Tämän langan innoittamana https://keskustelu.suomi24.fi/t/6078715/omat-kokemukset aattelin kertoa omista protukokemuksistani,. (ylläpito poisti edellisen, joten hiukan juttui on poistettu.)
Eli leiri oli Porin saaristossa Koivuniemellä. Siellä oli 17 leiriläistä (4 poikaa, 13 tyttöä), 2 ohjaajaa, 4 apparia ja 2 kokkia, hekin naisia. Sunnuntai oli tarkoitettu tutustumisleikeille ja illalla saunottiin. Kyseessä oli siis teatterileiri, joten säännöt selitti meille protutonttu, ja illalla oli 45min teatterihetki. Meillä oli myös protuposti (tai ASMR-posti). Jokaiselle jaettiin yksi kirjekaveri jolle tuli kirjoittaa yksi kirje päivässä (ja tietysti muillekkin sai kirjoittaa).
Maanantain aihe oli erillaisuus. Kahvien aikaan apparit ja ohjaajat esittivät salaliittoteorioihin uskovia ihmisiä, ja meidän tuli tehdä sama kahvien jälkeen. Se oli aika hauskaa. Puhuimme myös, onko normaalia edes olemassa. Saunassa hoilattiin Igoria ja sieltä mentiin porukalla uimaan mereen niin että tuli moist olo. Joka päivä Iltaohjelman jälkeen osa jäi valvomaan, ja siellä tehtiin kaikkea epämäärästä hauskaa.
Tiistain aihe oli media. Puhuimme aamulla wapin kautta siitä, mitä sosiaalinen media merkitsee meille. Kesken keskustelun kahdelle apparille tuli riita paidasta, mutta heidät häädettiin pois. Myöhemmin päivällä riita kasvoi, ja meidän tuli tehdä lööppi aiheesta kolmen ryhmissä. Koko juttu paljastui näytelmäksi, ja meidän luottamus tiimiin laski. He hyvittivät sen sillä että saimme työntää heidät alas laiturilta mereen. Illemalla he soittivat meille Antti Tuiskua ja tanssimme biisien tahdissa kuten diskossa. Luottamus saatiin äkkiä takaisin.
Keskiviikon aihe oli yhteiskunta. Saimme hirveimmän herätyksen ikinä. Apparit hakkasivat kahta kattilankantta yhteen ja heittivät meille lomakkeita, jotka tulisi täyttää jotta saisi vettä, ruokaa ja vessassakäymisoikeuden. Aamiaisen jälkeen puhuimme miltä kokemus oli tuntunut, ja apparit mainitsivat pettyneensä ettemme kapinoineet. Epäreilukahvien aikaan köyhät alkoivat kapinoimaan ja veivät rikkailta muonat. Myöhemmin päivällä loimme poliittiset kampanjat itsellemme ja meidät jaettiin neljään ryhmään (demokraatit, diktaattorit ym) ja meidän tuli keksiä argumenttejä toisiamme vastaan. Illemmalla eräs appareista tuli meidän majoitusrakennukseen ja puhui meidän kanssa hetken yhteiskunnasta. Hän pyysi meiltä pehmoleluja, ja hän järjesti ne riviin, alkoi hengittää syvään ja nappasi barbabapan ja lukittautui yhteen huoneista. Hän kidutti lelua heittämällä sitä seinään, soittamalla sille Arttu Wiskarin Kahvimaitoa ja vähän sellaista. Saimme hänet leppymään keksimällä biisin hänelle. Tämäkin kohtaus oli onneksi näytelty.
Torstain aihe oli seksuaalisuus ja rakkaus. Aamulla oli seksuaalisuusvisa ja meille esiteltiin sexiboxi, jonne sai laittaa ihan mitä tahansa päivän aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Illalla saunassa Igorin hoilaamisen jälkeen me tytöt lähdimme suihkuun, mutta sieltä ei tullutkaan vettä. Hetken jälkeen ohjaajat tiedottivat että kyseessä on vesikatkos, ja vettä tulisi vasta seuraavana päivänä. Selvisimme yön yli vesitonkalla.
Perjantain aihe oli onnellisuus ja riippuvaisuus. Aamulla puhuimme erilaisista riippuvaisuuksista ja kävelimme polun, jossa ohjaajat ja apparit esittivät ihmisiä, jotka olivat riippuvaisia eri asioihin. Apparit pitivät meille karaoken ennen 'itkurinkiä'. Siinä jokainen teki käyrän elämästään onnellisuuden perusteella, ja perusteli miksi (sen tietysti sai skipata jos halusi). Kaikki itki, koska parilla oli rankat taustat, tai se vain sattui että niin ihana ihminen on kärsinyt. Se oli tosi silmiäavaava kokemus, ja sai meidät leiriläiset arvostamaan toisiamme enemmän.
Lauantain aihe oli minäkuva. Teatteriaspektia ei enää leirillä ollut. Kirjoitimme itsellemme tulevaisuuteen kirjeen, teimme runoja ja kehukirjeitä ja illalla paljastimme ketkä olivat olleet salaiset kirjekaverit ja luimme kirjeet. Ne jotka itse sain oli ihania, mutta se jossa silmiäni verrattiin kauniiseen, aavaan mereen ja kirjoittaja haluaisi katsoa niitä vaikka kuinka pitkään oli kyllä lempparini. Se meni aikalailla itkemiseks, ja kun rauhoituimme, menimme hetkeksi ulos leikkimään hippaa. Juhlan suunnittelu jatkui, ja ajan tappamiseksi pelasimme pullonpyöritystä.
Sunnuntaina apparit vihdoin päästivät meidät aamu-uinnille mereen. Emme olleet nukkuneet hirveästi, joten taivaalla oleva yksi pilvi sai meidät huutamaan ''Pilvi! Miten ihana pilvi!'' Sen jälkeen kävimme herättämässä muut. Alkoi tilojen siivous ja pian oli viimeisen aterian aika. Pidimme juhlan ja sanoimme haikeita hyvästejä.
En voi oikein muuta sanoa. Viikon aikana oppi tosi paljon ja tapasi liutan optimaalisia ihmisiä. Rakastin kun siellä sai ihan vaan olla ilman että kukaan tuomitsi ja ne ihmiset osasi olla vakavia jos tilanne vaati niin. Se oli niinsanotusti elämäni paras viikko, enkä voi muuta kuin suositella sitä muille. Lähden todellakin ensi kesänä appariksi, mutta todennäköisemmin vaellusleirille kuin teatterileirille.
Protukokemuksia
Anonyymi
1
281
Vastaukset
- Anonyymi
Ylläpito on täynnä pelkkiä runkkareita, siksi aiheita lähtee ihan sattumanvaraisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1263726Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292423Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442078Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701021Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5939- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61845En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30830- 43751
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies95740