Aivan järkyttävät saantiongelmat. Alko ei auki. Lidl ei auki. trokareita en tunne, voiko joku ymmärtää selvin päin olemisen tuskaani? Ei vain saa ja sekunnit raastavat selvää päätäni.
a s d
a s d
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
RE85 maksaa jotain reilu euron litra.
Itselläon viinakaapissa aina 10-20 litraa erilaisia väkeviä alkoholijuomia.
Niinpä, kiljustakin saa eri vahvuista.
Se tekee pelkkää hyvää, olla vähän aikaa ilman.
t. Hilman
Kuka on Ilman?
Oikeastaan tämä oli ns. neuvostoliittolainen keskustelunavaus, jossa kielletty asia on kerrottu koodinimellä ja peitekielellä.
Oikeasti minulla on hirveät miehen saantiongelmat kämpilleni. Mikä siinä on, että kanssapulsuja ei kiiinnosta lähteä kämpilleni ryystämään nobea.
No ei siellä tosiaan nobea taida ollakaan mutta eiköhän se nyt selvä että jonkun muun ryystäminen siis mielessä.
asd
Nobelaner ja Puohitie? Sun pitäisi päivittää tietojasi, noin muutaman vuoden verran.
Ette voi ymmärtää myöskään sitä paniikkia, kun käsidesit ostettiin nenäni edestä pois, ja vessapaperit.
Asd
Käsidesi ei enää kelpaa juotavaksi kun niissä ei ehkä olekaan alkoholia lainkaan.
Missään kaupassa myytävässä käsidesissä ei ole enää nykyään alkoholia.
Ei toista miestä, ei käsidesiä. Elämä yksinäistä, selvin päin täytyy raahustaa huomiseen. Turhaan Maikkulan lähikaupasta varastettu margariinipurkki odottaa kuopijaansa jääkaapissa, josta on valo rikki. Tappikin jo aikaa sitten vaihdettu sikspäkkiin.
asd
Tuskin edes asut Maikkulassa. Haluat vain provosoida Kylmis-hatereita, vaikka Keijo on haudassa.
Aito Kylmishän säikähti saamaansa jakamatonta huomiotaan ja tappoi itsensä, koska Kela ei enää tukenut sen alkoholistin asumista Puohitiellä.
Tissu on sairas. Se loukkaantui verisesti Kylmiksen analyysistä ex-sheriffistä, mistä syntyi melkoinen sota Alkoholi-palstalla. Keijohan yritti jälkeenpäin lepytellä Ex-Tissuttelijaa sen valtavan pistespämmin aikana, joka tuhosi koko tämän osion. Jouduttiin ottamaan scriptit käyttöön, eli robotit, joiden toiminta monesti johtaa siihen, että lapsi menee pesuveden mukana. Tissun floodaus loppui, mutta niin loppui kirjoittelukin.
-Palstan pitkämuisti
Enkä! En ymmärrä miksi jatkuvasti minua sanotaan Kylmis- imitaattoriksi. Olen täysin kieroutunut perverssi, kylmis aseksuaali. Olen addiktoitunut sontahomojuttujen kirjoittamiseen, kylmiksen jutut oli aina asiallisia. Juon kiljua, kylmis nobea tai vaihtoi siis pirkkaan. Ainoa yhdistävä tekijä meillä oli se, että molemmat olemme ylioppilaita,ja älykkäitä.
Asd
Kauheat korahtelut pääsivät kurkustani halkojen kilahtaessa pönttöön lähes äänen nopeudella aiheuttaen järkyttävän kiljunsekaisen hajutulvahduksen joka sai muut harkitsemaan kaasunaamareita.
Asd
Hitto Ex-Tissutelija olet käsittämättömän sekaisin pienestä päästäsi.
-Palstan pitkämuisti
Korjaan, käsittämättömän sekaisin päästäni oleva älykäs ja ylioppilas :)
Asd