Miksi?!

Olen 17-vuotias poika. Minulla on todettu masennus joitakin kuukausia sitten ja syön siihen seronilia, tai jotain sen tapaista, ja käyn psykoterapiassa. Päivälukiosta jouduin vaihtamaan aikuislinjalle, koska koulussa olo ahdisti aivan mielettömästi. Koulu menee hyvin jos katsotaan numeroita, keskiarvo siinä 8 paikkeilla, mutta muuten menee päin Peetä! En jaksa olla koulussa! En jaksa tehdä mitään! Sängystä nouseminenkin on vaikeaa. Toivon joka ilta etten heräisi enäään seuraavana päivänä. Minulla ei ole kavereita, en edes kouluss juttele kenekään kanssa. Kotoa poistun kouluun ja psykiatrin luokse. Olen yrittänyt muutaman kerran itsemurhaa, mutten ole onnistunut. Sukulaiset karttelevat minua kuin hullua, arvatkaa miltä se tuntuu! Serkkunikin oli aivan kauhuissaan, kun hänen pari vuotias lapsensa tuli näyttämään minulle jotain leluaan. Serkkuni kutsui hänet heti pois luotani.
Elämälläni ei ole merkitystä! Olen miettinyt ja miettinyt mutten ole keksinyt yhtäkään tarpeeksi hyvää syytä miksi elää. Tietenkin voisin jatkaa tätä niin kutsuttua elämää vielä ne 60 vuotta, mutta miksi? Että kokisin rakkauden? Ei en usko rakkauteen. Miksi? Ei ole yhtäkään syytä jatkaa tätä! Lopulta kuolemme kaikki kummiskin joten miksi odottaa monta kymmentä pitkää tuskaista vuotta, kun voin lopettaa kaiken nyt ja tässä?!
5441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

minäkin olen miettinyt usemman kerran miksi elää kun elämä on suoraan sanottuna per***stä.itsemurha yrityksiä muutama mutta täälä sitä vielä ollaan enkö todella halunnutkaan kuolla kun en onnistunut?en tiedä ehkä jos olisin halunnut niin olisin mennyt ja tehnyt sen jossain mistä ei olisi voitu pelastaa edes vahingossa.mulla on ihana koti,vaimo,perhe,pieni lapsi ja välit omiin vanhempiin on aivan mahtavat ja koko suvun kanssa on lämpimät välit että kaikkea on mitä toivoa voisi mutta kun elämä ei maistu.muiden takia yritän olla normaali ja äitini tietää ongelmista ja auttaa niin kuin vai auttaa voi. ilman masennusta ja paniikkihäiriötäkin elämä olisi vaikeaa mutta nekin on tullut kiusaamaan pahemman kerran enkä tiedä enään mitä teen.

Äänestä

Hei!

Kunpa voisin jotenkin lohduttaa! Nuoruuden tulis olla onnellista aikaa, ei sellaista, jonka aikana kärsii masennuksesta. Silti masennus on yleistynyt nuortenkin keskuudessa.

Ikävää, ettei sun sukulaiset osaa suhtautua sun masennukseen! Se johtuu elämäntilanteestasi tai biokemiallisesta epätasapainosta, eikä suinkaan ole omaa syytäsi. Siinä ei ole sen enempää hävettävää kuin muissakaan sairauksissa. Sitä paitsi onhan masennuksen alla sama ihminen kuin ennenkin! :)

Kerro vaan psykoterapiassa suoraan, miltä susta tuntuu, niin sua voidaan parhaiten auttaa. Juuri apua sinä ansaitset ja tarvitset.

Äänestä

Haluaisin auttaa sinua. Jos olet kuullut nonimehusta, niin sinun kannattaisi sitä kokeilla. Se on antanut apua monelle muullekin, joka on kärsinyt masennuksesta. Annan lisäätietoa, jos tahdot.

Äänestä

hei, en ala tässä nyt selostamaan omaa tarinaani sen tarkemmin, mutta sairastan myös vakavaa masennusta enkä käy koulua samoista syistä kuin sinäkin.
Jos tahdot jutella (joka todella toisinaan auttaa) niin sähköpostiosoitteeni on [email protected]

Oletko koskaan kokeillut vertaistukea vaikkapa netin kautta? Suosittelen lämpimästi, ainakin minä olen koneella paljon kun päivisin olen yksin ja on aikaa, joten www.tukiasema.net on vierailun arvoinen sivu.
Jaksamista sulle. Laita viestiä, jos siltä tuntuu.

Äänestä

Kuule, pliis, lue 2-sivulta masennus - aiheen alla: olen , kirjoittaja ..eksyksissä, vastaus. Jos on sydän tallelle, ja älliä on 8-lle, niin mieti ennen 9 x, ennen kun teet jotakin omasta mielestä fiksua.
Tietenkin jos vihaat itseäsi niin paljon - niin siitä vaan. Itselles teet, mitä teet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bonny kirjoitti:

Olen 17-vuotias poika. Minulla on todettu masennus joitakin kuukausia sitten ja syön siihen seronilia, tai jotain sen tapaista, ja käyn psykoterapiassa. Päivälukiosta jouduin vaihtamaan aikuislinjalle, koska koulussa olo ahdisti aivan mielettömästi. Koulu menee hyvin jos katsotaan numeroita, keskiarvo siinä 8 paikkeilla, mutta muuten menee päin Peetä! En jaksa olla koulussa! En jaksa tehdä mitään! Sängystä nouseminenkin on vaikeaa. Toivon joka ilta etten heräisi enäään seuraavana päivänä. Minulla ei ole kavereita, en edes kouluss juttele kenekään kanssa. Kotoa poistun kouluun ja psykiatrin luokse. Olen yrittänyt muutaman kerran itsemurhaa, mutten ole onnistunut. Sukulaiset karttelevat minua kuin hullua, arvatkaa miltä se tuntuu! Serkkunikin oli aivan kauhuissaan, kun hänen pari vuotias lapsensa tuli näyttämään minulle jotain leluaan. Serkkuni kutsui hänet heti pois luotani.
Elämälläni ei ole merkitystä! Olen miettinyt ja miettinyt mutten ole keksinyt yhtäkään tarpeeksi hyvää syytä miksi elää. Tietenkin voisin jatkaa tätä niin kutsuttua elämää vielä ne 60 vuotta, mutta miksi? Että kokisin rakkauden? Ei en usko rakkauteen. Miksi? Ei ole yhtäkään syytä jatkaa tätä! Lopulta kuolemme kaikki kummiskin joten miksi odottaa monta kymmentä pitkää tuskaista vuotta, kun voin lopettaa kaiken nyt ja tässä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu