...samoin myös puunuitto. Pieksämäki rautateiden risteysasema, nyt päättäjät katse rautateille!
Vanhat kuljetusmuodot nostavat päätään koska ovat edullisia kuljetusmuotoja, puunuitossa nyt ei Pieksämäki voi olla mukana mutta rautatiekuljetuksissa voi.
Vanhat kuljetusmuodot nostavat päätään koska ovat edullisia kuljetusmuotoja, puunuitossa nyt ei Pieksämäki voi olla mukana mutta rautatiekuljetuksissa voi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Mitäpä tuo hyvejää. Korona tulloo.
Mitä tarkoittaa "hyvejää"?
Suomessa tavaran rautatiekuljetukset on jäljessä muuta maailmaa vaikka rautatiet on tarkoitettu suurten määrien kuljetuksiin, nykyään vielä tavara kulkee kumipyörillä ja se on tuhlausta.
Pitkittäin liikenne tulisi tehdä rautateillä ja osittain poikittainen jakelu kumipyörillä, Pieksämäelle tulisi rakentaa itäisen Suomen suurin logistiikkakeskus.
Varkaus oiva paikka logistiikan suhteen, on näes kaikki infra kohdillaan. Mitenkäs uitat puuta Pieksuun kun umpilätäkkö ympärillä? Kielelliset taidot Varkkilassa hallussa, yms kansainvälinen suurfirmojen kulttuuri.
Voi ristusksen ristus!
Juurihan kerroin aloitusviestissä ettei Pieksämäki voi olla puunuitossa mukana..
Puunuiton mainitsin koska sekin on rautateiden ohessa suurten kapasiteettia kuljetusmuoto.
Pieksuunko logistiikkakeskus, sallikaa nauraa...
Kyllä, rautateiden logistiikkakeskus josta ajellaan tavaraa itään ja länteen, toinen logistiikkakeskus vaikkapa Seinäjoelle ja kolmas Jyväskylään. Kajaani olisi Kainuun logistiikkakeskuksen paikka jne. tämä on tulevaisuuden visio, ei tätä päivää. Tavaraa toimitetaan laivoilla kuten ennenkin mutta niitä ei kaikkia lastata rekkoihin vaan suurin osa juniin. Näin minä käskisin tekemään jos olisin Suomen Trump!
No ei todellakaan kasva sen paremmin rautatieliikenne kuin uittokaan. Pieksämäen valtava ratapiha kasvaa heinää eikä siellä kuulu enää junien vihellykset ja kolina vaan lähinnä kärpästen surina. Uitto taas on lopetettu kaikkialta paitsi Saimaan vesistöstä ja sielläkin se on henkitoreissaan.
Pieksämäellä on ollut 10- vuotta asema automatiikka ratapihalla läpivärit.
Höpö höpö, luepas netistä tietoa kuinka uitto saa pikkuhiljaa taas jalansijaa, koska on taloudellinen, ympäristöystävällinen kuljetusmuoto ja puu pysyy tuoreempana perille saakka tai ainakin lähes perille saakka.
Viidessä päivässä saadaan Kuopion-Varkauden korkeudelta puuta sellainen määrä Etelä-Savon tehtaille ettei kumipyörillä olisi mitään mahdollisuutta kuljettaa niin suurta määrää viidessä päivässä.
Rautateiden käyttö on lisääntynyt koko ajan. Ei ehkä heinittyneellä Pieksämäen ratapihalla muttei pidäkään tuijottaa vain omaan napaan niinkuin on Pieksämäkeläisillä tapana, eivät näe Pieksämäen ratapihan kauemmas...siksi olisi aika kääntää nenä rautateiden suuntaan ja hyvissä ajoin haistella niitä tuulia mitä alkaa tapahtumaan ettei taas pudota kelkasta.
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/pohjavuodet-ohitettu-puutavaran-uittaminen-kasvaa-toista-vuotta-perakkain-814012/
Lue tuosta! Uutinen viime kesältä.
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/pohjavuodet-ohitettu-puutavaran-uittaminen-kasvaa-toista-vuotta-perakkain-814012/
Lue tuosta, uutinen viime kesältä!
