Koronatukea on saanut kiuruvedellä 89 yksityisyrittäjää. Rahaa on jaettu pelkästään kiuruvedellä noin 150 000 euroa ja vielä noin puolet eli yhtäpaljon on vielä jakamatta.
Vasemmistolainen hallitus on yrittäjille vaikeana korona-aikana tukenut yksityisyrittäjää koko maassamme erittäin avokätisesti.
Tokihan edellinenkin hallitus yrittäjiä tuki. Pienen ihmisen ystävä keskusta ja kokoomus johtoinen hallitushan humputti yritystukea jo pelkästään 160 miljoonaa euroa hätää kärsiville risteilylaivayhtiöille Vikin Line, Tallink ja FinnLines.
ST1 ja S-ryhmän omistama tuuliWatin tukipotti oli 65,8 miljoonaa ja tuen keskusta kokoomus sipilän hallitus myönsi 12 vuodeksi eteenpäin.
Eikä Sipilän hallitus pieniä metsäyhtiöitäkään hätään jättänyt.
Metsä Group sai yli 40 miljoonaa, UPM 23 miljoonaa ja Stora Ensi 21 miljoonaa euroa.
Tässä vain pieni esimerkki siitä miten edellinen hallitus yrittäjää ja työllisyyttä tuki.
Sen lisäksi että keskusta kokoomus hallitus jakoi yrittäjille rahaa hyvin avokätisesti se edisti työllisyyttä muunmuassa aktiivimallilla ja uudella päivähoitolailla.
Juha Sipilä summasi hallituksensa saavutuksia niin, että nyt 140 000 suomalaista enemmän herää aamulla töihin.
Minua kiinnostaisi nyt ihan mielenkiinnosta tietää miten nämä pienyrittäjän todelliset ystävät kokoomus ja keskusta mikäli ne nyt korona-aikana hallituksessa olisivat, olisivat pienyrittäjää taloudellisesti tukeneet? Olisiko pienyrittäjää autettu yhtä avokätisesti kuin mitä vasemmistolainen hallitus on sitä avittanut?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Lisää rahaa Finnlines saa koska korona leviää laivalla.
Miksi rahaa jaetaan yrittäjille , tarjoavat asiakkaille pimeää työtä? Ainakin yksi LVI-liike tekee näin ?
Mikä? ni ossoon tilata sieltä pimeitä palveluita!
Onko kyseessä rattilainen?
Rattilais pilleristi pikemminkin