Volkswagen on maailman velkaantunein yhtiö

Anonyymi

17

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Volkswagen kulkee tuhon tiellä.

    • Anonyymi

      Onko firma lainannut fyrkkaa mafialta vai köyhiltä sijoittajilta?🤪🤪

    • Anonyymi

      Ei tällaista kannata ihmetellä.
      Velkaiset yhtiöt ajautuvat ennen pitkää jonkun muun alan toimijan käsiin, joka aluksi alkaa karsia päällekkäisiä ja muita kannattamattomia sekä päätoimialaan kuulumattomia toimintoja.
      Toinen vaihtoehto on erottaa kaikki konsernin merkit omiksi kustannuspaikoikseen, lue: osakeyhtiöikseen, jolloin jokaisen automerkin on tultava toimeen omillaan.
      Tämä ei sulje pois sitä, etteikö samoja voimalähteitä voisi käyttää, mutta lopettaa tappiollisten merkkien tukemisen voittoa tekevien merkkien kustannuksella.

    • Anonyymi

      Suomessa Volkkareita edustava K-Auto on jo aikaa sitten siirtynyt Keskon omistukseen, omillaam ei pysyis pystyssä päivääkään 😁

      VW konserni taitaa olla jo Saksan kansan omistuksessa, ainakin EU tuesta päätellen EU kansalsuset maksaa viulut, ja tuoko on tervettä yritystoimintaa?

      • Anonyymi

        voi voi ompaaaaaaaa surkee firma.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      korjaaminen

    • Anonyymi

      On paljon velkaa, mutta myös paljon omaisuutta ja rahaa tuotannossa koneissa ja autossa jne....
      Ihmettelen vaan kuinka tyhmä lukija on jos ei ymmärrä asiaa ja talouden faktoja. No ehkä nuo osaamattomat toimittajat ovat osasyyllisiä.?

    • Anonyymi

      Maailman velkaantuneimpana yhtiönä Volkswagen on lopettanut myös kaasu- ja vetyautojen kehittämisen, jotta varoja olisi riittävästi sähköautojen kehittämiseen ja yrityksen markkinoilla säilymiseen.

      Toyota Hyndai ja Kia jatkavat vetyautojen kehittämistä ja niistä tulee akkuautojen vertainen tekijä tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Toyota tulee hyvänä kakkosena yli 140 mrd euron veloilla ja kunnon satsaukset päästöttömien autojen valmistamiseen vielä tekemättä.

    • Anonyymi

      Volkswagen lopetti moottoriurheiluun osallistumisen ja kaasu- ja vetyaautojen kehittämisen eli toisin sanoen myöhemmin valmistuksen koska sillä ei ole varoja sijoittaa muuhun kuin sähköautoihin, Volkswagenhan on maailman velkaantunein yhtiö.

      • Anonyymi

        Voi kun olet pihalla ja pahasti. Kannattaisiko paneutua artikkeliin ja yrittää ymmärtää lukemaansa?


    • Anonyymi

      Miten maailman velkaantunein yhtiö pystyy maksamaan korvauksia myös eurooppalaisille?

      • Anonyymi

        Ei mitenkään?


    • Anonyymi

      ei se saksan valtio mihinkään kaadu-omistaa VW osakkeet yli puolet

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe