Herätys!

Moi!
Mun oli ihan pakko kirjottaa tännee.Olen nimittäin ollut aina normaalipainoinen mutten laiha. n.vuosi sitten alkoi hillitön lenkkeily ja ruoan tarkkailu, joka muuttui aina vaan tiukemmaksi.
Lopulta painoni joka oli parhaimmillaan ollut n.56 mutta yleensä n.53 oli enää säälittävät 40 kiloa... Olin kamala luuranko, pelkkää luuta ja nahkaa, aina oli kylmä, enkä jaksanut tehdä mitään koska en edelleenkään suostunut syömään lihomisen pelossa. Tiesin itsekkin olevani sairas ja oli kauheaa peitellä itseään vaatteilla. Myös perheeni ja kaverini huomasivat asian mutta eivät osanneet auttaa oikealla tavalla.

Koko elämä oli silloin kamalaa ja voin allekirjoittaa lähes kaikki tällä palstalla olevat tekstit, joissa anorektikot puhuvat tuntemuksistaan. Minäkään en kertakaikkiaan voinu syödä mitään ja tunsin aina kamalaa ahdistusta.

Syksyllä kaikki muuttui päinvastaiseksi. Rupesin ahmimaan kaikkia herkkuja mielettömästi, joka päivä...Olin kokoajan niin täynnä että tunsin halkeavani ja silti mässäilin lisää. Olo oli edelleen paha.

Nyt puoli vuotta edellisen jälkeen alan vihdoin voida hyvin ja vaikka tällähetkellä painan enemmän kuin koskaan ennen 59kg, olen silti PALJON onnellisempi kuin noina 40 kilon päivinä...

Syömishäiriöstä parantuminen on ollut tähän astisen elämäni parhaita kokemuksia!!! Ja nyt olen alkanut kiinteytys-projektin julkisesti ja terveelisin keinoin. Ihanne painoni onkin tällä kertaa 50 eikä YHTÄÄN vähemmän!!!

Oma tieni parantumiseen ei ollut hyvä, olin tavattoman masentunut mässäillessäni mutta silti olin onnekas parantuessani!!!

Nyt itkettää lukea teidän postejanne.... Jos tahtoo elää normaalia elämää vielä joskus, on pakko hyväksyä avun saaminen tai hoitoon meneminen!!!!! Se ei tarkota että tarvitsee lihoa ylipainoiseksi!!!!! Kunhan pääsee edes normaalipainon ajarajoille!!!!se riittää!!!!

Toivon sydämestäni ettei kukaan joutuisi kärsimään tästä kamalasta sairaudesta...!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Itse joudun kärsimään siitä koko ikäni...En voi koskaan saada omia lapsia...
1428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet harvoja, joista voin sanoa olevani ylpeä. Pidä lippu korkealla ja äläkä lannistu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

parantunut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu