Perustarpeet

Olisiko mahdollista saada sellainen työnantaja kilpailutuksessa joka ottaa myös huomioon kuljettajien tarpeet eli WESSAN. Täällä koillisväylällä talven tullessa taas penkat on keltaisenaan virtsasta koska vessoja ei ole. Lenkillä käydessäni olen törmännyt useasti keppiä pitävään mieheen!! Olen kuullut, että myös muilla linjoilla kuljettajat joutuvat kykkimään ulkona!! Onko se mielestänne tätä päivää, kysympä vaan!!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Just just, ei muuta kuin metsät täyteen vessoja ettei puhdas lumi värjäänny.
Mitähän vielä tämän jälkeen.

Äänestä

ei tarvitse ulos mennä kuseksimaan. Autossa voi ihan hyvin kusta purkkiin tai kanisteriin. Joillakin se onnistuu jopa pulloon. Tietenkin voi käyttää myös sopivaa suppiloa, jos on epävarma kusija. Paskantaa voi ihan hyvin housuunsa, jos käyttää asiallisia vaippoja.

Äänestä
  • Aivan!
    Kaikista helpointa se tuolla tavoin on ja epäilemättä myös huomattavasti edullisempaa verrattuna muihin järjestelyihin. Käsistään näppärä kuljettaja nikkaroi autoonsa vessan missä putki johdetaan ulos pyörän eteen, mikä jakaa ja tasoittaa pökäleetkin tasaisesti pitkin tietä huomaamattomaksi kerrokseksi liikkeelle lähdettäessä. Varsin siistiä.

    Äänestä

Tuo on erityisen ikävää kun muitten linjojennii kuskit kuuluu käyvän kusella koillisväylällä. Jotta mikä siinä on syynä?

Äänestä
  • Onko Joensuussa muka työnantajia.Se on urbaani legenda 80 luvulta🕵️

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko mahdollista saada sellainen työnantaja kilpailutuksessa joka ottaa myös huomioon kuljettajien tarpeet eli WESSAN. Täällä koillisväylällä talven tullessa taas penkat on keltaisenaan virtsasta koska vessoja ei ole. Lenkillä käydessäni olen törmännyt useasti keppiä pitävään mieheen!! Olen kuullut, että myös muilla linjoilla kuljettajat joutuvat kykkimään ulkona!! Onko se mielestänne tätä päivää, kysympä vaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu