Oikeusaputoimisto kuulostaa hyvältä, kun vainaja on varaton mutta...

Anonyymi

Kun vainaja oli avoliitossa ja vakavasti sairas monta vuotta, ennen sairauttakin varaton ja työtön, jonka avopuoliso maksoi suurimman osan yhdessä asumisen kustannuksista, voiko oikeusaputoimistosta hakea apua vainajan nimissä ja nimellä, vai pitääkö avopuolison hakea sitä itselleen. Avopuolisolla on säännölliset vaikka pienet palkkatulot ja omaisuutta "mummon mökki" kesäasuntona. Hän ei tuloillaan ja lisäomavastuillaan saa maksutonta tai edullista oikeusapupalvelua. Toisaalta hän ei ole edes perijä, jos pesässä olisi varoja. Varoja ei ole koska vainaja oli sekä sairas että vammainen ja sai sairaalahoitoa ja kotisairaanhoitoa (koti rakennettiin esteettömäksi ja koti toimi viimeisen vuoden aikana kotisairaalana (ennettiin verta ja antibioottiruiskeita ja hoitohenkilökuntaa kävi päivittäin. Jos rahaa jäisi pienen sairaseläkkeen jälkeen, perijöinä olisi kaksi veljeä (tunnustettuja lapsia ei ollut), joista toinen on kuollut, mutta häneltä jäi lapsia, jotka olisivat perijöitä. Avopuolisolle ei jäisi mitään, muuta kuin muistot vuoisien ilmaisesta työstä työpäivine jälkeen ja kotisairaalasta joka muodostui hänelle jo vankilaksi..

15

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jätä vainajan veljen hoidettavaksi koko asia!

    • Anonyymi

      Eihän avopuoliso saisi mitään vaikka vainajalla olisi ollut miljooonaomaisuus, tai voisi saada mikäli vainaja olisi testamentannut omaisuutta leskelle.

      Menkää v****u naimisiin tai olkaa hiljaa!

      • Anonyymi

        Ei avopuolisosta tule leskeä kun puolisosta aika jättää.

      • Anonyymi

        Eikän tässä juuri siltä avioliitolta säästytty juuri siitä syystä, että jakoa ei tarvitse tehdä. Jos kyseinen pari olisi avioliitossa, jaettaisiin ellei avioehtoa ole, parin yhteinen omaisuus kahtia ja toisen puolen perisi vielä vainajan sairas ahne veli ja toisen veljen tuntemattomat lapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lesken ei koskaan tarvitse luovuttaa omaisuutta pesälle, eli älä puhu paskaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei avopuolisosta tule leskeä kun puolisosta aika jättää.

        Ei tietenkään tule "leskeä", mutta mahdolliset perijät olettavat lesken hoitavan ns. likaisen työn, eli perukijoituksen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lesken ei koskaan tarvitse luovuttaa omaisuutta pesälle, eli älä puhu paskaa!

        Kyllä tarvitsee, ellei ole avioehtoa kuolleen jälkeen toimitaan samoin kuin avioerossa, eli lasketaan omaisuus yhteen ja jaetaan kahtia. Esineiden kohdalla esineet voi omistaa alkuperäinen omistaja, mutta siten että loppusumma on sama. Jos siis pariskunnalla on lapsia lapset perivät toisen puolen omaisuudesta ja leski toisen puolen avio-oikeudella. Nykylain mukaan leski saa kuitenkin jäädä asumaan yhteiseen asuntoon, vaikka ei omistaisikaan sitä. Leskelle on jätettävä myös tavanomaiset talousesineet , joita kodinhoito vaatii jne osituksen ulkopuolelle. Avoliitossa kumpikin omistaa eron jälkeen vain oman osuutensa, ellei katsota että toinen on tehnyt merkittävää työtä tai sijoittanut yhteiseen omaisuuteen., jolloin työ voidaan hyvittää erossa rahallisena.

        Tämä on sitä väärää tietoa: "Jos siis pariskunnalla on lapsia lapset perivät toisen puolen omaisuudesta ja leski toisen puolen avio-oikeudella." Leski ei peri mitään ilman testamenttia, jos vainajalta jää rintaperillisiä. Leski pitää oman omaisuutensa, eikä todellakaan tarvitse sitä pesälle luovuttaa.Mikäli leskellä on vähemmän omaisuutta, pesä maksaa hänelle tasingon. Varakkaamman lesken ei tod tarvi luovuttaa omaisuuttaan vedoten tasinkoprivilegiin.

        Juuri näin, lesken ei koskaan tarvitse luovuttaa tasinkoa kuolinpesälle!

    • Anonyymi

      Lue Finlex.fi tai lakikirjast
      "Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta"

      Ei mulla muuta

    • Anonyymi

      Kiitos vastaajille. niin olen käsittänyt ja käsitän, mutta kun hautauksen järjestely ja vastuu kaikesta jää kuitenkin sille avopuolisolle, nk. perijöistä toisen veljen lapsia ei ole koskaan edes tavattu ja toinen on sairas ja olettaa että pesästä jää käytettyä tavaraa ja romuja jaettaviksi. Avopuolison ja vainajan yhteistä kotia puretaan, invaliidiliitto vie sinne tuomansa apuvälineet ja kodin koneet, vanhat ja uudet ovat avopuolison hankkimia. sairas veli ei ymmärrä, että vainajalta jäi vain 100 euroa pankkitilille, hautausavustus saatiin hakemalla ja jos lisää rahaa tulee ja omaisuutta on muutaman satasen verran, kaikki menee eikä riitä vainajan sairaalalaskuihin ja kotisairaalalaskuihin. Ne on maksettava ensin , jos varoja on. Tietääkseni, avopuolison ja vainajan tuntien, että vainajalla oli muutakin velkaa jo terveenä hankittua, jonka määrästä ja perijöistä ei ole edes tietoa.

      • Anonyymi

        Hei, ihan oikeasti, ÄLÄ OTA HOITAAKSESI vainajan kuolinpesää. Pahimmassa tapauksessa (kaikissa) kaikki lankeaa sinun maksettavaksi.

      • Anonyymi

        vainajan hautauskulut ja pesänselvityskulut ovat ensisijaisia jotka maksetaan ensin,muut laskut voi jättää maksamatta jos pesässä ei ole varoja.

      • Anonyymi

        Oliko teillä yhteinen asunto, ei siis vuokra? Jos oma, veikkaan, että nuo perijät vievät tuhkatkin pesästä, joten NOSTA KÄDET PYSTYYN ja poistu TAKAVASEMMALLE.

    • Anonyymi

      Avopuoliso ei ole velvollinen ottamaan hoitaakseen pesän selvitystä,vaan eikös se homma kuulu perillisille. Peru kirjoitusta varten avustat,antamalla tiedot,jotka tiedät. Tietenkin jättäisivät kaiken varattoman jälkeen,jonkun muun hoidettavaksi. Siirrät omat kimosusi,ja jätät kuolinpesän asiat sen osakkaille. Jos koti on oma sinulle,luovuta vainajan jäämistä osakkaille,kaikkine dokumentteineen,mitä löydät vainajan asioista. Siinä se.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2794
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2634
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      84
      1101
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe