Häpeän Outokumpua..

Anonyymi

Syntymäkotikuntani on Kuusjärvi, Outokummusta en puhu missään ellei ole pakko. Häpeän paikkakuntaa ja ihmisiään kuin ruttoa vaikken enää asukaan maisemissa, uteliaisuuttaan seuraan kun kaivatte itsenne syvälle suohon pääsemättä omin voimin pinnalle.

Kuinka yhdelle paikkunnalle kasaantuu kaikki paska, oku on tuppukylä jonka ihmiset juoruilevat ja puhuvat tosina kaiken kuulemansa.

Hyvä tuttavani mm. on leimattu rapajuopoksi vaikka ottaa satunnaisesti viinilasin hyvässä seurassa, kyseinen esimerkki ei ole ainoa laatuaan vaan vastaavia on pilvin pimein.

Miksi okussa kielletään totuus, sitä en ymmärrä millään muotoa. Kommenttini on tosi mutta se kuitenkin vie palollisen herneitä monien nokkaan, arvostella kun teitä okulaisia ei saisi.

Kaiken lisänä on perseelleen mennyt pröystäilevä katuremontti maalauksineen. Maalareilla ilmeisesti ollut promille jos toinenkin veressä tai päiväkodin kakarat asialla..

Fb sivuillanne on hienoja kuvia merkinnöistä jotka herättävät hilpeyttä ympäri maan, iltalehdistökin julkaisee kuvat estoitta.
Uusi matkailunähtävyys hieman myöhässä kuluneelle kesälle, ensi kesään mennessä töhryt häviävät kadulta..
Uudet kannattaa maalata heti keväällä, hilpeyttä kapealle kinttupolulle jossa ei autoilla juuri mahdu ajamaan..

24

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päissään oot taas kirjotellu, ja mikä ihme on "oku" mistä mainitset, onko se syötävää, vai muuta ?

    • Anonyymi

      Kommunistinen kuntahan tämä, menneisyydellä vaikutus tähän päivään. Liekkö tämä yksi monista syistä

    • Anonyymi

      Raskasta tuntuu elämäsi olevan. Otan osaa ja toivon, että selviät vielä joskus taakastasi.

    • Anonyymi

      Joka vuosi pitäisi maalata hilpeasti niin tarinat jatkuisi täälläkin, mites sitten kun valmis katu kun ei kuulu mitään negatiivista palautetta ja turistit on jo unohtaneet milläs paikkakunnalla oli ne hassut alakouluikäisten tekemät merkinnä kadussa kun jokin valokuvaa luuli?

      • Anonyymi

        Tuo luulija ei ole ihan terve ajatusmaailmaltaan kun luulee jotain tuon kaltaista ja lähtee lehtiin kuvien myyntiin. Ei ainakaan ole Outokummun asukas eikä tykkää yhtään kaupungista jossa kuvasi siitähän tämä kertoo, olisiko joku savolainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä negatiivinen henkilö rahan perässä tarjonnut uutistaan lööppeihin meidän kaikkien Outokumpulaisten maineen kustannuksella, ei tämä mitään turisti aaltoa tänne tuo jos joku oikeasti niin luulee...

        Kyllä hävettää olla Outokumpulainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hävettää olla Outokumpulainen

        Onneks oun Pohjois-savosta kotosin niinku toinen kansanedustaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hävettää olla Outokumpulainen

        Miksi meidän pitäisi hävetä jotain tiemaalauksia? Erehdyksiähän sattuu.

    • Anonyymi

      Mikähän lienee aloittajan mielen noin katkeraksi saanut?
      Tunteeko tämä kaikki Outokummun asukkaat, kun noin pahasti meidät tuomitsee?

      • Anonyymi

        On ikävää että ihmiset pilaa oman asuin ympäristönsä jollain tarpeettomalla pätemisesnä että saa valokuvilleen julkisuutta hinnalla millä hyvänsä ja kommentoi vielä urakoitsijan päälle negatiivista palautetta.
        Onkohan tällä negastiivisella kuvaajalla omaa maanrakennus alan yritystä tai jossa mukana kun noin katkeran tempun teki Outokumpuun ja sen kaikille asukkaille!

      • Anonyymi

        Sanos muuta, hävettää olla Okusta.

        Mikä K...pää lintutorni tää on kun menee kuvia lehteen julkaisemaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä K...pää lintutorni tää on kun menee kuvia lehteen julkaisemaan

        Samainen haukkui meidän ihanat maisema kuvaajatkin Annelin ja Marian, en tajua miten synkkä ihmismieli pitää olla että alentuu tuolle tasolle!?

    • Anonyymi

      Tään uuden k-kauppiaan toiminta rupesi hävettämään puolesta ja ottamaan päähän kun meidän vierailta rupesi tinkaamaan kassien tarkastusta heti kassalle tultuaan, he eivät ole muualla tarvinneet olla epäiltyjä myymälä varkaudesta niin kun meidän kaupungissa. Jossain mainoksessa ilettiin kehua k-kauppaa oman kylän kaupaksi vielä, joka on irvikuva jolla houkutellaan asiakkaita simputtavaksi aivan syyttä. Ei ollut fiilis kovin hyvä kun lähtivät meiltä syysloman loputtua eteläsuomeen takaisin.

      • Anonyymi

        Eikö kostossasi ole mitään rajaa? Hävettää sanoa olevansa outokumpulainen, sillä sairaushan tuo näkyy jo olevan tuo kostonhimo. Jäitkö kiinni omankädenoikeudesta? Jos liikaa ratkuttaa samaa asiaa, niin kansalaisten mielipide kääntyy ratkuttajaa vastaan. Näin on käynyt tässäkin jutussa. Suurin osa lukijoista on jo omaa mieltänsä asiasta, eikä lähde mukanasi haukkumaan.
        On noloa kaunaisten juttujen levittäjille, että yleensä kaikkia, jotka päätyvät joidenkin yksilöiden hampaisiin. tuomitaan pelkkien huhupuheiden perusteella. Fiksut uíhmiset eivät levittele perättömiä juttuja.

        Kyl on kauppiaala pokkaa täällä narista omista virheistään vaikka toiminnallaan asiakkaat ei lisäänny vaan häviää parempiin kauppoihin joissa asiakasta arvostetaan eikä simputeta varkaina kyl häpeen kans tätä touhua ja ulkopaikkakuntalaisetkin ovat jo huomanneet sen.

      • Anonyymi

        ikävää kun on noin kohdeltu kauempaa tulleita voi olla hankalaa olla muistamatta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ikävää kun on noin kohdeltu kauempaa tulleita voi olla hankalaa olla muistamatta

        Aivan keksitty juttu. Valeiden levittävä kertoo vain itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan keksitty juttu. Valeiden levittävä kertoo vain itsestään.

        kauppias kertoo vaan itsestään HÄPEÄ!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan keksitty juttu. Valeiden levittävä kertoo vain itsestään.

        Itsekäs kauppias ei osaa pysähtyä ja peiliin katsoa,, vaan jatkaa turmion tietään,, mutta asiakkaat osaavat jo kaupan vaihdon kautta parempien palveluiden pariin halvemmat hinnat iloinen henkilökunta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl on kauppiaala pokkaa täällä narista omista virheistään vaikka toiminnallaan asiakkaat ei lisäänny vaan häviää parempiin kauppoihin joissa asiakasta arvostetaan eikä simputeta varkaina kyl häpeen kans tätä touhua ja ulkopaikkakuntalaisetkin ovat jo huomanneet sen.

        Näkyy olevan outokumpulaisilla päähänpinttymä, että he keskustelevat täällä itse kauppiaan kanssa. Minusta tuntuu, ettei yhdelläkään kauppiaalla ole aikaa jorista jonniinjoutavaa Suomi24 haukkujien kanssa. Tätä seuraavat muuallakin asuvat ja ovat muodostaneet mielipiteensä outokumpulaisten tavasta toimia erimieltä olevien ja toisten omaisuuteen ryhtyvien kanssa. Uskon, että tätä palstaa seuraa myös virkavalta ja erinäistä tutkimustyötä tekevät henkilöt. Täällähän on läpileikkaus kaikesta pahansuopaisuudesta, kateudesta ja kaunasta, mitä maailma päällään kantaa. Tämä pahansuopaisuus kattaa koko Outokummun ja kohdistuu usein myös täysin viattomiin ihmisiin myös Outokummun ulkopuolella. Ennen akat juorusivat, nyt juoruaa koko Outokumpu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kostossasi ole mitään rajaa? Hävettää sanoa olevansa outokumpulainen, sillä sairaushan tuo näkyy jo olevan tuo kostonhimo. Jäitkö kiinni omankädenoikeudesta? Jos liikaa ratkuttaa samaa asiaa, niin kansalaisten mielipide kääntyy ratkuttajaa vastaan. Näin on käynyt tässäkin jutussa. Suurin osa lukijoista on jo omaa mieltänsä asiasta, eikä lähde mukanasi haukkumaan.
        On noloa kaunaisten juttujen levittäjille, että yleensä kaikkia, jotka päätyvät joidenkin yksilöiden hampaisiin. tuomitaan pelkkien huhupuheiden perusteella. Fiksut uíhmiset eivät levittele perättömiä juttuja.

        Henkilöön käyvää hyökkäystä, mollausta, paskapuheita... Niistä on Outokumpulaisuus tehty.. Ettei totuus unohdu niin lisätään jonoon vielä juoruilu, kyräily, paska ilmapiiri...

        Minusta tuli K-Marketin asiakas juuri levitettyjen paskajuttujen vuoksi. Palvelu huippuluokkaa, kauppias palveleva ja kohtelias sillä hän ei ole olekaan okulainen paskiainen. He asuvat Lehmossa...

        Paskanheitto vienee kauppiaat mukavammalle paikkakunnalle, paremman ilmapiirin isommille ympyröille, ken tietää..

    • Anonyymi

      Yritä päästä häpeästäsi eroon. Siihen ei ole mitään syytä. Täällä Outokummussa on kaikenlaisia ihmisiä. Valtaosa on tosi mukavia.
      Minä olen muuttanut tänne jo pitkä aika sitten työn perässä ja hyvin olen viihtynyt. Perhe on kasvanut ja osa on muuttanut maailmalle.
      Toivottavasti viihdyt siellä, missä olet nyt.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe