Olen 30v nainen ja kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta. Ei kukaan, ei koskaan, ei kertaakaan. Kai tähän ikään mennessä joku olisi jo kertonut pitävänsä minusta? Mutta ei. Ei kukaan.
Ja sanomattakin lienee selvää, että en ole koskaan seurustellut tai mitään muutakaan. Ainoa kokemukseni vastakkaisesta sukupuolesta on lähinnä paritanssit joskus liikunnan tunnilla yläasteella. Siinä hetken aikaa tanssittiin käsi kädessä. Ja siinä se. Muuta kokemusta minulla ei juurikaan ole.
Olen alkanut miettimään, että minussa täytyy olla jotain pahaa vikaa, kun en tähän ikään mennessä ole kelvannut kenellekkään. Itse olen ollut ihastunut muutamia kertoja pariin tyyppiin koulussa, mutta kun he ovat saaneet selville ihastumiseni heitä kohtaan, he ovat suorastaan järkyttyneet. Järkyttyneet siitä, että joku minun kaltaiseni saastainen rumilus pitää heistä.
Kukaan ei ole koskaan lähestynyt minua millään tavoin. Voin vain kuvitella miltä tuntuisi olla haluttu ja tutustumisen arvoinen ihminen. Minä selvästi en ole sellaista. Enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan.
Olo tuntuu arvottomalta. En merkitse kenellekkään mitään. Tällaistako elämäni tulee olemaan? Pelkään, että jään paitsi elämän hienoista asioista, kun elän yksinään.
Ja sanomattakin lienee selvää, että en ole koskaan seurustellut tai mitään muutakaan. Ainoa kokemukseni vastakkaisesta sukupuolesta on lähinnä paritanssit joskus liikunnan tunnilla yläasteella. Siinä hetken aikaa tanssittiin käsi kädessä. Ja siinä se. Muuta kokemusta minulla ei juurikaan ole.
Olen alkanut miettimään, että minussa täytyy olla jotain pahaa vikaa, kun en tähän ikään mennessä ole kelvannut kenellekkään. Itse olen ollut ihastunut muutamia kertoja pariin tyyppiin koulussa, mutta kun he ovat saaneet selville ihastumiseni heitä kohtaan, he ovat suorastaan järkyttyneet. Järkyttyneet siitä, että joku minun kaltaiseni saastainen rumilus pitää heistä.
Kukaan ei ole koskaan lähestynyt minua millään tavoin. Voin vain kuvitella miltä tuntuisi olla haluttu ja tutustumisen arvoinen ihminen. Minä selvästi en ole sellaista. Enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan.
Olo tuntuu arvottomalta. En merkitse kenellekkään mitään. Tällaistako elämäni tulee olemaan? Pelkään, että jään paitsi elämän hienoista asioista, kun elän yksinään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Et ole yksin, kuten sanotaan. Jospa elämääsi vielä tulee joku kun vähiten osaat asiaa ajatella.
Kuulostat aika ujolta ja varovaisellta mieheltä, mutta voisin ehkä auttaa, vaikka en ole homo-ekspertti, pidän tytöistä, eli siis hakeudu läheistesi seuraan.
Jos olet yli 20v ex-pertti. niin sun ei kuulu sekaantua tyttöihin!
Laita treffi-ilmoitus jonnekin tai mene vaikka tansseihin. Kai niitä järjestetään vielä. Saat jotain kontaktia muihin.
Elämä voi olla ihan täysipainoinen ja rikas ilman parisuhdettakin. Vaatii tietenkin voimaa tehdä siitä sellaista, kuten parisuhdekin vaatii työtä. Kaikissa elämäntavoissa on huonot puolensa, ruoho ei aina..jne. Tietenkin todennäköisyys löytää joku lisääntyy, mitä enemmän tapaa ihmisiä. Ensin kuitenki ihan sitä omaa ittee opetella rakastaan jne...
Ihmiset usein ajattelee, että heillä jonkinlainen luonnollinen oikeus joihinkin asioihin elämässä, ja että elämä kohtelee heitä huonosti, jos eivät saa noita. Sitte itse kuitenki tietoisesti hiljaa hyväksytään esimerkiksi orjien käyttö, joka kuitenkin ihmisen perusoikeuksien riistoa. Siihen suhteutettuna nämä suhdehuolet on aivan paskanjauhantaa.
"En ole koskaan nähnyt villieläimen säälivän itseään. Pieni lintu putoaa kuoliaaksi jäätyneenä oksalta ilman että olisi koskaan säälinyt itseään.
D. H. Lawrence
Mäkin olen niitä, joista kukaan ei koskaan ollut kiinnostunut. En vain ollut tarpeeksi ulkoisesti viehättävän näköinen nainen. Sitten kun luonteeltani olen ujo ja hiljainen, niin kuka nyt tälläisestä friikistä olisi voinut kiinnostua. Ihastumiseni olivat aina ykspuoleisia. Ehkä ei kaikille olekaan tarkoitettu ketään kohdalle tulevaksi ja mä kuulun siihen joukkoon. Ehkä seuraavassa elämässä minäkin kelpaisin jollekin, saisin puolison ja perheen, olisi ystäviä jne...
Olen itse miettinyt samaa monta kertaa. Ehkä minut on sitten tarkoitettu elämään tämä elämä yksin omissa oloissani. Tuntuu pahalta ajatella, että jos minulle ei olekkaan olemassa ketään ja turhaan elättelen toiveita. Olen vuosien varrella tottunut yksinäisyyteen, mutta olisihan se mukavempaa, kun olisi joku, jonka kanssa jakaisin elämäni.
Luulenpa, että osasyy kelpaamattomuuteeni on ulkonäköni. Olen hyvin ruma. Siis todella ruma. Minua ei ole koskaan sanottu kauniiksi, nätiksi, yms. Olen esteettisesti haastava. Kuka nyt tällaisen sontakasan haluaisi, kun ympärillä on niin paljon muita kauniita naisia.
Haluaisitko laittaa linkin kuvaasi, niin katsotaan yhdessä mitä voisi tehdä asialle. Ap:lle sama.
Haha, jos laittaisin kuvani tänne, sun silmät sokeutuisi kaikesta siitä kaameudesta.
Nyt tuntuu pahalta yksin eläminen, mutta ajan kanssa huomaat sen tosi asian että yksin on paras.
Kaikkein helpointa ja halvinta, silloin vielä parempi kun ei ole kaveripiiriä ja sukulaisia kyselemässä typeriä. Pääsee vielä helpommalla.
Terveisin Tampereen mies 46v.
Sellainen nopea ja tehokas lääke.
Kaunista itseäsi.
Jos oot pullero niin laihduta.
Opettele pitämään kasvoistasi huolta.
Käytä oikeanlaista kampausta.
Opettele pukeutumaan.
Tai vaihtoehtoisesti voit itkeä palstalla saavuttamatta mitään.
Kauneushan on katsojan silmässä, eikö vain?
Onpa harvinaisen sairas kommentti sairaaseen provoosi.
Kyllä tuo on totta. Asuntokin menee paremmin kaupaksi rempan jälkeen. Itse kyllä en ole koskaan saanut motivoitua itseäni puunaamaan ja treenaamaan suhdestatuksen vuoksi. Mielekkäintä on mindfullness, itsensä hoitaminen kokonaisvaltaisesti.
Tässä tulee mieleen stererotyyppiset lapsuuden vanhempien neuvot, jotka meni tyyliin; tee mistä tykkäät, kaikille löytyy ihminen ja ne ei vaan ymmärrä sua.
Syy? Kaikilla ei ole alkuun luxusta olla tekemättä työtä oman sosiaalisen haluttavuuden eteen ja nuorena ei sitä ymmärrä. Sitten aikuisena ihmetellään miksi.
Suosittelen liikuntaa hyvällä säännöllisellä ruokavaliolla. Aivojen hyvän toiminnan kannalta perustason ymmärrys yleisimmistä hormoneista, niiden aktivointi mekanismeista ja vaikutuksista. Sitten kun olo on pirteämpi näytät myös siltä ja pystyt paremmin myös pärjäämään sosiaalisissa tilanteissa energisyytesi vuoksi.
Lopuksi jätä uskonnot, muut diipadaapa ja vähällä tutkimuksen pohjalla olevat roskat pois.
Tuli tosi kurja olo kirjoituksestasi. Olen varma, ettet ole mikään rumilus etkä varsinkaan ole arvoton. Onko sinulla ystäviä tai läheisiä perheenjäseniä? Ymmärrän tunteesi mutta ei vielä ole myöhäistä. Harrastukset ovat hyvä tapa tutustua ihmisiin, harrastatko mitään? Ja tarkoitan että niistä saa ylipäätään iloa elämään jos harrastus on itselle mieluinen.
Ystäviä minulla on viimeksi joskus ollut vuonna 2009, eli tässä on eletty jo yli kymmenen vuotta yksinään.
Mutta kuten totesin, olen aika hyvin tottunut yksin elämiseen, enkä oikein osaa edes enää muuta kaivata. Surullista. Kaikkeen tottuu ajan kanssa. Välillä vaan tulee näitä hetkiä, kun havahtuu miettimään omaa elämäänsä.
Vanhempani ja sisarukseni ovat kaikkeni. Ilman heitä minulla ei olisi yhtikäs mitään. Olenkin heistä erittäin kiitollinen ja olen usein tekemisissä heidän kanssaan.
Päivittäinen lenkkeily on minulle melkeinpä henkireikä. Saa rytmiä arkeen ja tuuletettua ajatuksia. Mutta harvemmin tulee kuitenkaan otettua kontaktia muihin lenkkeilijöihin.
Tuntuu, että lähestyn "parasta ennen" -päivämäärääni. Kohta rupsahdan ja parhaat päivät ovat ohitse. Sitten on vielä vaikeampaa löytää ketään rinnalleen.
Olipa mukava lukea että perheen kanssa välisi ovat kuitenkin hyvät ja olet löytänyt liikunnan ilon. Nuo ovat tärkeitä asioita, liikunta vaikuttaa todistetusti mielialaan. Olen itsekin kokenut elämässäni monta vuotta mm. Masennusta mutta onneksi nykyään voin paremmin. Olen samanikäinen kuin sinä.
Oletko harkinnut lenkkeilyn rinnalle mitään sellaista harrastusta jossa voisi myös tutustua uusiin ihmisiin ja kenties ystävystyäkin? Olen itsekin huomannut että läheisen ystävän löytäminen enää tässä iässä on vaikeaa. Ei niitä ole mullakaan, siis sellaista jolle voisi todella uskoutua ja ystävyys olisi aidosti läheinen. Ja nimenomaan rakkautta jos etsit niin itse en suosisi mitään Tindereitä sun muuta vaan pyrkisin juuri harrastusten kautta tapaamaan ihmisiä. Voi sitä tietysti netissäkin kohdata samanhenkisiä ihmisiä!
Voi hyvä elämä miten feikkiä mukamoninpuhelua, siinä mtpotilas jauhaa yksinään muka toiselle henkilölle lenkkeilystä ja läheisten löytämisestä netistä buaa ha ha ha. Kuka näitä provodialogeja ottaa tosissaan ja miksi säälinarratiivit esim on niin elintärkeitä? Kukaan ei ole mies niin surkeassa jamassa kuin sinä, joka näitä aloituksia itsellesi ja hönttiyleisöllesi kirjoitat
ihminen muuttuu joka päivä, joka viikko ja vuosi.
olen jo paljon sosiaalisempi kuin ennen, juttelin kirppiksellä naisen kanssa ja hän oli selvästi kiinnostunut minusta, sitten juttelin vanhojen ihmisten kanssa siellä ja r-kioskilla yhden vanhan hepun kanssa.
olisin mennyt juttelemaan ihan hyvin yhden tummaihoisen miehen kanssa, mutta pelkäsin jos hän ei ymmärrä englantia kovinkaan hyvin.
olen oikeastaan 40 vuotias, ja teinit katsoivat minua ihaillen suojatien toisessa päässä, tarkoitan sitä, että ihmisellä on paljon vapaa-aikaa, todella paljon, HÄN kehittyy todella paljon.
pian kehityn niin paljon että minua ei enää tunnista vanhaksi minäksi, vaan se vanha vanha varjo on vain entinen minä siitä. =)
MINÄ tulen kehittymään, kaikenalaiset sonta puheet siitä että en kehity, ei pidä paikkaansa.
mutta, en välitä seksistä, seurustelusta, vaan haluaisin olla paras versio itsestäni, paljon parempi kuin tyypillnen suomalainen, sitä haluan ja sitä janoan.
Jos haluu saada, on pakko antaa. Siitä se kuule sullaki lähtee...
Aloitus on miehen kirjoittama provo, kuten varmaan tiesitkin.