Nauran tilanteissa joissa ei saisi nauraa

Minulla on ongelma, että nauran välillä tilanteissa joissa ei saisi nauraa, koska voin loukata toisia ihmisiä. En koskaan tarkoita nauramistami pahalla, en tarkoituksella halua loukata ketään. Tiedän kuitenkin, että olen joskus niin vahingossa tehnyt. Tilanteet ei ole ollut yleensä kovin vakavia, ainakaan minun mielestä, joten itse en olisi niissä tilanteissa loukkaantunut. Mutta meitä on moneen lähtöön ja jollekin nauru tietyssä tilanteissa voi olla katastrofi. Nauran paljon myös itselleni.

En kuitenkaan vakavissa ja asiallisissa tilanteissa naura, vaikka joskus niissäkin saattaa tulla hetkiä jotka huvittaa. Olen outo varmaan, mutta näen paljon ympärilläni esim. tilannekomiikkaa ja muutenkin olen todella huumorintajuinen. Kaikki ei niitä ehkä tajua.

Saatan myös hermostuneena ja ahdistuneena joissain tilanteissa hörähtää, yleensä kylläkin itselleni.

Minulla ei ole ihan helppo lapsuus ja taustalla on masennusta, että tiedän kyllä ottaa elämässä asioita vakavasti. Toisaalta taas elämä on opettanut, että kaikki asiat ei ole niin vakavia, että on olemassa paljon kamalampia asioita. Joten osaan nauraa asioille, jotka voi toisen mielestä olla vakavia, mutta itse en näe niissä vielä niin kovin vakavuutta. Myös mustahuumori toimii minulle enimmäkseen.

Haluaisin vain vinkkejä miten päästä tuosta typerästä naurutavasta eroon, koska en haluaisi loukata ketään. Ja onko kellään muulla samantyylistä kokemusta?