Ssanggappocha

Olen katsonut viime aikoina sellaista korealaista sarjaa kuin Mystic Pop-up Bar (https://youtu.be/uwYRlgO61UE ) ja jokainen meistä taitaa kaipaa Weol-jun kaltaista ongelmien ratkojaa ja kuuntelijaa elämäänsä. Ehkä siksi minäkin olen kirjoittanut tänne - virtuaaliseen kulmabaariin, jossa tuntemattomat kuuntelevat (ja toisinaan aukovat päätäänkin tai parhaimmassa tapauksessa antavat hyviä vastauksiakin). Taika taitaa kuitenkin piillä siinä, että joku lukee sen mitä sinulla on sydämelläsi, mutta jäämme toisillemme tuntemattomiksi. En uskaltaisi edes ystävilleni kertoa asioita, jotka kirjoitan nyt tähän:

Ensinnäkin en kadu niitä seitsemää vuotta, jotta kulutin odottamalla sinua, yksin, vaikka minun ehkä olisi tullut etsiä joku, jota rakastaa ja joka olisi rakastanut minua takaisin. Mutta tunteitaan ei voi valita. Luulen, että se oli sinetöity jo ensimmäisestä kohtaamisesta, sillä kenenkään toisen tapaamista en muista yhtä hyvin kuin sinun ja ensimmäisiä sanojasi minulle.

Toisekseen olen näiden neljänkymmenen vuoden aikana oppinut joka vuosi itsestäni uusia asioita ja löytänyt uusia puolia. Aiemmat itsestäänselvyydet ovat hajonneet ja muotoutuneet uusiksi. En esim. koskaan nuorena haaveillut omasta perheestä, enkä ymmärtänyt miten lasten haluaminen voisi todellakin olla kiinni jonkun ns. oikean tapaamisesta. Näkökulmaani muutti myös uni, jossa uneksin, että minulla oli kaksi lasta, tyttö ja poika, sekä mies, jota rakastin hyvin, hyvin paljon. En nähnyt hänen kasvojaan silloin, muistan vain hahmon sekä olemuksen, ja uskoin myös pitkään, että olisit ollut tuo uneni mies, jota olin odottanut sekä etsinyt, ja meidän olisi tarkoitus olla yhdessä ja muodostaa perhe. Mutta se uni taisi olla vain heijastus toisesta maailmasta, rinnakkaisesta todellisuudesta, jossa en ole tämä yksinäinen olento, joka nyt tänä lauantai-iltana kirjoittaa tänne palstalle.

Kolmanneksi tunteeni olivat ja ovat yhä hyvin aitoja. En ole koskaan rakastanut ketään kuten sinua, enkä usko, että tulen rakastamaankaan. Sattuneista syistä pelkään myös enää rakastua, sillä olit kolmas, jota rakastin ja kolmas, joka ei rakastanut minua takaisin. Sydän ei voi ottaa enää enemmän osumia itseensä. Sitä on suojeltava, ja muutenkin - olen elämäni siinä vaiheessa, että niin moni ikkuna ja ovi alkaa sulkeutua - avioliitto, häät, perhe - eivät tunnu enää mahdollisilta kuten vaikka viisi vuotta sitten. Miksi sitten käytin nämä viime vuodet sinuun? Koska tunteet. En voi toimia niitä vastaan. En vain voi. Olen kohtalonuskoinen, romanttinen hölmö, joka uskoo siihen, että rakkaus on se kaunein tarina, mitä yksikään ihminen ei kykene kirjoittamaan, sillä se on jo ennalta kirjoitettu.

Sellainen minä vain olen. Keskellä tarinaa, josta puolet sivuista taisi pudota pois sidoksen pettäessä ja nyt pitää keksiä mitä tekisi viimeisten tyhjien arkkien kanssa ennen takakantta.

Nyt, tiedän, että tämä kirjoitukseni tänne tulee keräämään monia vastauksia, ei kaikki edes ystävällisiä, sekä myös virheellisiä väittämiä. Sillä ei ole merkitystä. Älkää ihmiset omiko tätä itsellenne. En usko, että edes se mies, ketä ajattelen, voi tunnistaa minua tästä, sillä on paljon asioita mitä hän ei tiedä minusta ja kuvittelee minun ehkä eläneen kuten kaikki muutkin - tietämättä, että toivoin hänen olevan ensimmäinen rakkaani, todellinen, joku jota viimeinkin koskettaa.
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Olet liian idealistinen haihattelija, pragmaattisemmalla asenteella olisit saanut paremman elämän.

Äänestä
  • Vastauksesi sisältää oletuksen, että eletty elämäni olisi ollut jotenkin huonoa?

    En sanoisi niin. Se on ollut monimutkaista, haastavaa, surullista, monesti yksinäistäkin ja raskasta, mutta niiden vastineena olen saanut myös kokea monia upeita ja kauniita asioita sekä tavannut hienoja, kiinnostavia ihmisiä. Teen paljon valintoja tunteella: olen valinnut opiskelupaikkani, ensimmäisen merkittävän työpaikkani sekä silloisen urani, harrastukseni, jne., ja vaikka jokainen niistä valinnoista olikin omalla tavallaan umpikuja, eikä ikuinen lippu onneen ja vaurauteen, niin en haluaisi valita toisinkaan, sillä jokainen valinta on osa sitä prosessia, että eräänä elokuun päivänä vuonna 2012 tapasin miehen, joka on jättänyt suuremman jäljen elämääni kuin kukaan muu, ja se, sanon on arvokkaampaa kuin tyhjänpäiväiset pakkodeittailut miesten kanssa, jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa.

    Olen elänyt omannäköistäni elämää, mitä monen on vaikea ymmärtää, mutta haluan lähelleni vain ihmisiä joista oikeasti välitän ja joita ennen kaikkea rakastan. En halua tuntea yksinäisyyttä toisen seurassa, vaan tuntea että olen kotona, sovussa, rakastettu, eikä sellaista yhteyttä löydä ihan jokaisen kanssa. Muut eivät pääse pintaa syvemmälle.

    Tänään on hänen päivänsä, toivottavasti se on ollut hyvä.

    Äänestä

Ja hyvää matkaa hänelle, rakkain, aloittajalta. Ehkä vielä joskus tapaamme ja hymyilet minulle kuten ennenkin. Niissä kohtaamisissa oli koko maailma silloin, harmaus ulkopuolella, pieni lämmin universumi kahden ihmisen välillä, sinun tarinasi ja juttusi lujat kuin hirsiseinät meidän ja kaiken muun välillä.

Toivoin niin paljon, että olisin voinut olla kumppanisi tällä polulla, mutta se ei mennyt niin. Muista minut edes hippusella lempeyttä.

https://youtu.be/O7QhMZfgHwc

Äänestä

Pitkä juttu ei ny jaksa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen katsonut viime aikoina sellaista korealaista sarjaa kuin Mystic Pop-up Bar (https://youtu.be/uwYRlgO61UE ) ja jokainen meistä taitaa kaipaa Weol-jun kaltaista ongelmien ratkojaa ja kuuntelijaa elämäänsä. Ehkä siksi minäkin olen kirjoittanut tänne - virtuaaliseen kulmabaariin, jossa tuntemattomat kuuntelevat (ja toisinaan aukovat päätäänkin tai parhaimmassa tapauksessa antavat hyviä vastauksiakin). Taika taitaa kuitenkin piillä siinä, että joku lukee sen mitä sinulla on sydämelläsi, mutta jäämme toisillemme tuntemattomiksi. En uskaltaisi edes ystävilleni kertoa asioita, jotka kirjoitan nyt tähän:

Ensinnäkin en kadu niitä seitsemää vuotta, jotta kulutin odottamalla sinua, yksin, vaikka minun ehkä olisi tullut etsiä joku, jota rakastaa ja joka olisi rakastanut minua takaisin. Mutta tunteitaan ei voi valita. Luulen, että se oli sinetöity jo ensimmäisestä kohtaamisesta, sillä kenenkään toisen tapaamista en muista yhtä hyvin kuin sinun ja ensimmäisiä sanojasi minulle.

Toisekseen olen näiden neljänkymmenen vuoden aikana oppinut joka vuosi itsestäni uusia asioita ja löytänyt uusia puolia. Aiemmat itsestäänselvyydet ovat hajonneet ja muotoutuneet uusiksi. En esim. koskaan nuorena haaveillut omasta perheestä, enkä ymmärtänyt miten lasten haluaminen voisi todellakin olla kiinni jonkun ns. oikean tapaamisesta. Näkökulmaani muutti myös uni, jossa uneksin, että minulla oli kaksi lasta, tyttö ja poika, sekä mies, jota rakastin hyvin, hyvin paljon. En nähnyt hänen kasvojaan silloin, muistan vain hahmon sekä olemuksen, ja uskoin myös pitkään, että olisit ollut tuo uneni mies, jota olin odottanut sekä etsinyt, ja meidän olisi tarkoitus olla yhdessä ja muodostaa perhe. Mutta se uni taisi olla vain heijastus toisesta maailmasta, rinnakkaisesta todellisuudesta, jossa en ole tämä yksinäinen olento, joka nyt tänä lauantai-iltana kirjoittaa tänne palstalle.

Kolmanneksi tunteeni olivat ja ovat yhä hyvin aitoja. En ole koskaan rakastanut ketään kuten sinua, enkä usko, että tulen rakastamaankaan. Sattuneista syistä pelkään myös enää rakastua, sillä olit kolmas, jota rakastin ja kolmas, joka ei rakastanut minua takaisin. Sydän ei voi ottaa enää enemmän osumia itseensä. Sitä on suojeltava, ja muutenkin - olen elämäni siinä vaiheessa, että niin moni ikkuna ja ovi alkaa sulkeutua - avioliitto, häät, perhe - eivät tunnu enää mahdollisilta kuten vaikka viisi vuotta sitten. Miksi sitten käytin nämä viime vuodet sinuun? Koska tunteet. En voi toimia niitä vastaan. En vain voi. Olen kohtalonuskoinen, romanttinen hölmö, joka uskoo siihen, että rakkaus on se kaunein tarina, mitä yksikään ihminen ei kykene kirjoittamaan, sillä se on jo ennalta kirjoitettu.

Sellainen minä vain olen. Keskellä tarinaa, josta puolet sivuista taisi pudota pois sidoksen pettäessä ja nyt pitää keksiä mitä tekisi viimeisten tyhjien arkkien kanssa ennen takakantta.

Nyt, tiedän, että tämä kirjoitukseni tänne tulee keräämään monia vastauksia, ei kaikki edes ystävällisiä, sekä myös virheellisiä väittämiä. Sillä ei ole merkitystä. Älkää ihmiset omiko tätä itsellenne. En usko, että edes se mies, ketä ajattelen, voi tunnistaa minua tästä, sillä on paljon asioita mitä hän ei tiedä minusta ja kuvittelee minun ehkä eläneen kuten kaikki muutkin - tietämättä, että toivoin hänen olevan ensimmäinen rakkaani, todellinen, joku jota viimeinkin koskettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu