Palstalla on ketju, jossa kysytään kenelle psykiatrille et menisi, eli kuka on inhokki. Mutta onko psykiatreja ja psykologeja, joiden vastaanotto oli tai on yhä hyvä ja asiallinen ja jopa erinomainen ? Kenen vastaanotolle menisit ? Ehkä mainostus on palstan sääntöjen mukaan kiellettyä, mutta tuskin tässä säikeessä siitä on kyse. Minulla on kokemuksia todella vaikean tuskan synnyttämisestä minussa diagnoosilla, mutta myös erittäin päteviä ja jopa empaattisen oloisia psykiatreja ja psykologeja. Eräskin psykologi otti minua kahdella kädellä kiinni kädestä , kun sanoin, että isäni on kuollut. Pidän hänen reaktiotaan aitona. Äitini taas kuoli sairaalassa ollessani ja silloin kyllä eräs psykiatri oli hyvin lohduttava. Ehkä olisi parasta olla mainitsematta hyvien psykiatrien ja psykologien nimikirjaimia nimistä puhumattakaan. Kertokaa onnistuneista hoitotapahtumista asiasisällöltään. Totean, että on aika monta psykiatria tai psykologia ( ja hoitajaa ), jotka ovat olleet aivan normaaleja viranhaltijoita ja jopa empaattisia ja vähintäinkin asiallisia minun asioita hoitaessaan. Mutta toki on niitä, jotka ovat suorastaan tragedioita synnyttäviä ja jopa julmia ja diagnoosi on myös ollut valheellinenosin ( valheelliset kirjaukset ). Minulla on lähes 30 v:n kokemus hoidosta ja vasta nyt kaiken jälkeen kaiketi asiani selviää hoitotaholle sellaisena kuin se on todellisuudessa ollutkin. Kun asiani selviää, josta nyt olen jo itse selvillä, niin koko diagnoosini varmaankin kumotaan. Koko juttu on vastenmielinen tragedia. Kyse on rikosasiasta. Mutta onko ollut hyvää hoitoa ? Ja millaista se oli ?
Kenen psykiatrin / psykologin vastaanotolle menisit ?
Anonyymi
9282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyse ei ole yksittäisistä mt-työntekijöistä ja heidän ominaisuuksistaan ("hyvyydestä", "pahuudesta", empaattisuudesta tai sen puutteesta) vaan koko järjestelmästä. Mielenterveysjärjestelmä on ihmisen mielenterveydelle vaarallinen. Yksittäinen työntekijä ei voi sitä muuttaa.
" Yksittäinen työntekijä ei voi sitä muuttaa."
Toisaalta, yksittäinenkin työntekijä on kyllä omalta osaltaan vastuussa kaikesta, mitä tekee työssään osana järjestelmää. Univormu, oli se valkoinen takki tai joku muu, ei pelasta vastuusta.
Ei voi sanoa kuten natsivartijat Nürnbergissä, että "noudatin vain käskyjä."
Joskus on melkein enemmänkin haittaa sitä, kun joku yksittäinen työntekijä on ystävällinen tai empaattinen. Luottamus lisääntyy, ja kun järjestelmä sitten toimii kuitenkin kuten toimii, luottamus kostautuu...
Olisi kiva kuulla aloittajan kokemuksista enemmänkin, varsinkin kun sanoit että on jo kulunut niin pitkä aika siitä kun aloit "kerryttää" kokemuksia tässä hoitojärjestelmässä...?
Kiitos kommentista. No, lyhyesti sanottuna: En ole enää katkera, eihän ihminen loputtomiin jaksa samaa. Mutta kerron joskus lisää. Kiitoksia kaikille kommentoijille.
Ap
Mitään oikeastaan ei kukaan pysty yksin muuttamaan, paitsi jotain henkilökohtaisia juttuja.
Mutta kyllä psykiatreja on joitain ihan mukaviakin, olen tavannut takavuosina ihan laidasta laitaan erilaisia.
Ehkä nykyään nää nuoremmat alkaa olla vähän parempia kuin vanhemmat, ainakin on aikalailla erilainen tyyli heillä. Oon jutellut parin nuoremman kanssa ja tuntui jotenkin helpolta, eivät olleet mielipiteissään niin jyrkkiä ja kuuntelivat potilaankin mielipiteitä.
En koskaan laita kenenkään nimiä tällaisiin julkisiin paikkoihin.
Ajattelen jonkinlaista yksityisyyden suojaa joka tapauksessa.
Noin kymmenkunta vuotta sivusta seuranneena psykiatrista hoitojärjestelmää varsinkin sairaalassa mutta myös avossa, voin sanoa että järjestelmä muokkaa henkilökuntaa aika lailla samaan muottiin. He käsittelevät ihmisiä ja näkevät heidät diagnooseina, lääkitys muuttaa ihmiset ikäänkuin samanlaiseksi laumaksi ja hoidetaan pääsiassa lääkehaittoja ei itse potilasta. Hoitajien yksi työtehtävä on saada potilas sopeutettua osaston käytäntöihin ja noudattamaan heidän käskyjään kun he muokkaavat jokaiselle sairasidentiteettiä. Sitten kun potilas on muokkautunut sairaalan rutiineihin ja ajattelee heidän tavallaan, hän yleensä parantuu. Siksi osastolla makuutetaan viikkoja ja kuukausia ihmisiä.
Lääkäreiden pääasiallinen työ on pitää palavereja ja miettiä mitä lääkettä seuraavaksi annetaan olemassaolevasta suppeasta valikoimasta.
Osastoilla on oma hoito- ja käyttäytymiskulttuurinsa jota hoitajat ja lääkärit on koulutettu ylläpitämään. Siellä ajatellaan määrätynlailla, toimitaan määrätynlailla, tulkitaan potilaiden puheita määrätynlailla (hoito tapahtuu lähes yksinomaan sen perusteella mitä potilas puhuu, koska sängyssä makaavalla ei ole paljon muuta näyttöä itsestään). Lääkkeet taas muuttavat monen ajatuksen juoksua ja käyttäytymistä joten heitä hoidetaan väärällä tavalla, sairaalapersoonana ei oman itsenään.
Tällaisessa ympäristössä yksittäisen hoitajan persoonallisuus korostuu joko hyväksi tai huonoksi riippuen osittain hänen ja potilaan kemioista.
Potilaana huomasin saman asian. Psykiatrien ja hoitajien ajattelu on hyvin ehdollistunutta ja kankeaa. Heiltä ei edellytetä eläytymistä potilaan tunnemaailmaan ja näkökulmaan, vaan jopa päin vastoin -eläytyminen rikkoo hoitotahon ja potilaan välisen hierarkisen valtasuhteen ja vaikeuttaa asiantuntijuuden illuusion ylläpitämistä sosiaalisella etäisyydellä, jossa hiljaisuus eli se mitä et sano on erittäin tärkeää. Potilas, jonka pitää paljastaa itsestään jokainen mielenoikku kohtaa tämän hiljaisuuden muurin, joka on perverssillä tavalla kiinnostunut ventovieraan ihmisen intiimeimmistä ajatuksista. Pervessillä siksi, että potilaan tuntemisen tavoite ei ole parantaa tai kohdata häntä, vaan heidän lähtökohtaisin tavoite puhdas vallankäyttö ja kontrollin halu. Halu kategorisoida, huumata ja muokata potilasta on paljon voimakkaampi tuossa systeeemissä, kuin halu kohdata ihminen yksilönä omine ongelmineen. Se ei vain sovi heidän ammatti-identiteettiinsä asiantuntijoina, joiden tehtävänä on kertoa potilaille, mikä heitä vaivaa, eikä päin vastoin. Mikrotasolla psykiatrian rakenteellinen korruptio ilmeneekin hyvin häiriintyneellä tavalla -potilaiden lääkeriippvuus tulkitaan osaksi sairautta tai potilaan persoonaa, vaikka kyse on hoidon vaikutuksista itsessään. Systeemi tavallaan vammauttaa ihmisiä ja tuottaa heistä pitkaikaisasiakkaita ihan vain siksi, että se sopii järjestelmän intresseihin.
Psykiarien asiantuntijuus rakentuukin alan johtavien tutkijoiden ja lahjottujen valvontaviranomaisten korkean elintason ympärille, lääkeyhtiöiden tuottamat voitot ihmisten vammauttamisesta ja tappamisesta ovat hirvittävät ja se viehättää suuresti valtaapitäviä. Tästä onkin ilmestynyt mielenkiintoinen Robert Whitekerin FDAn korruptiota käsittelevä artikkeli Mad in America -sivustolla. https://www.madinamerica.com/2020/08/fda-whistleblowers-documents-commerce-corruption-death/
Hoitajat ja psykiatrit eivät hahmota oman ajattelunsa pohjaa eivätkä varsinkaan sen vinoutumia, eikä heidän asemansa johdosta tarvitsekaan. Hehän hoitavat mielenvikaisia, joilla ei ole sairaudentuntoa eikä järkeä.. Tällaisen ihmisen voi hoitaa hengiltä ilman, että joutuu minkäänlaiseen vastuuseen, koska järjestelmä on niin rakennettu. Lääkärit saati sitten hoitajat eivät useinkaan hahmota, että jos tutkimusnäyttö rakentuu systemaattisesti kymmenen vuotta neuroleptejä syöneistä potilaista, jotka vieroitetaan alle kahdessa viikossa plasebolle ja joissa sokkoutus oletetusti systemaattisesti purkautuu johtuen lääkkeiden vahvoista sivuoireista ja jotka kestävät lähinnä muutaman viikon, niin et voi rakentaa tällaisen heikon ulkoisen validiteetin omaavien kokeiden pohjalta minkäänlaista uskottavaa hoitokäytäntöä, jossa määräät potilaat jokaiseen inahdukseen uuden reseptin. Käypä hoito -suositusten kirjoittajat taas ehkä oivaltavat tämän, mutta ovat liian hedelmällisesti verkottuneita lääkeytiöihin välittääkseen asiasta.
Kyllä siis nämä psyykenlääkkeet ovat ylipäätään yksi maailman suurimmista huijauksista ja rahastuksista.
Suurimmassa osassa maailman maista valtiot maksavat potilaidensa psyykenlääkkeet mukisematta ,kuten Suomessa Kela, ja tämä saa nämä tietyt psyykelääkkeitä valmistavat firmat pyytämään niistä todella härskejä hintoja.
Siis se että yksi psyykelääketabletti voi maksaa 3 euroa ja jota potilaat käyttävät keskimäärin 30 tablettia kuukaudessa tulee maksamaan Suomen valtiolle 90 euroa kuukaudessa. Kuitenkin tällaisen tabletin valmistus tehtaassa maksaa varmaan alle sentin per tabletti.
Tästä voi päätellä minkälaisia voittoja nämä firmat tekevät.
Kuulemma erään firman johtokunta tienasi vuodessa yli 100 miljoonaa euroa per henkilö.
Tämän lisäksi nämä firmat pitävät hyvin läheisiä suhteita psykiatreihin ympäri maailman, ja mm. suomalaisia psykiatreja on kestitetty mm. Hawaijin 5-tähden hotelleissa. Ja lääkefirmat ovat maksaneet kaikki kulut ja mm. mieslääkäreille on kustannettu escortteja paikallisista naisista.
Kaiken lisäksi näistä lääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä , varsinkin psykoosilääkkeet ovat todella vaarallisia käyttäjilleen. Ne todistetusti tappavat käyttäjänsä.
Tästä pitäisi nostaa jotain juttuja suomalaiseen mediaan , sillä tämä puoskarointi ei kestä päivän valoa.
Iso ongelma on se että meillä on järjestelmä jossa kukaan ei ole vastuussa, hoitohenkilökuntaa velvoittaa käypähoito ohje ja kunhan ohjetta noudattaa ei ole syypää mihinkään.Käypähoito ohjeen laatijat eivät myöskään ole vastuussa kenellekään.
https://madinfinland.org/kansalaisaloite-kaypa-hoito-tyoryhmien-laaketeollisuussidonnaisuuksiin-puututtava/