No missä se rautatieliikenne on lisääntynyt? Mikkelissä ratapiha autio, Suonenjoella reilusti pienennetty, Iisvedellä kasvaa metsää entisellä asemalla, Jyväskylässä meinaavat supistaa raiteita ja rakentaa taloja tilalle koska liikenne on vähentynyt, Varkaudessa autiota (edes tehtailla ei käy juna joka päivä) ym. ym.
PS. Pieksämäki on iso risteysasema ja jos liikenne kasvaa niin sen pitäisi näkyä täällä. Ei Pieksämäkeä voi kiertääkään, paitsi jos tekee todella pitkin kierroksen ja kiertää puoli Suomea.
Kun uitto on täysin pohjalla, niin toki voi uutisoida pienestä lisääntymisestä ikään kuin se olisi iso juttu. Mutta fakta on, että uitto on nykyisin täysin marginaalista hommaa vaikka jos vertaa 90-lukuun, puhumattakaan uiton todellisesta kultakaudesta.
Tännehän piti rakentaa oma raide puunlastaukselle.. Silta ratapihan yli.. Suunnitelmia on.. Toteudu ei koskaan.. Saamatonta porukkaa.. Kynän pyöritteliöitä. Näin pudotaan kehityksen rattaista..
Voi elämä kun te ette näe varpaita ne pidemmälle, miksi tuijotatte vain Pieksämäkeä ja naapurikuntia!
Toista se on maailmalla tämä rautatieliikenne! Siellä kulkeekin sitten rahtia ihan eri mittakaavassa ja todella ISOT junat. Pituus voi olla 1-2km ja tavaravaunutkin ovat enimmäkseen kaksikerreoksisia, jolloin Suomen yksikerrosjunina se olisi jopa 4km pitkä. HD: HIGH SPEED BNSF FREIGHT TRAINS ACROSS THE DESERT - 2018 https://www.youtube.com/watch?v=pMoCbUDzd18
Tässä sentään ajetaan oikealla junalla eikä näillä VR:n pienillä leikkijunilla! Veturitkin ovat sellaista järeysluokkaa että ei ole suomen radoilla nähtykään ja niitä on jopa 4-6 edessä, 2 kaksi junan välissä ja toiset kaksi junan peräpäässä. MASSIVE 15,000FT 200 CAR BNSF FREIGHT TRAINS IN THE DESERT! https://www.youtube.com/watch?v=5joZ5W4Pb0Y
Pikkuisen on pidemmät matkatkin ja suurempi tavaran menekki.
https://www.liikennefakta.fi/markkinat/henkilot_ja_tavarat/rautatieliikenne
Tässä tietoa näille pessimisteille!!
ONKO TEIDÄN RAIDEPUOLUEEN MIESTEN SPD JÄSENKIRJAN JA AY PASKANJ AINA VALEHDELTAVA KUNINGAS SAKULAISTEN RIVEISSÄ. VR PIEKSÄMÄELLÄ ON MENNYTTÄ KAURAA. SIELLÄ ON TYHJÄT UUDET RATAPIHAT JOROISISSA, RANTASALMELLA JA KALLISLAHDESSA. FENNIARAIL AJAA JOKA PÄIVÄ PIEKSÄMÄEN OHI PUUTAVARAA KEMIJÄRVELTÄ HAMINAAN JA MONTOLAN SEPPÄSEN OPERAIL SEURAAVAKSI. NÄMÄ VANHAT VAUHKOSET JA PÄÄLUOTTANUSMIEHET TIENAA YLI 60000€ VUODESSA MUTTA NÄMÄ NUORET VEKIT JA KONEPAJA SOSSUT EI SAA ELÄKKEINÄ IKINÄ PUOLIAKAAN.
RÖKSYT JA RAMBOT OVAT MYYNEET AJAT SITTEN PIEKSÄMÄKELÄISTEN RAUTATIELÄISTEN SELKÄNAHAN kOUVOLAN JA TAMPEREEN AY VÄYELLE.
Uittokausi on alkanut Saimaalla poikkeuksellisen aikaisin. Uitto pääsi vauhtiin nyt pari viikkoa viime vuotta aiemmin.
Kesän ensimmäinen lautta lähti maanantaina Kiteen Puhoksesta kohti Ristiinaa. Hinaaja-Ollin vetämässä lautassa on puuta vajaat 16 000 kuutiometriä ja hinaajan arvioidaan olevan perillä ensi sunnuntaina.
Vuoksen vesistön alueella uittoa tekee yksityisen urakoitsijan kaksi linjahinaajaa. Miehistöt ja puun veteenajot sekä niputuksen huomioiden uitto työllistää vuosittain 20–30 henkilöä.
Järvi-Suomen Uittoyhdistys arvioi kauden uittomääräksi tänä vuonna noin 500 000 kuutiometriä. Ennakkoarvion mukaan Kallaveden ja Pielisen alueen osuus tästä on noin 300 000 kuutiometriä.
Vuonna 2019 puuta uitettiin tehtaille kaikkiaan 460 000 kuutiometriä. Uitto on vähentynyt viime vuosina. Vielä vuosina 2012–2014 tehtaille meni uittopuuta yli 700 000 kuutiometriä.
Nykyään lautoissa hinataan sorvitukkeja Ristiinaan Pelloksen vaneritehtaalle sekä havusellupuuta Lappeenrantaan Kaukaan tehtaalle.
Kaukaalle uitetaan pieni määrä myös kuusipaperipuuta.
Uitto on energiaystävällinen kuljetustapa
Pohjois-Savossa Maaningan Ahkiolahdessa ja Iisalmen Peltosalmella puuta ajetaan veteen ensi viikosta lähtien.
Kallaveden alueella kesän ensimmäinen tukkilautta lähtee liikkeelle Akonpohjasta ja Riistavedeltä näillä näkymin toukokuun lopulla. Iisalmen Peltosalmelta hinaaja hakee lautan kesäkuun alkupuolella.
Metsäyhtiöistä ainoastaan UPM käyttää enää uittoa kuljetusmuotona. Uittopäällikkö Esa Korhonen Järvi-Suomen Uittoyhdistyksestä pitää uittoa ympäristöystävällisenä kuljetusmuotona.
Uitossa energian kulutus kuljetettua kuutiometriä kohti on kolmasosa siitä, jos puuta tuotaisiin tehtaille autoilla. Junakuljetuksiin verrattuna uitossa säästyy energiaa puolet.
Uittopäällikkö Esa Korhosen mukaan lautan opitimikoko on 800–1 100 nippua eli 17 000–24 000 kuutiometriä.
Tänä vuonna puun keskimääräisen uittomatkan arvioidaan pitenevän hieman viime kaudesta. Pisimmät uittomatkat tehtaille ovat Iisalmen Peltosalmelta ja Nurmeksen Kuokkastenkoskelta. Sieltä matkaa kertyy yli 400 kilometriä.
Vuoksen vesistön alueella on uittopuulle yhteensä 14 pudotuspaikkaa. Uittokausi jatkuu pitkälle syksyyn. Viime vuonna viimeinen lautta oli tehtaalla marraskuun alussa.
Meinaatteko, että pikapaketit lähetetään rautateiden mukana kuten ennen....ei suinkaan se on armottoman hidas siihen ja virhealtis herkälle logistiikalle. Posti on jo aivan kusessa näiden pikafirmojen kanssa. Posti Suomesta häviää 10 vuoteen mennessä....ei vaan pysy kilvassa nopeuden kasvaessa mukana. Verenimijä firmat ulkomailta kaappaa bisnekset , se on selvä. DHL on alkukantaisen vanhanaikainen ja UPS siinä samassa. Kuka huutaa vielä tavaraliikenteeseen rautateitä, käsi ylös??
Ihme kyllä busseissa kulkee paketit, ja hyvin menee. Vaikka kuskit käsipelissä niiden pakettien kanssa pelaavat ja rahtitilat ovat pienet.
VR:n ja sen sylikoira Raidepuolueen vika on, ettei ei edes yritetä vaan sanotaan heti, että ei kannata tai ei onnistu.
Niin ne bussit tekee mutta ei taivu rautatiet moiseen:), :). Ei kannata vääntää itsestäänselvyyksiä. Muuten .....tätikin olisi setä jos sillä olisi munat.
No Haloo! Pienet paketit on nyt eri juttu, junissa kuljetetaan hieman suurempia tavaroita ja tavaramääriä.
Uskomatonta millainen on Suomalainen pessimisti luonne ja sitä tuntuu Pieksämäellä olevan erityisen paljon.
Suomessa jos joku sanoo että kokeillaanko vanhaa menetelmää uusin keinoin niin vastaus on " ei kannata, se on jo nähty ja kokeiltu"!
Virossa taas samaan kysymykseen saa vastauksen "mikäpä ettei, kokeillaan vaan"!
En kyllä yhtään ihmettele miksi Pieksämäki ei kehity, yleinen mieliala on juuri tuollainen, kaiken pysäyttävä. Ihme eläviä, mikään ei minua tosi niin paljon kuin pessimistiset ja tyhmät ihmiset, tyhmä saa olla mutta täytyisi olla intoa ja elämisen halua.
Elämisen ilo ja faktojen tunnustaminen kaksi eri marjaa, ei voi sotkea näitä keskenään.!! Jos elää jossain fantasia humpassa koko ajan huomaa vaan pian ettei mikään mene toivotulla tavalla eteenpäin eli ei kehity. Syntyy ikuinen jallaaminen ja vatvominen asioiden suhteen ja siitähän tässä Pieksämäellä on kysymys. Valitettavasti viimeistään hankkeiden rahoittajat kyllä palauttaa maan pinnalle. Rohkeus ja Pelle Peloton - meininki kyllä tulee kasvamaan ja hyvät ideat palkitaan sitten omalla työllistymisellä ja ehkä muidenkin. Spontaani ja kateudeton ME - henki pitää leijua jatkossa Pieksämäen yllä jos täällä elää meinataan!!! Perhana jos naapurilla on jotain kadehdittavan arvoista ....hankitaan parempi itselle kuten Pohjanmaalla tehrään.
Korona on vain väliaikainen vaikuttaja.
Katsokaapas vain mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
En väitä että raideliikenne ja kuljetukset raiteilla lisääntyisi muutamassa kuukaudessa, puhunkin vuosista/vuosikymmenistä, te ette näe kuin korkeintaan ensi viikkoon😂
Ei tavarankuljetusta kumipyöriltä kiskoille saada hetkessä, se on pitkä prosessi ja siihen tullaan aivan varmasti menemään, viimeistään silloin kun diesel kielletään..silloin vedetään tavaraa sähköjunilla.
https://www.motiva.fi/ratkaisut/kestava_liikenne_ja_liikkuminen/perustietoa_liikenteesta/tavaraliikenteen_maara
Taulukko+2015+asti.+Rautatieliikenne+on+2015+tonneissa+8+%+maantieliikenteesta+.+Vai+onkohan+tilastossa+vain+dieseljunat.
Sivua+päivitetty+viimeksi+8.8.2019
Muualla+verkossa
Liikennejarjestelma.fi
Paikkansa pitävää faktaa menneiltä vuosikymmeniltä ja vuosilta.
Tilastot kuljetuksista muuttuu päälaelleen kun dieselautot kielletään ja ylipäätään kaikenlaista autolla liikkumista ja kuljettamista on vähennettävä että päästään tavoitteisiin.
Silloin jo vety polttoaineena muutenkin ja maantieliikenne kumien päällä edelleenkin. Lukekaa niin tiedätte missä kehitys menee...
Siilin hausman vieressä on kunnanjohtaja Keijo Tikan rakentama logistiikkakeskus.
Pieksu syrjässä vähän kaikesta kaikkineen epäonnistusineen keskuksien kuten historia opettanut..., se siitä logistiikkakeskuksesta ja siirtykää nykyaikaan tai Mikkelin tauti ottaa vallan jolloin toista maailmansotaa käydään vielä täyttä päätä.
Helsinkihän se syrjässä vasta onkin! Täältäkin satoja kilometrejä matkaa!!
Sähköön perustuva lentäminen on tulevaisuutta, pienetkin lentokentät pois lukien Naarajärven kenttä tulevat huomattavaan asemaan kun pienemmillä sähköhärpäkkeillä lennetään. Tähänkään ei Pieksun kannata satsata kun ei kuitenkaan sopua löydy....