katosivat jo vuosia sitten. Silloin kun ajatellaan "tilannetta" vain toisen ihmisen näkökulmasta, eikä todella kysytä ja kuunnella mitä toinen "osallinen" ajattelee ja tuntee koko tilanteesta, ei ole mahdollista päästä hyvään lopputulokseen. Ihan kuin kauan kestäneessä parisuhteessa käy, kun toinen ei osaa olla läsnä suhteessa. Lopulta et voi tehdä muuta kuin lähteä pois siitä kaikesta. Kun "suhteessa" ei ole lapsia ei tarvitse enää olla tekemisissä keskenään. Siihen voi ehkä verrata, vaikka nyt ei ole kyse pelkästään yhden henkilön osallisuudesta ja muutenkin erilaisesta. Kyllä yritettiin tulla kuulluksi, sitä että kokee kaiken rankaksi ei jostain syystä lainkaan otettu huomioon. Nyt on jäljellä rikkinäinen ihminen, joka ei pysty enää lainkaan sellaiseen toimintaan mihin alun alkaen oli tarkoitus. Ihan vähäinenkin asia missä tahansa, jonka kokee kuuluvan ns. auttamiseen saa voimaan huonosti. Menee vuosia selvitä ja siihen tarvitaan pysyvä työpaikka ja tuttuja ihmisiä. Sekin pudotti lisää ettei lähiympäristö pysty olemaan hiljaa, se oli myös yksi haaveista.
Hyvät tunteet
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joskus voi olla vaan viisainta luopua tavoittelemasta jotain, joka joskus tuntui tärkeältä, siitä pitää ehkä kiinni enää vain tottumuksesta. Ja se on omissa kuvitelmissa kasvanut joksikin hienommaksi kuin mitä se olisi todellisuudessa toteutuessaan ikinä ollutkaan.