Tähän saakka olen Persuna nieleskellen hyväksynyt Halla-ahon ja muiden persupomojen katteettomat uhot, mutta nyt Iltasanomien lööpin luettuani, tulin hiukan toisiin aatoksiin. Halla-aho uhosi, että kevään kuntavaalien jälkeen Persut on suurin puolue. Minussa heräsi heti kysymys, mitä me sillä tittelillä teemme? En usko, että Outokummussa kukaan lähtee kanssamme rakentamaan heidän mielestään rakentavaa kuntapolitiikkaa. Meillä Persuilla on ihan ensimmäiseksi opeteltava yhteistyön kuvioita. Siihen meistä jokaisesta ei ole. Puolue on jo osittanut myös sen, että äänestäjie meille annetut äänet ovat menneet hukkaan Niillä ei valtakunnan politiiksassa ole saatu katetta. Mutta ei ole ihmisiä narraamalla kielletty suuria haaveilemasta. Anteeksi vaan aatekaverit!
Vähän arveluttaa
Anonyymi
1953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mietuu ja pappismopomies selvinneet kirjotuspuuhiin Persuja kehuen hyvää tarkoittaen, kovin selvältä ei vaikuta vieläkään ikävä kyllä se mitä tarkoittavat tässä tunteen purkauksessaan
No pojilla on hauskaa, se on pääasia mitä pienistä viinahöyryistä jotka pistää kirjoittelen omiaan
Tsemppiä pojat ja katkolle nousviikolla
Tiijättäkö työ, tiijättä tietennii. Minnuu hävettää olla persu niin perkeleesti...
Persujen politiikka paikallistasolla on samanlaista koko maassa. Etsitään ja keksitään jatkuvasti virheitä ja keskitytään virheiden tekijöiden ristiinnalitsemiseen.
Meillä Outokummussa Sanna ja Jari (entiset kaverukset ja puolutoverit) väänsivät Okufestistä väkisin väärää toimintaa ja kävivät vapaaehtoistyöntekijän kimppuun häikäilemättömästi.
Kummallakaan ei ollut lukutaito ajoissa hallussa. He käänsivät oman ymmärtämättömyytensä toisten viaksi.
Tätä on odotettavissa, jos persut pärjäävät vaaleissa.
Mietuu kun luuli.....
silloin lintumiehen kamera laulamaan ja Iltikseen yhteys kun luulee, mitäs nyt luulee?
Minäkin olen kuullut paikallisella tasolla että persut ovat porukalla uhkailleet toisinajattelijoita. Näin kerran selvän uhkauksen facessa.
Tätäkö me haluamme edustajiltamme.
Naisihmisenä olen ollut pitkään kannattamassa perussuomalaisten politiikkaa, mutta nämä väkivaltapuheet ovat aivan liikaa.
Kepulaiset tippuu pois ja mitään eivät maha nää kirjoitukset ei kepua auta. Nuo persut näkyy olevan topakkana porukkaa eivätkä petä äänestäjiään. Että noin
Persut otta kuntavaaleissa paalupaikan myös Okussa, heittämällä
Mitäs okun persuilla on äänestäjille tarjolla ?? Rajat kiinni ja suomi takaisin ??
Sillä pelillä ei paikkakunnan velkoja makseta eikä kuntaa pyöritetä, siihen tarvitaan myös tietotaitoa..Mitä ei persuilla ole..
Mitä Persuille merkitsee olla paalupaikalla? Kyllä, he vain ovat siinä pystymättä saamaan mitään aikaan.
Persut voittaa ylivoimaisesti Okussa
Paalupaikka uhkailemalla väkivallalla toisinajattelijoita! Toivottavasti äänestäjät kuulevat teidän pahaa tahtovan HUUDON!
Mietuu ja pappismopomies Alko aukeaa kyllä aamulla siihen asti ei uhkailla täällä väkivallalla ketään
Jassoo pojat on pökkyrästä selvinneet. Mietuu ja mopottelija pystyy kirjottaan nyt maailmankirjat sekasin. Tavallaan vasta kuppi maistuu
Hyvin vahvistitte tuon väkivallalla uhkailun. Teiltä se onnistuu selvinpäinkin.
Kristillisten pitää puuttua tähän höyrypään kirjoitteluun, sormi voi osoittaa väärään suuntaan, eikös se ensin oma pesä siivottava
Mitä te perseensudit tiedätte kristin uskosta, puhutte vaan matuista ja islamista halventavasti vaikuttaa että persut on pakanoita?
Hallelujaa ja paanalle, jos on.........