Hei,olen saanut jonkinasteinen fobian!

Anonyymi

Asiani: Onkohan ketään muita .joilla NS. Silltakammo tai ajoittain tien ylitys,jossa sydän hakkaa ja tulee paniikkioireita ja huimaa.Järki sanoo .ettei ole mitään pelättävää.mutta silti?????

2

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan varmasti on, tai jos nyt ei 100% samanlaista, niin hyvinkin vastaavia. Näin anonyyminä netissä, nyt ei paljoa pysty aupuja antamaan, eli kehoitan reippailemaan lääkärin pakeille ja tarttumaan härkää sarvista.

    • Anonyymi

      Kaikkea voi pelätä. Se kertoo siitä että koska pelon kohde voi vaihdella, niin se ei yleensä perustu todelliseen eikä nykyhetkeen, vaan oma mieli kaivelee jonkun vanhan muiston joka laukaisee reaktion. Nämä on aika sitkeitä juttuja, mutta niistä pääsee eroon altistamalla pienin askelin, ja järjestämällä mukavia tapahtumia ja asioita sinne pelottaviin paikkoihin, jolloin saa hetkeksi mielensä muille raiteille. Siinä silmänräpäyksessä myös ahdistus unohtuu hetkeksi. Itse tulen hyvin itsetietoiseksi jos kävelen esim. talojen ohi. Ns. "spotlight-effect". Olen vuosia yrittänyt päästä siitä eroon, lähes tuloksetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1321
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe