Oletkp vahingoniloinen?

On paljon (?) ihmisiä, joilta ei riitä empatiaa vähäosaisille tai ihmisille, joille on käynyt tavalla tai toisella huonosti. Auttamishalusta puhumattakaan. Vahingonilo on siitä keljuimmasta päästä, ja sitähän varsinkin nuorison keskuudessa 'viljellään' paljon, kun omaa elämänkokemusta ei vielä ole.

En kuulu noihin vanhingoniloisiin. Vielä nytkin muistan monta monta tapausta lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin se sattui korvaan (tai silmään) pahasti, koska oli vastoin kotona opittuja tapoja. Olen aina ollut heikomman puolella.

Vahingoniloiset ovat ilkeitä ihmisiä - ja tämä ilkeys ehkä vain muuttaa muotoaan vanhemmiten? Joitakin elämä opettaa, kaikkia ilmeisti ei.

On erotettava vahingonilo epäoikeudenmukaisuudesta!

Ei se ole iloa lainkaan, se on ajattelematonta käytöstä ja kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan.
Joskus se voi olla vain vahingossa sattunut lipsahdus ja pahimmillaan henkistä väkivaltaa, kiusaamista.
vahingonilo siirtyy helposti sukupolvelta toiselta, jos vanhemmat tuovat esille vahingonilonsa naapureihin tai työkavereihinsa, niin kait se lapsikin osaa olla tilanteen eteen tullessa vahingoniloinen, tavallaan herkutella, nautiskella toisten epäonnella.,
Vahingonilo saattaa kummuta myös kateudesta, ja kostonhalusta.
ähäskutti, siitäs sait, on vahingoniloon liittyvää.

En ole vahingoniloinen ja kun mietin elämääni, niin en tunnista, että olisin joutunut vahingonilon kohteeksikaan, tai se on ollut niin hienosti peiteltyä käytöstä tai yksinkertaisuuttani en ole sitä älynnyt.

En ole koskaan tuntenut, enkä tunne vieläkään tarvetta yli-leveään rulla-tuoliin.
Joten, jospa ajelet ihan yksin vain.

H.

Kohta seitsemänkymppinen Mikko Alatalo sanoo, minulla on erittäin voimakas sukuvietti. Mitä se tarkoittaa?

Vanhat naiset jakautuvat kahtia
ne jotka omistavat miehen ja ne jotka eivät
samoin nuoret miehet
ne jotka omistavat naisen tai eivät

se vain vaihtuu. Vanhat miehen omistavat naiset eivät tule toimeen omistamattomien kanssa ennen kuin (k)omistus kuolee sitten naiset puhkeavat keskinäiseen kukkaan ja kaveeraavat ja heillä on mukavaa keskenään

En ole vahingoniloinen ja ihan kylmii kun joku kertoo olevansa. Yleensä sanon, että älä hyvä ihminen, tuo ilo käy ennenpitkää kiroukseksesi.
En ole kokenut itseeni kohdistuvaa vahingoniloa livenä. Tuttavat ovat heti mukana harmissani. Olisikohan syy että minussa ei ole enää mummukkana mitään kadehtimista. Joskus työelämässä saattoi olla vähän eri tilanne.
Sen sijaan näillä palstoilla olen. Olen kirjoittanut jostakin hankinnasta pettymyksen juuri tätä hankintaa käsittelevälle sivustolle. Yksi 10stä on ymmärtänyt ja ollut puolellani. Muut 9 ovat irvailleet ei pitäisi olla noin typerän luottavainen - asenteella, niin siinä käy kun ei ymmärrä yms.
Johtopäätös: Onko niin että livenä ihmiset teeskentelevät osaa ottavasti ja anonyyminä antavat tulla mitä todella ajattelevat? Vai onko niin että tuttavani ovat eri ihmisiä kuin ne jotka tänne kirjoittavat?

Vahingonilo syntyy syystä. Olet ilmeisesti sellainen ihminen ettei mikään ihme ollut että miehesi jätti sinut, ja ystäväsi vaan virnuilivat: Siitäpähän sait.

Antakoot palstapsykolookit minulle minkä diagnoosin haluavat. Onhan niitä tullut jo ennenkin, mutta myönnän joissakin tilanteissa tuntevani vahingoniloa.

Jos nyt jotkut eroavat, niin se ei minussa herätä oikein mitään tunteita; ei iloa, ei surua, ei teeskenneltyä sääliäkään. Sehän on niin jokapäiväistä ja tavallista.

Nyt kun me Paloman kanssa valutamme kyyneleitä.
Täytyy teidän ihan varmaan tuntea vahingon-iloa?
Kaipolan mäen ylä-osan olen tyttösen kanssa kiivennyt ylös-asti.
Ei se kylläkään tainnut Paloma olla.
Harmi kun kaikkea ei muista.
Noh.
Oli siellä Ilveksiäkin.
Noh.
Istuttiin siellä ylhäällä ja katselimme horisontiin Auringon laskiessa.
Mitä lie olisi tapahtunut, jos olisi meillä ollut sukset.
Ja olisi ollut liukas Talvi.
Pienenä kävelin isäni kanssa Kaipolan tehtaan vasta-valmistuneita käytäviä.
Kuunnellen koneitten murinoita.
Faija oli ollut mukana kun sähköjä siellä vedeltiin.

H.

En osaa sanoa, onko tämä vahingoniloa, mutta kaikissa "kerhoissa" vuosien mittaan on näitä "selässä puhujia", kun joku ei ole paikalla, niin jopa juorut lentää, mutta edessä ollaan niiiiin ystävällisiä. Niihin en ole enää osallistunut vuosikausiin.

Nyt olin kyllä itse vahingoniloinen naapurille, jonka luokse poikkesin kysymään, onko hänellä niitä omppuja? Ei ollut, mutta hän kysyi, onko minulla sitä Jallua ja sitähän oli, joten siitä vain ryyppäämään ja aina aikaisemmin on mennyt, no, mennyt ja mennyt, mutta kuitenkin.

Hän on äskettäin löytänyt uuden mieskaverin ja meilläkös sitten alkoi juttu luistamaan ja ainakin, kun hän oli ruotsinkielinen, joten minäkin veryttelin taitojani, niitä olemattomia. Siinä hän alkoi kiittelemään ,että olenkin oikein kiva ihminen, koska hänen avokkinsa oli antanut minusta aivan erilaisen kuvan, että olen ilkeä.

Olinhan minä, koska suutuin, kun hän tuli ovelleni "kerjäämään" muutamaa tyhjää kaljatölkkiä ja kerran jopa tulitikkuja, puhumattakaan muista juomista!!

Siitäkös tämä vaimoke suuttui ja alkoi huutamaan, että mene vain sinne pillun perään?? Itse olen yli 10- vuotta heitä vanhempi, joten mitä minä "poikasilla" tekisin, mutta kun nainen oli löytänyt uuden rakkauden, niin pelkäsi, että tuo varakas leski voi viedä hänen "pillun nuolijansa", koska itse oli joskus kertonut, että ei se muuhun pysty! Mitä minäkään tekisin hänellä?

Nyt olen kyllä vahingoniloinen, että ei se näköjään onnistu 60 v tuo miehen saalistaminen, kun täytyy pelätä, että joku 70 vie häneltä miehen.

Hauskin olikin tuo "pillun perään", koska vuosiin en ole kuullut tuota sanaa.

Mielen kiinolla odotan, kuinka naapuruus nyt jatkuu, koska todellakin mies hiipi avokkinsa luokse ja minä menin toiseen naapuriin laulamaan kovalla äänellä tätä ; "Jos eukkosi kieltää sua juomasta, niin, juo"....

alotukseen:

tietenki olen vahingoniloinen,

MUTTA

EN koskaan mielihyvästä ILKEÄ MIELISESTI,

--
vain spontaanisti huumori rektio voin purskahtaa nauruun
jos jotain hassua jollekki tapahtuu,
teienki olen aidosti pahoillani mahdollisesta vahingostaan,
tämä on tosi,
--
oma hullu kokemus aikoinaan,
tulin töistä pyörällä kotiin,
oli liukasta, oli suuri vesilätäkkö pyörätiellä,
oli ruokakassit pyörän tangossa,
hups-heijaa
kaatua rätkähdin keskelle vesirappakkoa,
yltäpäätä olin rapakossa tukkaa myöten,
vastaan tuli pariskunta,
olivat lenkillä
he purskatti kauheaan äänekkääseen nauruun,
pyytelivät kauheesti anteeksi kun eivät voineet pidättää nauruaa,
tilanne ku oli niin hullunkurisen näkönen,
selittivät ja näyttivät miehen jalkoja
mies oli lonkaamyöten märkänä,
oli uponnu hetkeä aiemmin ojaan reisä myöten
joten heillä itteleenki oli käyny köpelösti,
-- me kaikki naurettiin siinä tilanteessa,
myös minä itte itselleni, kaikkien nauru oli hyväntahtoista tilanne-naurua spontaanisti purskahtanu,

--- olihan hyvääkin tuuria tilanteessa ,
olin tulossa töistä kotiin kauheen märkänä rapakosta,

olisi ollut tosi paha juttu jos olisin ollut menossa töihin,
enhän siinä kunnossa olisi voinu mennä töihin
täysin märkänä
vaatteet rapakossa ja tukka märkänä,,, heh heh, veiläki,

nauru on terveellistä, nauru pidentää ikää,
nauretaan ja tavataan,,,

Aikanaan lapseni kävelivät liukkaalla keväiselä kadulla ja nainen tuli vastaan. Tämä liukastui ja kaatui suoraan selälleen ja peruukki lensi kahden metrin päähän. Lapsia olisi naurattanut kovasti, mutta tiesivät että on väärin nauraa. Kiiruhtivat pois paikalta, kun pokka ei olisi pitänyt jos olisivat jääneet ojentamaan peruukin kaatuneelle.

Eräs tuttavani, joka on hyvin olevinaan, esittää yleensä fiksumpa kuin on. Tapasin hänet katsomassa vappukulkuetta kylällämme.
Hän kehui kaikkea kuinka hyvin hän on osannut hoitaa asiansa, kuuntelin ja myöntelin.
Sitten hän lopuksi kehaisi että menemme pojan kanssa syömään ravintolaan, se on heillä ollut "tragedia" jokaisena Vappuna.
Toivottelin hyvää Vappua ja läksin kävelemään pois.

Olen iloinen joka kerta kun Trumpinkaltaiset öykkärit poistuvat ikuisuuteen .-

Kaveri kompastui kiveen, niin minäkin, emmekä nauraneet toistemme vahingolle!

Kulttuurieroja. Itämeren eteläpuolella, puhumttakaan eteläisestä Euroopasta asenteet ovat erilaisia verratuina meikäläisiin.
Kun siellä vaikkapa kaatuu portaissa niin läheisyydessä tai näköetäisyydellä olevat kanssaihmiset, myös nuoret, sänttäävät huolestuneina paikalle valmiina auttamaan.
Toimivatko meikäläiset teinit vastaavalla tavalla?

Kaikessa muussakin näkyy sama asenne-ero.