Taitoa vai onnen kauppaa vaiko päinvastoin?

Anonyymi

Syksyllä 2019, Savon Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan WinCapitasta näin: "Rikollisen huijauksen lopputulemana petoksesta tuomitut ovat saaneet leiman otsaansa: heihin on vaikea luottaa jatkossa. Toiseksi petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta."

7

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Espoolainen levyseppähitsaaja Toni, 41, löi rahoiksi bitcoineilla: Tilin saldo hulppeat 6,6 miljoonaa – ”En uskonut ollenkaan koko hömpötykseen”. Miljoonatilin Laaksonen perusti lapsuudenystävänsä kanssa vuonna 2009. Ystävä kertoi Laaksoselle saman vuoden tammikuussa liikkeelle lasketusta virtuaalirahasta ja hehkutti innovaatiota pomminvarmana kultasuonena.

      Kriitikoita bitcoinissa ovat huolestuttaneet ennustamattomasti sinkoilevat kurssit, ja miljoonapotin keräävien uskotaan sijoittaneen kryptovaluuttaan viimeistään vuoden 2017 alkupuoliskolla.

      (IS.fi)

      • Anonyymi

        Olisi voinut käydä myös toisin. Savon Sanomien pääkirjoituksen mukaan ***ootin ja naurettavan höl*** leiman saa otsaansa veikkaamalla väärää hevosta.


    • Anonyymi

      WinCapita, eli lyheeltään WC.

      • Anonyymi

        (IS.fi)

        – Häviäjiä on huomattavasti enemmän, koska valuutta perustuu nollasummapeliin. Jokainen miljonäärin tienaama kolikko on jonkun toisen menettämä, professori Lehdonvirta sanoo.

        Maailman tunnetuin kryptovaluutta ei professorin mukaan tuota itsessään arvoa. Kaupanteko rajoittuu edelleen pitkälti huum*** ja uhkapel***.


    • Anonyymi

      """""Maailman tunnetuin kryptovaluutta ei professorin mukaan tuota itsessään arvoa. Kaupanteko rajoittuu edelleen pitkälti huum*** ja uhkapel***. """"""

      Bitcoin porskuttaa hienosti, vaikka kaupanteko rajoittuu edelleen.

      WinCapitan sijoittajat voisivat myös olla Tonin tapaan miljonäärejä, ellei kaupanteko olisi rajoittunut. Oikeuden mukaan kaupanteko rajoittui monopolirahaan ja jäsenten välille.

      Toni veikkasi oikeaa hevosta ja riskinotto kannatti. Onnittelut.

      • "Toni veikkasi oikeaa hevosta ja riskinotto kannatti. "
        Lausuit huomaamattasi syvällisen totuuden, joka luonnehtii myös klubilaisia. Pojat pelasivat uhkapeliä ja polttivat tyhmyyttään näppinsä. Niin sitä käy peleissä.

        Sijoittaminen on tasapainoilua riskin ja tuoton välimaastossa. Isonkaan tuoton ei pitäisi kannustaa tekemään sijoitusta, jos riski on tuottoon verrattuna liian iso. Pyramidipelin riski on aina 100%, se kaatuu takuuvarmasti omaan mahdottomuuteensa.

        Ihminen ei ole kovin hyvä arvioimaan riskin ja tuoton suhdetta. Kun rahoituksen ammattilainen, professori Vesa Puttonen kertoo selvin sanoin julkisuudessa, että valuuttakaupalla ei voi tehdä 400% vuosivoittoa, koska valuuttakauppa on nollasummapeliä ja siinä voitolle pääseminen on yhtä todennäköistä kuin kolikonheitossa, asiantuntijaa kannattaa uskoa.

        Pelihullu on kuitenkin pelihullu juuri sen vuoksi, että hän ei usko järkipuhetta. Lienee sama, kantaako pelihullu rahansa lottoon, raveihin tai winkkariin, tyhmä kyllä pääsee rahoistaan eroon.

        Näin se maailma vaan on. ;)


      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        "Toni veikkasi oikeaa hevosta ja riskinotto kannatti. "
        Lausuit huomaamattasi syvällisen totuuden, joka luonnehtii myös klubilaisia. Pojat pelasivat uhkapeliä ja polttivat tyhmyyttään näppinsä. Niin sitä käy peleissä.

        Sijoittaminen on tasapainoilua riskin ja tuoton välimaastossa. Isonkaan tuoton ei pitäisi kannustaa tekemään sijoitusta, jos riski on tuottoon verrattuna liian iso. Pyramidipelin riski on aina 100%, se kaatuu takuuvarmasti omaan mahdottomuuteensa.

        Ihminen ei ole kovin hyvä arvioimaan riskin ja tuoton suhdetta. Kun rahoituksen ammattilainen, professori Vesa Puttonen kertoo selvin sanoin julkisuudessa, että valuuttakaupalla ei voi tehdä 400% vuosivoittoa, koska valuuttakauppa on nollasummapeliä ja siinä voitolle pääseminen on yhtä todennäköistä kuin kolikonheitossa, asiantuntijaa kannattaa uskoa.

        Pelihullu on kuitenkin pelihullu juuri sen vuoksi, että hän ei usko järkipuhetta. Lienee sama, kantaako pelihullu rahansa lottoon, raveihin tai winkkariin, tyhmä kyllä pääsee rahoistaan eroon.

        Näin se maailma vaan on. ;)

        "Espoolainen levyseppähitsaaja Toni, 41, löi rahoiksi bitcoineilla: Tilin saldo hulppeat 6,6 miljoonaa."

        Näin siis Toni tienasi 200 euron sijoituksella 6,6 M€ kapineella, jossa kaupanteko rajoittuu edelleen pitkälti huum*** ja uhkapel***. Ihan professorin sanoin.

        Toni pelasi ja voitti. Onnea voittajille.

        Teslan osake on kivunnut kymmenessä vuodessa 17 dollarista 2200 dollariin. Onnea myös sinne päin suursijoittajille. Taitolaji.

        Pelihullu panee rahansa lottoon, raveihin tai winkkariin, taitoniekka BItcoiniin tai Teslaan, puhumattakaan Talvivaarasta.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      291
      6357
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2009
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1225
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      167
      1141
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1001
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe