HAMMASLÄÄKÄRIIN TÄÄLLÄ THAIMAASSA.

Joo todentotta täällä thaimaassa on korkeatasoiset hammaslääkäripalvelut, aivan toista kuin siellä suomessa, muun yksityisterveydenhuollon ohessa.

Lukeahan saa että siellä suomessa paljon asiasta tiedetään, lääkärit ja hoitohenkilökuntakin kielitaitoisia ja palvelu erinomaista.

Kaikella rehellisyydellä vaikka en ihan rehellisyyden perikuva olekaan, mainintsen eriryistä huomiota kiinnitettäväksi seikkaan, että nyt naurattaa.

Heitin tuossa eteerisen kauniillee hammaslääkärivaimolleni viestin että toisi passinsa tänne altaan reunalle kelosaunamme vierustalle, niin nappaan siitä valokuvan aijaten sen rakkaalle kommentoitavaksi.
Hän siihen että tzaitzai täytä Kuksasi jalojuomalla sillä välin.

Hyvä palvelu kuten huomaatte.

Kilahtanut on paneutunut näemmä tänään terveysmatkailuun haaveilluusiossaan päästä tänne, joo no siittä vaan papereita rustaamaan ja tervetuloa vuonna 2021 syksyllä.

Niin tuosta passiasiasta hieman.
Katsokaas ensinnäkin juttu on niin, että omaishoitajista voi toki kirjoitella, mutta se ei muuta totuutta, että yhdelläkään palstalle kirjoittavalla ei ole thailadya rinnallaan, muilla kuin minulla.
Aivan turha selitellä varvasaltaista ja vauvoista, kun lähin thaipassi on thaimaassa, tai tuttavan vaimolla.
Maisema- ja elefanttikuvat on täyttä huuhaata.

Olen esittänyt perheen passipinoaijauksella leikkimielisen kisan, mutta taisi olla tosikoille liian kova pala purtavaksi.

Taidan hieman kuva-askarrella ja aijata jonin ajan kuluttua passia, jonka kaltaisia kilahtanut voi katsella vain googlen kuvatiedostosta, tai facekaverinsa kuvista.

Muistakaa harjata toriksenne, mielellään sähköhammasharjalla.

17

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viisaudenhammas ... niin mitä vaikutuksia lyhyt leukaluisille Savolaisille ... ilmeneekö palstakirjoituksista?

      Junttilassa itäänpäin matkustettaessa viimeinen poskihammas saattaa olla nimeltään rakkaudenhammas tai nuoruuden hammas ... ehkä tällä on vaikutusta palstakirjoituksiin?

      Tuossa katsahtaessani kilahtaneen matkailupalstamatkailijan antia, niin huomaan hänellä olevan mielenkiinto hyvin vahva kirjoitella tarinoitan minusta, joten päädyin antamaan hänelle hieman vaihtelua 24/7 elämäntarkoitukseensa alkavalle viikolle.

      https://aijaa.com/i6JTx5

      Vakava huomioini on, että palstalla ei ilmene lainkaan huumoria, ei pienimmässäkään määrin, täytyyhän sen perustua johonkin Pattayan rakkaita yhdistävään seikkaan, mahtaisiko olla samaa vikaa kuin vanhoista piioista tarinoidaan heidän syystään kiukkuisuuteen.

      • Ihmetyttää miksi noista thaipasseista pitää viikkotolkulla jauhaa, tokihan jokaisella on vaimonsa/avovaimonsa passista kopio.
        https://aijaa.com/YCGRKq


      • asiantravel kirjoitti:

        Ihmetyttää miksi noista thaipasseista pitää viikkotolkulla jauhaa, tokihan jokaisella on vaimonsa/avovaimonsa passista kopio.
        https://aijaa.com/YCGRKq

        Unohtui allekirjoitus.
        Terveiset Rayongista, hyvää yötä.


      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Ihmetyttää miksi noista thaipasseista pitää viikkotolkulla jauhaa, tokihan jokaisella on vaimonsa/avovaimonsa passista kopio.
        https://aijaa.com/YCGRKq

        Hyvä, no ensimmäinen löytyi.
        Aasilla tulisikin nyt ainakin eukkonsa syntymäpaikkakuntaan perustuen tietoa myös oikeasta thaimaasta, vaan eipä ole paljon ilmennyt.
        Saas nähdä koska Neiti loppuuntaputeltu näsäilee.


      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Ihmetyttää miksi noista thaipasseista pitää viikkotolkulla jauhaa, tokihan jokaisella on vaimonsa/avovaimonsa passista kopio.
        https://aijaa.com/YCGRKq

        Asiantravel, miksi tuo valokuva on sinulle lähetty värikopiona askarreltavaksi ilman taustaa ja varjoja, että ei nyt vain olisi kyse leijuvasta passista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantravel, miksi tuo valokuva on sinulle lähetty värikopiona askarreltavaksi ilman taustaa ja varjoja, että ei nyt vain olisi kyse leijuvasta passista?

        Heh. Toi on jonkun Tinderin sähköpostin liite kun yrittivät maikkua saada suomeen kutsukirjeellä.
        Ei ole tuosta Aasin passista valokuvaa saatavilla kunnollista ja Aasihan meni perinteisesti nukkumaan, joten taputeltu tämäkin tapaus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiantravel, miksi tuo valokuva on sinulle lähetty värikopiona askarreltavaksi ilman taustaa ja varjoja, että ei nyt vain olisi kyse leijuvasta passista?

        aika harvoin saa hologrammia valokopioon näkymään kuten tuossa kuvan kulmassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika harvoin saa hologrammia valokopioon näkymään kuten tuossa kuvan kulmassa.

