70%

Vuonna 2002 papiksi vihityistä 70 % oli naisia. Kai ne on vieläkin naisia.
171441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

enää nähdäkään miespappeja saarnaamassa. Sen se naispappeuden hyväksyminen vaikuttaa, naiset rynnivät seurakunnassa eivätkä suinkaan vaikene, kuten apostoli Paavali neuvoi.

Äänestä
  • Pian saamme seurata lisää, näitä rohkeat ja kauniit seikkailuja iltalehtien lööpeistä. Kun tuo pappien moraali ei kaikkein korkeinta laatua ainakaan näytä olevan tähän maailman aikaan. Varsinkin kun eräskin naispappi iltalehden mukaan ihmetteli, kun pappi saa erota, mutta ei saa elää avoliitossa pappisvihkimyksen jälkeen. Lisäksi hän piti sitä hyvin hurskastelevana, kun kuitenkin rikotaan muitakin käskyjä. Kun rikotaan yhdeksää käskyä, niin miksi ei rikota sitten kunnolla kuudettakin käskyä.

    Äänestä

  • Joutuvat jättämään silloin valtion kirkon. Saamme sen jälkeen nauttia rauhasta ja vapaudesta.

    Äänestä

  • Kristityt kirjoitti:

    Joutuvat jättämään silloin valtion kirkon. Saamme sen jälkeen nauttia rauhasta ja vapaudesta.

    Mistäs ihmeen rauhasta sinä pääset nauttimaan?

    Puhut niin outoja kun vain uskoa tunnustava voi puhua. Ikinä ei ole kirkko kenenkään uskonrauhaa rikkonut.

    Et tunne näemmä vihollista etkä hänen ovelaa työtään lainkaan.

    Aina vähemmän on uskonrauhaa kenelläkään, mitä voimallisemmaksi omavanhurskaus lestadi0olaisuudessakin käy.

    Kyllä omavanhurskaus on jo nyt tehnyt Kristuksen ja hänen vanhurskautensa monille nyvin tuntemattomaksi. Omavanhurskaus on vahva kuin nautahärän vuota.

    Äänestä

  • Kristityt kirjoitti:

    Joutuvat jättämään silloin valtion kirkon. Saamme sen jälkeen nauttia rauhasta ja vapaudesta.

    Kristityt hylkäävät kirkon syntien takia?
    Aika outoa puhetta, eikö Kristus tullut syntisten takia. Eikö siellä missä on syntisiä ole kristittyjen työkenttä?
    Itse uskon, että "elävä kristillisyys" on aina heitetty ulos.
    Kuka sulki Nooan arkin oven?

    Äänestä

  • pyhien yhteisö kirjoitti:

    Kristityt hylkäävät kirkon syntien takia?
    Aika outoa puhetta, eikö Kristus tullut syntisten takia. Eikö siellä missä on syntisiä ole kristittyjen työkenttä?
    Itse uskon, että "elävä kristillisyys" on aina heitetty ulos.
    Kuka sulki Nooan arkin oven?

    Pyhää seurakuntaa ei ole, eikä tule.
    Kirkosta eroamista ei ole esimerkillään neuvonut ei Paavali, ei Luther ei LLL.
    Kirkosta saa kaiken, sanan ja sakramentit.
    Ongelmana on tietysti se, että joutuu puolustamaan uskoaan syntisten edessä. Eivätkö niin tehneet Stefanus, Jaakob ja muut apostolit.

    Äänestä

  • Anterus kirjoitti:

    niinkään ole sanoneet, että vaikka kirkko olisi mikä, niin haluamme olla aina mukana.

    Äänestä

  • heikki kirjoitti:

    "niinkään ole sanoneet, että vaikka kirkko olisi mikä, niin haluamme olla aina mukana. "

    Kerrohan lähteesi, minun käsittääkseni kumpikaan heistä ei jättänyt kirkkoa, Luther julistettiin pannaan, Lestadiusta ei.

    Mihin me ilman kirkkoa mentäisiin ?

  • ihmeissään3 kirjoitti:

    tulisi esim. pornoluola, niin ei varmaan em. henkilöt olisi halunneet olla ko. laitoksen kanssa missään tekemisissä. Sitä yritän sanoa.
    Lähteeni on Pyhästä Raamatusta, LLL postilloista. Vai löytyykö em. kirjoista jotain sellaista joka antaisi aiheen ymmärtää, että kaukessa halutaan olla mukana. Ei toki Luther ja LLL jättänyt senaikaista kirkkoa ja siitä esimerkistä tähänpäivään ei ole paljoa apua. Siis voimmeko vedota aina siihen, että kun ei Luther ja LLL: kaan halunneet jättää kirkkoa, emme siis mekään, vaikka se olisi kuinka saatanan
    vietävissä. Itse uskon niin, että kun ja jos kirkkon oppi muuttuu täysin Jumalansanan vastaiseksi, niin jossain tulee raja vastaan milloin kristityn omatunto ei kestä olla mukana.
    Pakkohan sen on niin olla.

    Kuules nyt heikki!!! Onko sinut todellakin asetettu Raamatun sanalla juoksemaan syntisiä pakoon?

    Asenteesi kertoo, paitsi välinpitämättömyydestäsi
    toisten kuolemattomia sieluja kohtaan, niin myöskin pelosta ja omahyväisyydestä.

    Mene nyt kiireesti julistamaan Kristusta tälle hukkuvalle kansalle, kun kerran avoimin silmin olet näkemässä tilanteen vakavuuden.

    Ymmärrätkö ollenkaan kenen joukoissa sinä seisot, vaietessasi Kristuksesta, ja juostessasi pakoon syntisiä näiden korkeiden muuriesi taakse. Sinne olet yrittänyt piilottaa myöskin Kristuksen, pois ihmisten näkyvistä ja kuuluvista.

    Ihminen joka ei tunnista todellista tilaansa, suojautuu heijastamalla torjutun oman pahansa toisiin ihmisiin ja uskoviin, ja keskittyy torjumaan pelottavaa saatanaa rakkaissa lähimmäisessään.

    Sen sijaan omavanhurskaus, ja omahyväisyys tuo kavala piru, saa riehua hänessä aivan vapaana.

    Äänestä

  • Anterus kirjoitti:

    Pyhää seurakuntaa ei ole, eikä tule.
    Kirkosta eroamista ei ole esimerkillään neuvonut ei Paavali, ei Luther ei LLL.
    Kirkosta saa kaiken, sanan ja sakramentit.
    Ongelmana on tietysti se, että joutuu puolustamaan uskoaan syntisten edessä. Eivätkö niin tehneet Stefanus, Jaakob ja muut apostolit.

    Kirkosta saa kaiken, sanan ja sakramentit. Väite ei ole tosi, ensinnäkin miksi Jumalan piti herättää sellaiset työ miehet kuin Lutherin ja Lestadiuksen raskaitten omantunnon taistelun kautta kirkkoa ja uskoa puhdistamaan. Jos kirkosta olisi saanut jo kaiken mitä tarkoitusta varten nuo miehet sitten tekivät työtänsä. Sen takia he tekivät työtänsä kun kirkko kansoinensa oli vajonnut syvään pimeyteen. Kuolleeseen uskoon ja sielujen kadotettuun tilaan, missä ei mitään pelastusta ollut. Ei auta sakramentit kirkossa jossa ei elävää uskoa ole. Sakramentit nautitaan ja otetaan vastaan uskolla. Jos ilman uskoa käydään Herran pöytään siellä käydään tuomioksensa. Näin Martti veli kirjoittaa. Teidän pitää pyhät oleman sillä minä olen pyhä.

    Äänestä

  • ihmeissään3 kirjoitti:

    "niinkään ole sanoneet, että vaikka kirkko olisi mikä, niin haluamme olla aina mukana. "

    Kerrohan lähteesi, minun käsittääkseni kumpikaan heistä ei jättänyt kirkkoa, Luther julistettiin pannaan, Lestadiusta ei.

    Mihin me ilman kirkkoa mentäisiin ?

    Mitäs sanot siihen, kun ensimmäiset herätykset tulivat Lestadiuksen aikana luterialainen kirkko oli ensimmäisenä tukahduttamassa tuota heräystä, niin suomessa kuin ruotsissa.

    Äänestä

  • Nilles kirjoitti:

    Kirkosta saa kaiken, sanan ja sakramentit. Väite ei ole tosi, ensinnäkin miksi Jumalan piti herättää sellaiset työ miehet kuin Lutherin ja Lestadiuksen raskaitten omantunnon taistelun kautta kirkkoa ja uskoa puhdistamaan. Jos kirkosta olisi saanut jo kaiken mitä tarkoitusta varten nuo miehet sitten tekivät työtänsä. Sen takia he tekivät työtänsä kun kirkko kansoinensa oli vajonnut syvään pimeyteen. Kuolleeseen uskoon ja sielujen kadotettuun tilaan, missä ei mitään pelastusta ollut. Ei auta sakramentit kirkossa jossa ei elävää uskoa ole. Sakramentit nautitaan ja otetaan vastaan uskolla. Jos ilman uskoa käydään Herran pöytään siellä käydään tuomioksensa. Näin Martti veli kirjoittaa. Teidän pitää pyhät oleman sillä minä olen pyhä.

    Ja kirkastivat siellä syntisille Kristusta.
    Vain Jeesus voi pelastaa kirkossakin, ei kirkko sinänsä ketään pelasta. Kirkkoon kuuluu, ja siellä käy, myöskin sellaisia ihmisiä jotka eivät tällä hetkellä jaksa uskoa. Mikään Jumalan sanan paikka ei anna lupaa vaieta todistamassa kirkossa Kristuksesta. Ja Kristusta pitäisi todistaa myös kaduilla ja aitovierillä.

    Mistä lestadiolaisuuteen on tällainen ylpeys, pelko ja omahyväisyys nyt tullut, että pitäisi pötkiä syntisiä pakoon itse rakennetun muurin taakse? Kehtaavat vielä ylpeillä moista hengen velttouttaan siis syntiä, jossa elävät hyvin syvällä tällä ajalla.

    Sitä tämä yli 100 vuotta harjoitettu hurskas omavanhurskaus on teettänyt. Toinen toistaan omahyväisempiä ja tuomiokykisempiä joukkioita
    jo 18 kappaletta. Aina vain häpeämättömämmiksi tulevat loppuaan kohti. Ja juuri nyt kun

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Herran työtä nimittäin kaikkialla ja joka paikassa. Menkää kaikkeen maailmaan!!!

    Äänestä

  • Luterilaisesta kirkosta eroaminen on kasvamaan päin... Paavi on saanut monet itkemään räväköistä julistamisistaan huolimatta. Ympäri maailmaa häntä ylistetään.

    Miettikää, mihin luterilainen kirkko on menossa.

    Äänestä

Miksi sinä et ole lukenut papiksi?
Olet omasta mielestäsi viisas uskon asioissa, kenties oikeaa sukupuolta. Lue ihmeessä teologiaa, niin ei tarvitse valittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naisia kirjoitti:

Vuonna 2002 papiksi vihityistä 70 % oli naisia. Kai ne on vieläkin naisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu