Oon 19v parturi-kampaajaopiskelija. Keskeytin työharjoittelun meneillään olevan tartuntatilanteen takia, jonka jälkeen olen taas hiljalleen aloittanut uudestaan kun tilann on hieman rauhoittunut. Aikaisemmin oli harkasta pois kovan ahdistuksen ja masennuksen takia. Vaikka sairaslomaa sen takia olin jo pari viikkookin ottanu, silti joka päivä työpaikalla ahdistus on käynnissä ja olo on vaikea. Se estää myös tekemästä välillä normaaleja asioita kuten kaupassa käymistä, koska ajattelen joka sekunti mitä muut ajattelee minusta ja että käyttäydunkö normaalisti.
Toivottavasti kohtalontovereita löytyy koska tää asia on mulle tosi iso riesa.
Toivottavasti kohtalontovereita löytyy koska tää asia on mulle tosi iso riesa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jutun lukeminen pysäytti mut miettimään omaa nuoruuttani aikanaan.
Olin myös 20 vuoden hujakoilla kun kärsin samasta vaivasta eli keskityin liikaa ajattelemaan mitä muut minusta ajattelivat.
Elämäni ei ollut helpoimmasta päästä, oli päihdeongelmaa ja mielenterveysongelmaa.
Niiden takia pidin itseäni täysi nollana enkä arvostanut itseäni yhtään, toisinsanoen itsetuntoni oli aivan alhaalla.
Huonon itsetunnon takia luulin tietty että muutkin muka näkivät ja tiesivät että en ollut mitään enkä mikään.
Siitä johtui paniikkihäiriö ja jatkuva ahdistus jotka kestivät monta vuotta.
Sain asiani onneksi paremmiksi koska sain juuri sen itsetunnon kohoamaan, opin pitämään itsestäni sellaisena kuin olen.
Olen olemassa itseäni varten en niinkään muita. Toki omakin elämä sisältää yhteyden myös muihin ihmisiin, ja muidenkin kanssa pärjää paremmin kun pärjää itsensä kanssa.
Porukassa pärjää paremmin kun tuntee ja tiedostaa itsensä eikä keskity tarkkailemaan kuinka itse käyttäytyy tai mitä muut ajattelevat.
Tuntuu nykyisin olevan aika yleistä, ikään katsomatta, että itsetunto on vähän heikoilla.
Herää ajatus että miksi ihmiset nykyisin keskittyvät niin paljon vertaamaan itseään muihin ja pitävät sitten itseään jotenkin huonompina tai heikompina.
Silloin juuri itsetunto kolahtelee alaspäin kun tuntee itsensä kelpaamattomaksi ja riittämättömäksi.
Omaltakaan kohdaltani en osaa loppujen lopuksi sanoa mikä mua auttoi, oliko se jo eletyt vuodet ja elämänkokemus, vai tutustuminen omaan itseen vai oliko se monen eri asian summa.
Tiedostan nyt sen että olen sellainen kuin olen ja se riittää mulle. Jos se ei jollekin kelpaa niin en ota siitä paineita, olkoon ongelma sille toiselle.
Tiedostan myös että saan työskennellä itsetuntoni kanssa lopun elämää, se on sellainen ikuinen projekti.
Tosiaan ahdistus johtuu juuri osittain hunosta itsetunnosta. Olen koko elämäni tuntenut itseni toisia huonommaksi. Olen ollut "juoksupoikana" kaverilleni joskus turhienkin asioiden kanssa. Tämä sai minut ajattelemaan olevani sivuroolissa.
Suosittelen, että haet apua. Tai tutkailet jotain materaalia. Kirjoja on aiheesta ja myös tämä https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/Pages/default.aspx
Ei kannata sen antaa tulla pahaksi. Mä kävin chatissa juttelemassa ja se helpotti ja sieltä sain tuon linkinkin.