        Joo hologrammi on se juttu aivan selvästi kuva on aito, heijastaahan siitä eukon seisovan vierelläkin kuvaushetkellä, ei siis varmuudella mikään omaishoitaja.
        Kuvasta huokuu myös parkkipaikalla olevan mopo jossa suomenlippu sinisellä eristysnauhalla ja että kävivät puffeessa päivällä syömässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo hologrammi on se juttu aivan selvästi kuva on aito, heijastaahan siitä eukon seisovan vierelläkin kuvaushetkellä, ei siis varmuudella mikään omaishoitaja.
        Kuvasta huokuu myös parkkipaikalla olevan mopo jossa suomenlippu sinisellä eristysnauhalla ja että kävivät puffeessa päivällä syömässä.

        näinhän se on, aivan selvästi toisessa passissa hologrammi näkyy toisessa ei.. leikeltyjä ja skannattuja passeja taas liikenteessä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo hologrammi on se juttu aivan selvästi kuva on aito, heijastaahan siitä eukon seisovan vierelläkin kuvaushetkellä, ei siis varmuudella mikään omaishoitaja.
        Kuvasta huokuu myös parkkipaikalla olevan mopo jossa suomenlippu sinisellä eristysnauhalla ja että kävivät puffeessa päivällä syömässä.

        Palstavajakki, tuo yhteiskunnan pohjasakka. Hienoa matkailuelämää täällä suomi24 palstalla.


      • Anonyymi
        asiantravel kirjoitti:

        Palstavajakki, tuo yhteiskunnan pohjasakka. Hienoa matkailuelämää täällä suomi24 palstalla.

        "Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan"

        By Mauno Koivisto.


    • Anonyymi

      Mitäs tykkäätte? Näin minä suollan joka keskustellun omia peräsuolesta tulleita kommentteja,

    • Anonyymi

      Siinäpä sitä taas thaimaan maisemaa, jahtia ja harleyta kerrassaan, kun omaishoitaja on laittanut passistaan foton kelan asioita varten. Hohhoijaa...

      • Anonyymi

        m1Zi5h askartelupohjaksi, pistäkää rakkaat aasia paremmaksi.


    • Anonyymi

      Kerran satuin näkemään kun paikalliselta juopolta otettiin hohtimilla viimeinen myrkkyhammas pois.

    • No mutta mitä ihmettä Junttilassa tapahtuu, Neiti Loppuuntaputeltu on siirtynyt omanapanarssuileen Facen puolelle vallan.

      Tuosta tulikin mieleeni kun aikoinaan rakensin ja rakennutin ja oli tarve pääurakoitsijoille ja aliurakoitsijoille kohteesta riippuen, eli Dillen tapaisia kaiken taitavia tai hänen toisen Nasusprofiilin kaltaisia vessanlaatoittajia, niin oli urakkatarjouspyynnöt ja niiden aiheuttamat urakkatarjoukset.

      No heti kun lukaisi tarjouksia, niin kaksi pinoa pöydällä, jatkoon ja loppuun taputellut.

      Sitten jatkettiin jatkopinon edustajien kanssa nokatusten kuten sanonta kuuluu ja tuolloin tuli puheeksi tehtävästä riippuen rakennusaikainen vakuus ja takuuaikainen vakuus.
      Taas syntyi kaksi pinoa, jatkoon ja loppuun taputeltu.

      Jatkoon pääsi sitten jatkopinon parhaimmisto ja vaikka kaikki ei kyseistä duunia saanutkaan, niin mainittujen neuvottelujen tuloksena yleensä pienellä viiveellä nämäkin saivat duunin toisesta tai jopa samasta kohteesta.

      Neiti 2010 Loppuuntaputellun kaltaiset eivät päätyneet edes ensimmäiseen pinoon taputeltavaksi.

      Tällä "Kympin" omanapanarssutuspalstalla tosin kaikki on hänelle mahdollista, mutta vaiheessa kun hän esitti minulle 4-5 eri internetprofiilillaan vetonsa ja sen jälkeen luikki, niin siinä vaiheessa hän pääsi loppuuntaputeltujen pinoon ja pysyy siellä.

      No mutta tuoltahan eteerisen kaunis tyylikkäästi ankkakävelee nepparit törröllä tänne aamu-uinnillensa, täytyypä mennä vähän taputteleen hänen fitnespeppuansa.

      Koittakaa Rakkaat kestää, tuskin kolmatta aaltoa tulevan toisen jälkeen tulee, joten sen ajan voitte vaikka päivittää marjanpoimija-aloitusta ja laatia tarinoita minusta.

      Muistakaa olla miehiä hyvät ykköspoikakaverit, rakkaanne täällä thaimaassa kaipaa enemmän elatustukeanne kuin lisääntymiselintänne.

    • Anonyymi

      ympärivuorokautinen palstapäivystäjä, aloitukseen 7 omaa kommenttia. ei aivan tervepäistä meininkiä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      149
      2783
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      111
      2201
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      43
      1830
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      43
      1658
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1557
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1304
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      14
      1261
    8. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      64
      1210
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      69
      1179
    10. Kastaa ja upottaa on eri sanat

      Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan
      Kaste
      187
      906
    Aihe