä+alkaen+psyykeestä+ja+yleiskunnosta.+Kun+kirjoitin+"Aikuinen+lihava+on+mitä+on"+tarkoitin+että+aikuisella+on+valinnan+mahdollisuus,+olla+lihava+jos+huvittaa+tai+laihduttaa,+siis+se+on+aikuisen+oma+valinta.+Lapsella+ei+juuri+ole+mahdollisuutta,+tieto+taitoa+tai+halua/+motivaatiota.Ymmärrän+jotkin+sairaudet+aiheuttavat+turvotusta+tai+muuta+paino-ongelmaa+vaikka+kuinka+yrittäisi+olla+terveelliset+elämän+tavat.+Sama+tietty+kuin+aikuisillakin.Kiitos+asiallisista+kommenteista+ja+hyvää+loppukesää.Muille+lukijoille+myös,+en+tarkoittanut+olla+ilkeä+tai+liikaa+holhoava.++Luulen+että+lähes+jokainen+tuntee+jonkun+joka+kamppailee+painonsa+kanssa.+Siksi+helpompi+aloittaa+nuorena+kuin+35vMoi:

    Äänestä

Kun huoli on herännyt lapsen lihavuudesta on lasu paikallaan, eihän silloin kotiolot ole hyvin. Yksikään lastensuojeluilmoitus ei ole turha.

Äänestä
  • Onkos sitten lasu jos lapsi on laiha ja aliravittu?

    Äänestä

Meinasit sitten lehdessä olleen valokuvan perusteella tehdä lasun 🙄 Jos on tarhaikäisestä kyse, niin eiköhän siellä ole neuvolantädit ja tarhan henkilökunta, jotka ajavat asiaa eteenpäin JOS on tarve. Jatka sinä vaan lehtien tutkimista vaikka suurennuslasilla, äläkä käytä aikaasi perättömien lasujen tekoon.

Äänestä
  • Totta turiset.

    Äänestä

  • Lastensuojeluilmoitus tulee lapsesta olla jotta sosiaaliviranomaiset vasta alkavat tehdä jotain lapsen asioissa. Saattaahan olla etteivät neuvolantädit tai tarhanhenkilökunta ole ilmoitusta jostakin syystä tehneet. Ilmoituksen voi tehdä kuka vaan nimettömänäkin. Sosiaaliviranomaisten pääteltäväksi jää onko lihavuus lapselle hyväksi vai ei, ei ilmoittaja siitä päätä.

    Äänestä

Sosiaaliviranomaiset eivät sitä päätä onko lihavuus lapselle hyväksi vai ei.
Yleensä se on terveydenhuoltopuolen tehtävä jos siihen on aihetta puuttua.

Ei ihme että lastesuojeluilmoitukset lisääntyvät jatkuvasti jos jo alkaa lapsen kokokin aiheuttaa niiden tekemistä.
On myös aika paljon ns. turhia ilmoituksia. Vaikka jokainen onkin otettava vakavasti.

Äänestä

Kas kun ei rikosilmoitus lihavasta aikuisesta....

Äänestä
  • Tai seksikkäästä naapurista......

    Äänestä

Huh huh tämän olisit voinut jättää kirjoittamatta,,jokainen itse oman painonsa kantaa,että se ei kirjoittajalle luulisi kuuluvan nyt oli lapsesta kyse häpeisit

Äänestä

Kaikki lapset on kouluterveydenhuollon ja neuvoln piirissä, siellä seurataan kasvua ja painoa ja puututaan tarvittaessa.

Äänestä
  • Niinpä mutta sielläkin osataan ampiaispesään sohasta. Murrosikäinen on varsinkin herkässä iässä ja vaatii "taidetta" kertoa asia oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Niinpä mutta sielläkin osataan ampiaispesään sohasta. Murrosikäinen on varsinkin herkässä iässä ja vaatii "taidetta" kertoa asia oikein.

    Isä sanoi että lapsen kasvatus on eräänlaista taidetta mitä monikaan vanhempi ei ymmärrä. Isä tuli toimeen hyvin omien sekä kylän lapsien kanssa.

    Äänestä

Entäs "hyvien" perheiden voimattomat lapset, joilla ei mitään fyysisyyttä?

Äänestä
  • Niistä pitäis sakottaa. Osa niistä työntyy fyysisiin ammatteihin ja vituiksi menee alustapitäen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei Tiedän sohaisevani muurahaispesää. Joillakin vanhemmilla vaikuttaa olevan todella tuhdissa kunnossa oleva lapsi. Voihan olla taustalla sairaus tai jokin. Mutta muutoin eikö tässä tietoisesti vaaranneta lapsen tulevaisuus.
Eilisessä lehdessä oli lastentarhasta kuva jossa asia pisti silmääni. Todellakaan en tiedä taustoja, jotkut lääkkeet aiheuttaa turvotusta jne. Mutta on taas tapauksia joissa ei ole sairautta taustalla ja lapset on tyyliin tuplapainoisia.
Eikö viranomaisten tulisi puuttua sellaiseen menoon. Murrosiässä 30kg ylipainoa on melkein tekemätön paikka pudottaa se aikuisena. Helposti ajaudutaan yhteiskunnan heikompiosaiseksi ja työelämästä ei tule juuri mitään kun ei kykene.
Kuulostaa toki rajulta mutta eikö viranomaisten kuuluisi valvoa myös näitä juttuja.
Nyt vähemmästäkin puututaan asioihin mutta en ole kuullut ainakaan että tolkuttomaan ylipainoon olisi viranomaisten puolelta puututtu.
Selvästi enemmän terveyteen vaikuttaa tämä asia kuin onko esim kodissa siistiä tai jääkö lapset keskenään pariksi tunniksi kun äiti siemaisee kaljat.

Kommenttia kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu