Ystävättärien vankina 14

Anonyymi

Minut vedettiin vankkureineen navettaan jonka toinen pääty oli alkuperäis asussaan ja kolmessa karsinassa oli uhrejansa odottamassa, osin Y sekä T muotoisia telineitä, Kas niin laitetaan Ritva ensi kaksi kolmesta ensin niin saa perehtyä mitä tuleva tuo, marketta asettui ensin mahalleen telineelle ja hänet asetettiin nahka vöillä kiinni siihen niin että "utareet" saivat olla vapaasti ja pakarat maata kohti, marken jälkeen Emma kytkettiin samanlaiseen asentoon ja lopuksi heille laitettiin imukupit rinnoille ja hiukan pillu pumppua muistuttava ontto dildoinen imukuppi emättimiin ja se kiinnitettiin tiukasti kiinni hihnoilla heihin. Okei se olis nyt sun vuoro ja tiedät miten tulee menetellä, mmnnhh joohh, kömmin vankkurilta ja asetuin samalla lailla telineelle, pian olimme kaikki kolme valmiina Ritvan ja karitan armottomaan käsittelyyn mitä se nyt sisältääkin lypsyn lisäksi, Karita asteli pystypilarin luo jossa oli ohjelmointi yksikkö ja käänsi kahdesta kytkimestä jolloin tutit takertuivat kohteisiinsa, Ritva asetti aleni puolikuu peilin jotta näkisin mitä emättimelleni tapahtuu.
Tuntui ihmeelliseltä kun tuti lypsi pilluani, se puristele ja sykki sisälläni vuorotellen imien yhtä kyytiä, tunsin kun dildo paisui ja kutistui kiivaalla tahdilla mikä pelokkaasta tunteistani huolimatta nostatti hyvänolon tunnetta hetki hetkeltä, Ritvaa yhdistä sähkö virta niin säädän electro stimuloinnin?, kyllä sopii nähdään miten lehmät "RÄJÄHTÄÄ", näin pelistä kun Ritva kyykistyi ja asetti pari sähköjohdinta imututiin, nyt se tuli supisteleva dildo alkoi tarjoilla imulsseja sisälleni sekä tutin klitorista alettiin myös vibratisoida ja sähkö hoitaa. Kiimani kasvoi ja yltyi entistä vauhdikkaammin, yhen äkkiä Emma alkoi ynistä ja vaikeroida ja saman tien perään myös minä laukesit ja peilistä näin kuinka vetinen tahma lähti liikkeelle kohti säiliötä, tuntui kuin koko maailma luhistuisi ympärillä orgasmi olisi jatkunut mutta hitaasti lussuttava imututi esti tämän kaiken, noin hyvä nyt sait ensimmäisen mutta älä huoli saat vielä monta uutta eihän kaikki orin antamat yhdellä iskulla tule, mitä,mitä vieläkö dominatrix Ritva vieläkinkö?, tottakai nostetaan nyt hiukan lutkutuksen nopeutta niin saatte nauttia seuraavasta laukeamisesta pidempään, Ritva kävi säätämässä tehoa lisää joka tuntui nyt hiukan miellyttävemmältä kun tuti ei hitaasti nytkähdellyt, se orin penis oli hiukan sekä suuri aloittelijalle mutta nyt saat seuraavaan orgasmiin imeä vähän mua, katsoin kuinka Ritva pudotti esiliinan ja nosti hiukan mekkoaan ja sieltä ponnahti jokseenkin samaa kokoa kuin muinoin itselläni ollut esiin, noh mitä odotat suuhun vain ja menoksi, ööh dominatrix en yllä olette liian etäällä, ooh toki tulen mielelläni lähemmäs ja hän tunkeutui kurkkuuni asti, mnphh aahh nyt tiesin kuinka lutkuttaa kuului ja puistelin kiivaasti päätäni puolelta toiselle ja edestakaisin ja kuin yhteen sattumaa räjädimme yhtä aikaa, vau tulipas minulta paineella tai sait yhtä aikaa, kuten Ritva sanoi pääsin nyt paljon pidemmälle kuin ensi orgasmilla, tunne oli suorastaan mahtava kun imututi sykki pillun kanssa samaista tahtia, uuhh kiitos dominatrix Ritva kiitos maukkaasta annoksestasi, olkaa hyvä vain mutta muista imeä karitaa yhtälailla sillä on aika käydä hoivaamassa kanssa lypsettäviä, Ritva ja Karita vaihtoivat puoliaan ja nyt jouduin pää dominan haltuun.
Jaa häh vai niin, kyllä kyllä vain dominatrix Karita saisinko jotain muutakin kun lupasit lypsyn lisäksi jotain?, Nooh eiköhän onnistu kun kiltisti kysyt, nyt kun olet alkanut oppia peniksen suuhoidon kelpaisiko mun pillu?, toki tulkaa vain luokseni niin minä imen, hyvä laitan vain ensin "utareisiisi" stimulointi elektrodit ja yhden imututin penikseen niin päästään illan viettoon, Karita teki sanomansa ja vielä hiukan kiihdytti emättimen lypsäjää, uuhh kiitos,kiitos dominatrix k,kaipasin tuota, Karita toi nojatuolin ja asettui sillä että pääni oli aivan hänen huulilla, nyt ime ja tuo minulle nautinto mahtava, hyvä mmnnhh aloitin klitoriksesta imin niin pulleaksi kuin sain ja työnnyin kieleni niin syvälle kuin kykenin, nautinnon kotessa Karita alkoi ohjata päätäni tiedoksi mistä hyväillä, mmnnhh uumnph nyt nyt ime ime pian seehh!, mutta ei mitä kone laukaisi minut yritin kaikin tavoin hyväillä mutta kaluni järkyttävä syöksy esti sen ja hyväilyni keskeytyi, saatana en antanut lupaa mutta hyvä on tätipä käy lisäämässä sähkö virtaa niin imet ahkerammin. Eeiih älä dominatrix ei lisää, tulee joh.
Ilmeisesti virtaa ei voi yksitellä kun Emma ja marketta alkoivat kirkua myös joten tiesin että nyt kivusta huolimatta kaikki peliin ettei heille iskostuisi rangaistuksen halu, nyt ime ja vie mua muuten!, tein työtä ja lussutin kaikin keinoin ja vaikka emättimeni hetken päästä laukesi tein kaikkeni että dominani pääsisi ja pian omani jälkeen tunsin kuinka lihakset alkoivat pumpaamaan ja mehut suihkusivat suuhuni, noin hyvä hyvin meni vaikka jouduin hiukan kiristämään tahtia, nyt lasken virtaa ja sit vielä yksi ja lypsy on ohi..

15

2835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin kertoo itse satusetä

    • Anonyymi

      missä osa 13??

    • Anonyymi

      13 O seksinovellien puolel ei kinkyssä

      • Anonyymi

        Voitko laittaa linkin. Lukisin jos löytäisin.


    • Anonyymi

      kiihoittavaa

    • Anonyymi

      löyty osa 13.. huh mitä tykitystä

    • Anonyymi

      oisko taas aika jatkaa tarinaa? pari viikkoa mennyt edellisestä

    • Anonyymi

      Hei, laittaisitko jatkoja... täällä on jo kiimatippaa valuttu viikko tolkulla kun on odotettu seuraavaa osaaa :-)

      • Anonyymi

        Mistä löysit?


    • Anonyymi

      kylläpä taas kestää kauan ennekuin tulee uutta osaa..

    • Anonyymi

      yli kuukausi mennyt odotellessa.. voisko tätä jo jatkaa?

    • Anonyymi

      Loppuiko tämä nyt tälleen kokonaan hölmösti kesken vai mitä tässä nyt tapahtui.. missä tämän tekijä luuraa? Jatkoa täällä moni odottaa :-)

      • Anonyymi

        Odotan todella loppuiko tämä junttimaisen-groteski-sekamelska tähän.....no mitä voi odottaa henkilöltä jonka mielentuotokset ovat tätä tasoa


    • Anonyymi

      Saisi kyllä jatkua vielä.. ihan hyvää viihdettä :-)

    • Hienoa, ryhmä koossa ilmeisesti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      84
      1612
    2. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      88
      878
    3. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      8
      842
    4. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      829
    5. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      53
      822
    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      58
      773
    7. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      189
      749
    8. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      80
      705
    9. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      41
      700
    10. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      680
    Aihe