Lapsen kuljetukset

Anonyymi

Ex-vaimoni aikoo muuttaa lapsemme kanssa toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän. Lapsi tulee edelleen olemaan joka toisen viikonlopun minun luonani perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Lapsi ei pysty vielä yksin matkustamaan. Pitääkö minun todellakin hoitaa kaikki kuljetukset? En ole löytänyt asiata mitään virllista ohjetta. Minusta olisi oikein, että kumpikin kävisi noutamassa lapsen omaan kotiinsa.

19

152

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kyllä se niin juuri on, että vanhemmst yhdessä hoitavat lapsen kuljetukset. Sinä esim kustannat/hoidat lapsen kuljetuksen omaan kotiisi ja ex-vaimosi sitten puolestaan hoitaa tai kustantaa kuljetuksen omaan kotiinsa. Se on yhdessä asioiden hoitamista ja kirjatkaa vaikka luonapitoon liittyvään sopimukseenne se. Siinähän käsitellään lapsen etuun ja hyvinvointiin liittyviä asioita eli molempien vanhempien velvollisuuksiin kuuluvia juttuja.

    • Anonyymi

      Jos se on sossutätien määrittelemä eron yhteydessä tehty sopimus, niin sinä maksat ja järjestät kaiken.

      • Anonyymi

        kyllä yleensä vanhemmat itse määrittelee eronsa ja siihen tehdyt sopimukset. Ehkä jossain Raisiossa joku tuhkamuna sallii sosiaalipuolen henkilöiden määritellä eroihin liittyvät sopimusasiat, mutta muualla Suomessa sopumukset on aina vanhempien välisiä ja niissä ei ole mitään erityistä tarkoitushakuisuutta tms.


      • Anonyymi

        Sossutädit EIVÄT MÄÄRITTELE YHTÄÄN MITÄÄN- HEILLÄ EI OLE SIIHEN MINKÄÄNLAISTA TOIMIVALTAA, EIVÄT OLE ASIANOSAISIA- JA SOPIMUS OSAPUOLIA. ÄITI MUUTTAKOOT ITSE MIHIN HALUAA. TÄSSÄ TAPAUKSESSA LAPSET ASUMAAN ISÄLLÄ, ISÄN YKSINHUOLTOON- ÄIDILLE TAPAAMISOIKEUS 6 h/kk JA ÄITI HUOLEHTII ITSE KULJETUKSET MENO-PALUU.


    • Anonyymi

      Kustannukset menee puoleksi vaikka sinulla ei ole osaa eikä arpaa matkan pituuteen tai hintaan. Niin se vaan on. Kurja juttu. Jos haluut nähdä lapsia on sun haettava ja vietävä, puoleksi exänn kanssa. Vaikka toinen muuttaa ja on täysin hänen ongelma matkan pituus niin maksaja on myös toinen jonka vika se ei ole.

      • Anonyymi

        Niin laki tunnistaa vain etävanhemman lapsen kuljetukset. Myös kela joka tukee etävanhemman kuljetuksia. Lähivanhemmalle ei tukea ole. Tietenkin mahdollista on sopia keskenäänkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin laki tunnistaa vain etävanhemman lapsen kuljetukset. Myös kela joka tukee etävanhemman kuljetuksia. Lähivanhemmalle ei tukea ole. Tietenkin mahdollista on sopia keskenäänkin.

        niin on


      • Anonyymi

        Nimi ja yhteystieto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin on

        Miten tuo sitten hoidetaan , kun toisella ei ole edes ajokorttia, saatikka autoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo sitten hoidetaan , kun toisella ei ole edes ajokorttia, saatikka autoa?

        Bussit kulkee, junat ja taksit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bussit kulkee, junat ja taksit.

        Ei kulje bussit maaseudulla ja junat , taxi liian kallis.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kulje bussit maaseudulla ja junat , taxi liian kallis.

        Vie polkupyörällä 😄


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie polkupyörällä 😄

        Virheellisen tiedon antaminen on rikos. Nimi ja yhteystieto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo sitten hoidetaan , kun toisella ei ole edes ajokorttia, saatikka autoa?

        Saatikka auto??

        Tarkoitatko ratikkaa? Eihän kenelläkään voi olla omaa ratikkaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatikka auto??

        Tarkoitatko ratikkaa? Eihän kenelläkään voi olla omaa ratikkaa?

        Nimi ja yhteystieto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kulje bussit maaseudulla ja junat , taxi liian kallis.

        Suksilla sujuu. Kesäsin rullasuksilla, saa liikuntaa samalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virheellisen tiedon antaminen on rikos. Nimi ja yhteystieto.

        Virheellisen tiedon levittäminen on rikos. Nimi ja yhteys tieto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimi ja yhteystieto.

        Nimi ja yhteys tieto.


    • Anonyymi

      Laki tunnistaa etävanhemman kuljetukset. Myös kela korvaa etävanhemmalle jos matkatulot suuret ja tulot pienet. Moni on voinut keskenään sopia kulujen puoliksi laittamisen tai toisen vanhemman osallistumisen muuten. Mutta lähtökohta on että etävanhempi hoitaa kysehän on siitä että hän tapaa lastaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1320
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1228
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      135
      1159
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      103
      1052
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1040
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      62
      984
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      32
      848
    8. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      843
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      720
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      689
    Aihe