Kirjoitan aiheesta, josta minä ja muut kaltaiseni eivät luultavasti mielellään puhu muille. Ajattelen, että se voi toimia vertaistukena niille, joita samanlaiset ahdistukset piinaavat.
Minua vaivaa erityisen herkkä omatunto. Ongelma ilmenee muun muassa siten, että tunnen tarvetta ripittäytyä sellaisista asioista, jotka eivät yleensä vaivaa ihmisiä. Kun tällainen ahdistus on voimakas, tunnen olevani kierteessä. Jokin asia piinaa mieltäni. Koen niin, että jos saan tuon asian puhutuksi pois, tilalle laukeaa jokin toinen – ja sama tuntuisi jatkuvan loputtomasti. Vapauden tunne on tavoittamattomissa.
Uskon edellä kuvatun liittyvän eräänlaiseen pakko-oireyhtymään, joka ilmenee minulla myös pakonomaisena tarkisteluna. Lähtiessäni kotoa tunnen voimakasta tarvetta varmistaa, että levy ei ole jäänyt päälle eikä hana vuotamaan. Näiden tarkistaminen on normaalia, mutta muuttuu silloin ongelmaksi, kun samat asiat joutuu tarkistamaan uudestaan ja uudestaan.
Luulin nuorena isänä, että vaiva on vain oma ongelmani. Nykyään tiedän, että oirehtimiseni on kiusannut myös läheisiäni. Vaimoani voi hermostuttaa, kun alan jankata jotakin asiaa. Onneksi hän myös ymmärtää minua ja jaksaa tukea, kun olen ahdistunut.
Koen, että minulta puuttuu tuntuma asioiden mittasuhteisiin. Minua saattaa vaivata sellainen asia, jota muut eivät edes huomaa. Pahimmillaan saatan huolestua, että syyllistyn varastamiseen, jos kenkiini tarttuu hiekkaa.
Minulla on kuin kaksi tahoa mielessäni. Toinen niistä ahdistuu jostakin asiasta, ja samanaikaisesti toinen tietää ongelman mielettömyyden. On kummallista, että ahdistus tuntuu järkeä vahvemmalta.
Yritän ajatella, että ahdistus on kuin hyvä ystäväni, joka ilmoittaa minulle, että olen hyvin väsynyt. On aika levätä.
Neuroottinen taipumus hävettää. Siksi yritän toimia niin, että muut eivät huomaa tätä elämää hankaloittavaa ominaisuuttani.
Kysymys on turvallisuuden tunteesta. Minusta tuntuu, että jos en toimi ajatuksieni osoittamalla tavalla, tapahtuu jotakin kauheaa. Näin yritän ehkä saada elämää hallintaani.
Ymmärrän hyvin, että toimintani on muille ihmiselle täysin käsittämätöntä. Sitä ei voikaan perustella järjellä. Pakkomielle ei usko järkeviä perusteluja.
Mieleen vaikuttava häiriö voi vaikuttaa myös uskonelämän alueella. Puhujat usein kertovat armon runsaudesta ja lisäävät, että uskovaisella on myös ripittäytymisen mahdollisuus erityisenä armoetuna. Ymmärrän puhujan viittaavan tällä selkeään tilanteeseen, jossa joku tietty asia olisi hyvä hoitaa pois. Minulle asia voi aiheuttaa sellaista ahdistusta, jota puhuja ei tarkoita. Saatan pelätä, että ripittäytyminen aloittaa loputtoman kaivamisen ketjun. Haluan kuitenkin uskoa, että pelastus ei riipu ripittäytymisen täydellisyydestä.
Yritän lohduttaa itseäni sillä, että elämä on epätäydellistä. Useimmilla ihmisillä on yksi tai useampi taakka, joiden kanssa he kipuilevat. En tiedä, onko Luoja antanut niitä meille muistutukseksi siitä, että kerran saamme jättää tämän puuttuvaisen elämän.
Onneksi lääketiede ja psykologia tunnistavat myös pakko-oireyhtymän, ja ongelmaan on saatavissa apua, mistä johtuen voin viettää lähes normaalia elämää.
Ajattelen, että Luoja on sallinut minulle tällaisen taakan. Vaikka vapaa uskominen on toisinaan hyvin vaikeaa, hän pitää minustakin huolta. Hän ottaa minut luokseen taivaaseen rikkinäisenä, jos jaksan uskoa.
Minua vaivaa erityisen herkkä omatunto. Ongelma ilmenee muun muassa siten, että tunnen tarvetta ripittäytyä sellaisista asioista, jotka eivät yleensä vaivaa ihmisiä. Kun tällainen ahdistus on voimakas, tunnen olevani kierteessä. Jokin asia piinaa mieltäni. Koen niin, että jos saan tuon asian puhutuksi pois, tilalle laukeaa jokin toinen – ja sama tuntuisi jatkuvan loputtomasti. Vapauden tunne on tavoittamattomissa.
Uskon edellä kuvatun liittyvän eräänlaiseen pakko-oireyhtymään, joka ilmenee minulla myös pakonomaisena tarkisteluna. Lähtiessäni kotoa tunnen voimakasta tarvetta varmistaa, että levy ei ole jäänyt päälle eikä hana vuotamaan. Näiden tarkistaminen on normaalia, mutta muuttuu silloin ongelmaksi, kun samat asiat joutuu tarkistamaan uudestaan ja uudestaan.
Luulin nuorena isänä, että vaiva on vain oma ongelmani. Nykyään tiedän, että oirehtimiseni on kiusannut myös läheisiäni. Vaimoani voi hermostuttaa, kun alan jankata jotakin asiaa. Onneksi hän myös ymmärtää minua ja jaksaa tukea, kun olen ahdistunut.
Koen, että minulta puuttuu tuntuma asioiden mittasuhteisiin. Minua saattaa vaivata sellainen asia, jota muut eivät edes huomaa. Pahimmillaan saatan huolestua, että syyllistyn varastamiseen, jos kenkiini tarttuu hiekkaa.
Minulla on kuin kaksi tahoa mielessäni. Toinen niistä ahdistuu jostakin asiasta, ja samanaikaisesti toinen tietää ongelman mielettömyyden. On kummallista, että ahdistus tuntuu järkeä vahvemmalta.
Yritän ajatella, että ahdistus on kuin hyvä ystäväni, joka ilmoittaa minulle, että olen hyvin väsynyt. On aika levätä.
Neuroottinen taipumus hävettää. Siksi yritän toimia niin, että muut eivät huomaa tätä elämää hankaloittavaa ominaisuuttani.
Kysymys on turvallisuuden tunteesta. Minusta tuntuu, että jos en toimi ajatuksieni osoittamalla tavalla, tapahtuu jotakin kauheaa. Näin yritän ehkä saada elämää hallintaani.
Ymmärrän hyvin, että toimintani on muille ihmiselle täysin käsittämätöntä. Sitä ei voikaan perustella järjellä. Pakkomielle ei usko järkeviä perusteluja.
Mieleen vaikuttava häiriö voi vaikuttaa myös uskonelämän alueella. Puhujat usein kertovat armon runsaudesta ja lisäävät, että uskovaisella on myös ripittäytymisen mahdollisuus erityisenä armoetuna. Ymmärrän puhujan viittaavan tällä selkeään tilanteeseen, jossa joku tietty asia olisi hyvä hoitaa pois. Minulle asia voi aiheuttaa sellaista ahdistusta, jota puhuja ei tarkoita. Saatan pelätä, että ripittäytyminen aloittaa loputtoman kaivamisen ketjun. Haluan kuitenkin uskoa, että pelastus ei riipu ripittäytymisen täydellisyydestä.
Yritän lohduttaa itseäni sillä, että elämä on epätäydellistä. Useimmilla ihmisillä on yksi tai useampi taakka, joiden kanssa he kipuilevat. En tiedä, onko Luoja antanut niitä meille muistutukseksi siitä, että kerran saamme jättää tämän puuttuvaisen elämän.
Onneksi lääketiede ja psykologia tunnistavat myös pakko-oireyhtymän, ja ongelmaan on saatavissa apua, mistä johtuen voin viettää lähes normaalia elämää.
Ajattelen, että Luoja on sallinut minulle tällaisen taakan. Vaikka vapaa uskominen on toisinaan hyvin vaikeaa, hän pitää minustakin huolta. Hän ottaa minut luokseen taivaaseen rikkinäisenä, jos jaksan uskoa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pakko-oireiden esiintyminen ei ole tavatonta. Onneksi niihin on saatavissa ainakin jonkin verran apua.
Siinä tunnollisuudessa on rasittavuutensa lisäksi ne hyvätkin puolensa.
Itseäni vaivaa esim. jotkut sanomiseni, sellaiset, jonka tyyppisiä monet muutkin sanovat, useimmat sen enempää sanomisiaan jälkikäteen ajattelematta, mutta odotan itseltäni enemmän tarkkuutta sanomisteni suhteen. Jotain mielestäni epäonnistunutta sanomistani voin muistella helposti päiviä. Jotkut putkahtavat mieleen vuosien takaa, vaikkakaan ne eivät juuri muuten enää vaivaa, mutta voivat vähän vielä harmittaa sen pienen hetken, kun ne taas muistan..
Erityisistä pakko-oireista ei tule tällä hetkellä mieleen muuta kuin, että varaston ovi tulee tarkistettua yleensä vielä, että on lukossa..siis avaan käytävän oven uudelleen ja palaan pari askelta tarkistamaan, että ovi on lukossa. Ei se ole jäänyt vielä koskaan auki, mutta harmittaisi, jos olisi..
Ja sitten tarkistan kotiavaimen, lompakon tms välttämättömän mukaan tarvittavan usein vähintään kahteen kertaan, mutta se taas on aika yleistä ja on osoittautunut ihan järkeväksi käytännöksi.
Etsi Jeesus.
Käy Hänen kanssaan asiat läpi.
Lahko- opit ovta ihmisoppeja jossa sileunvihollisen keinot ovat myös niitä, joita kuvailet.
Galatalaiskirje:
5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
r
Tällaisissa ongelmissa on tärkeää erottaa, että vaiva on juuri lääketieteen ja psykoterapian keinoin hoidettava eikä sekoittaa sitä hengellisiin asioihin. Tässä tapauksessa onkin ymmärretty asia aivan oikein ja lähdetty hakemaan apua ihan oikeasta osoitteesta. Eri asia sitten on kun ruvetaan miettimään onko vl-uskossa sellaista puhetta ja sellaisia rakenteita, jotka voivat altistaa omaan uskoon liittyville ahdistaville ja neuroottisille ajatuksille, jos on muuten herkkä ihminen. Vl-saarnassa on on paljon sellaista puhetta, joka ei kehota luottamaan omaan omaantuntoon ja elämään vapaana armolapsena vaan opettaa jatkuvasti tarkkailemaan omaa itseä ja vaellustaan tekojen tasolla ja kehottaa jatkuvaan syntien poispanemiseen ikäänkuin voisi sillä varmistaa taivaaseen pääsyn jos lähtö yhtäkkiä tulee. Tämä ei mielestäni ole armoa vaan jotain omavanhurskauden ja tekopyhyyden väliltä. Olen myös joskus miettinyt sitä, että mitä se vaikuttaa lapsen itsetunnon kehitykseen ja käsitykseen uskosta jos perheessä jo pienestä asti joka ilta tullaan sängyn vierelle ennen nukkumaan menoa saarnaamaan synnit anteeksi ihan kuin pieni lapsi nyt tekisi Jumalan edessä niin pahaa että siitä joka päivä pitää muistuttaa. Että minä olen niin paha, että en voi käydä nukkumaan jos ei saarnata syntejä anteeksi. Ei kai lapsi osaa erottaa, että tässä on nyt hengellisistä asioista kysymys vaan saattako pelko ja epävarmuus tulla osaksi persoonaa jo tässä vaiheessa.
Samaa mieltä siitä, että on tärkeä erottaa, että on kysymys lääketieteellisestä asiasta. Olen samaa mieltä myös tekstisi loppuosasta. Liika rutiininomaisuus ei ole aina hyväksi, osasit sanoittaa asian hyvin.
vl
"Esoteerinen psykologia" kirjan viimeisillä sivuilla kysytään: "eikö suurin osa länsimaisen ihmisen mieleen liittyvistä ongelmista johdu kristinuskon synti- ja syyllisyyskäsitteistä?" Ja "Osho" vastaa.
Oisko sulla OCD?
"Kysymys on turvallisuuden tunteesta. Minusta tuntuu, että jos en toimi ajatuksieni osoittamalla tavalla, tapahtuu jotakin kauheaa. Näin yritän ehkä saada elämää hallintaani."
Poimin tuon aloittajan tekstistä koska kuvannee ongelmaa hyvin. Samanlaista läheltä seuranneena neuvoni on että kannattaa hakeutua hoitoon pikimmiten. Pakko-oireisuus voi rampauttaa ihmisen pitkäksi aikaa aivan täysin, eikä tässä ole kyse mistään uskon asioista laisinkaan. Syyt eivät ole uskonnossa eikä ratkaisu myöskään, ainoastaan ammattiapu voi auttaa ja sekin voi olla pitkä, monen vuoden tie.
Pakko-oireisuus on suorastaan pirullinen sairaus, jota eräs tuntemani oiretta sairastava kuvasi näin: "Olisipa edes syöpä, sitä voisi hoitaa".
Kaikesta huolimatta: tämäkin tapaus, johon olen vähän niinkuin viitannut, on vuosien mittaan kääntynyt voiton puolelle. Voimia aloittajalle, on se kuitenkin kukistettavissa!
Isä meidän rukouksessa lausutaan; " älä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta!"
Huom: kirjoitan eri tavalla, kuin siellä sanotaan virheellisesti, eli "äläkä" saata...
Minusta tuo "äläkä" sana on todella epäkohtelias sana Jumalalle.
On tuo käsitettävä niin, että Jumala voi saattaa meidät kiusaukseen, eli syntiin ja me sitten toivomme, ettei Hän saattaisi.
Aika omituista, että Jumala houkuttelisi syntiin, kun senhän tekee vaan itse Paholainen, Piru, tai halutaanko kutsua sielun viholliseksi.
Usko ei auta mielenterveyden ongelmiin, joten pitää mennä alan ihmisten pakeille puhumaan ja uskoa kans, mitä siellä sanotaan, eikä pullikoida vastaa, ettei minulle näin sovi toimia, kun usko sen kieltää, kuten esim. syntyvyyden säännöstelyn.
Jo uskonelämä rasittaa ja käy mielenterveyden päälle, niin siitä pitää luopua, eikä kuvitella, että ilman sitä ei voisi elää. Moni on uskosta lähtenyt, kun on kyllästynyt siihen, eikä niin, kuin aina sanotaan, että se ja sekin kielsi uskonsa. Uskoa voi harjoittaa keveämmästikkin ilman kaiken maailman rituaaleja ja tehtäviä, joissa väsyy ja rasittuu. Kuvitellaan, että taivaassa saa sitten palkan ja ihanan osan, kun on jaksanut täällä kärsiä ja nähdä vaivaa. Taivaasta emme tiedä yhtikäs yhtään mitään. Koska taivas on ilmakehämme ja siellä sitä ei ole, niin voisi nämä raamatu selittäjät alkaa puhumaan avaruuden kodista jossain valovuosien päässä.
"Aika omituista, että Jumala houkuttelisi syntiin, kun senhän tekee vaan itse Paholainen, Piru"
Miten niin? Tokihan Jumala voi houkutella syntiin, hänhän koettelee. Ja sitä paitsi noin yleisesti ottaen: Jumalalle on kaikki mahdollista, hän voi tehdä ihan mitä vaan.
Miten niin? Tokihan Jumala voi houkutella syntiin, hänhän koettelee. Ja sitä paitsi noin yleisesti ottaen: Jumalalle on kaikki mahdollista, hän voi tehdä ihan mitä vaan.
Ahaa,Houkutteliko Jumala sitten paholaisen syntiin?Joka oli aluksi hyvä enkeli.
"Ahaa,Houkutteliko Jumala sitten paholaisen syntiin?Joka oli aluksi hyvä enkeli."
Kuka muu siellä olisi ollut houkuttelemassa?
No eipä kukaan muu.
> Haluan kuitenkin uskoa, että pelastus ei riipu ripittäytymisen täydellisyydestä.
No, kukaan ihminen ei ole täydellinen.
Raamatun mukaan ikuinen elämä ei tule täydellisyydestä, vaan on lahja vanhurskaille.
"Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Mat. 25:46
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Room. 6:23
Vanhurskaus on oikeamielisyyttä, sitä, että ymmärtää, jos on tehnyt väärin ja katuu sitä ja haluaa jatkossa toimia paremmin.
Vai niin.
No miks Jumala ei voi katua omia syntejä?
Ja se että se ei halua katua omia syntejä.
> Jumala ei voi katua omia syntejä?
Synti on hylätä Jumala. Millä perusteella Jumala olisi hylännyt itsensä?
Jumala on kaikki valtias ja saa tehä mitä haluaa mutta sitä ei vaan voi kukaan tuomita.
Sen kyllä olisi varmaan moni ihminen halunnut tuomita,Tai ainaski nämä ihmiset jotka on joutunut elämässä kärsimään kohtuuttomia kärsimyksiä sekä fyysisiä että psyykkisiä.
"No miks Jumala ei voi katua omia syntejä?"
Seuraa kaikkitietävyydestä ja kaikkivaltiudesta: Kaikkitietävä tietää synnin seuraukset ja kaikkivaltias pystyy estämään ennakolta kaikki synnit niin ettei tule mitään katumista.
Jos Jumala katuu jotain niin ei ole kaikkivaltias kaikkitietävä. Se toisaalta selittäisi kristinuskon perusparadoksin. Mitä mieltä itse olet?
Jos se sun erityisen herkkä omatunto on vaan erityisen herkkä autonominen hermosto,Se käytännössä oireilee samalla lailla ku liian herkkä omatunto.
Luultavasti vl-uskosi, joka on hyvin rippi- ja suorituskeskeistä pahentaa tilannettasi, harkitse väärän rippiuskon jättämistä.
Itelläkin oli todella voimakas ja herkkä omatunto, joka rajoitti elämääni todella paljon. Elämäni oli jatkuvaa helvetinpelossa elämistä. Jo se, että satuin lapsena vahingossa näkemään naapurin ikkunasta television, minulle tuli todella syntinen olo. Myös siitä tuli todella syntinen olo, jos kuulin jonku sanovan kirosanan ja se jäi mieleeni pyörimään. Ajattelin, että jo ajatuksissa teemme syntiä ja koska se sivullinen sanoi ruman sanan, minun aivot väkisinkin joutui käsittelemään sen sanan päässä, kun korvani vastaanotti sen minun tahtomatta. Tein parannusta milloin mistäkin ja minulle myös saarnattiin aina synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä vain pahensi tätä pakko-oirettani.
Aikuisena omatuntoni oli edelleen todella tiukka. Jopa se, että jouduin koulussa kuulemaan rokkia, sai minun oman tuntoni tosi heikoksi. Tai että jos viimeisellä tunnilla joku päätti korkata ensimmäisen kaljan. Minullehan oli tolkutettu: Älä istu siellä, kussa pilkkaajat istuvat ja kussa viina virtaa. Parannusta tein niistäkin.
Olin tosi rasittava kämppis varmaan, kun jatkuvasti pyytelin opiskelukämpässäni huonetoverilta syntejä anteeksi milloin mistäkin höpösynnistä. Sitten kun tämä kämppis lopulta itse menetti uskonsa, olin ihan varma, että helvetinkuolo koittaa kerran minullekin. Välillä olin ihan psykoosissakin asian kanssa, kunnes lopulta hakeuduin hoitoon ja omaa tuntoani rukattiin terveellisempään suuntaan. Sain myös lääkityksen ja samalla minut vieroitettiin pakko-oireisesta uskostani. Lopputulemana uskalsin jättää itsekin uskon. Minun oli vaikeaa uskoa niin sadistiseen Jumalaan, että se laittaa ihmisiä niin kauheeseen paikkaan, kuin Raamatun kuvaama Helvetti. Tai saarnamiesten kuvailema helvetti. Jopa psykologini sanoi minulle, ettei sellainen ajattelu ole tervettä ja monet uskonnot tuottavat sen takia valtavasti uhreja, jotka elävät jatkuvassa pelossa.
Vaikka usko jäi, saatan silti joissain asioissa tänä päivänäkin olla vainoharhainen. Esimerkiksi hellan levyt pitää tarkistaa jatkuvasti ja ovet, että ne ovat varmasti lukossa. Ulos lähtemisessäkin kestää, koska minun täytyy tulla täysin vakuuttuneeksi, että avaimet ovat varmasti mukana, parvekkeen ovet lukossa, hellan levyt suljettuina jne jne. Ja niiden varmistamiseenhan minulla sitten menee useita kertoja. Helvetin pelko ei onneksi enää vaivaa. Onneksi!
Ei sinun uskoa olisi kannattanut jättää pakko-oireiden vuoksi. Pakko-oireet ovat sairautta, usko on uskoa. Sekoitit ne keskenään. Ei oikea usko ja terve omatunto syyllistä tuollaisista asioista joista kerroit,. Synnit saa uskoa Jeesuksen lunastustyön vuoksi anteeksi joka hetki, ei tarvitse kämppistä niillä koko ajan rasittaa.
Meidän sydämemme syyttää meitä niin kauan kunnes myönnämme että olemme täysin avuttomia ja ansaitsemme kadotustuomion (Kadotus on alkukielessä sama sana kuin katoaminen, tuhoutuminen, eikä mikään jatkuvan piinan paikka).
Kun olemme myöntäneet täydellisen syyllisyytemme emmekä enää yritä edes väittää vastaan, syytökset menettävät merkityksensä. Ei edes paholainen voi silloin enää syyttää meitä pahemmiksi.
Jos tapaamme jonkun suurrikollisen, silloin meidän tulee ajatella: "Minä olisin samanlainen, ellei Jumala armossaan olisi estänyt minua tekemästä samoin!"
Heti kun luulemme olevamme jotain enempää kuin suurimpia syntisiä, Jumala antaa meidän joutua tilanteisiin, joissa epäonnistumme olemaan jotain parempaa.
Tämä ei vie meiltä pois pelastusta, koska Jeesus on kantanut kaikki synnit. Meidän tulee heittäytyä ristin juureen ja tunnustasa täydellinen avuttomuutemme. Silloin voimme alkaa korostaa Jeesuksen sovitustyötä. Kun todistamme, emme sanallakaan puhu omista töistämme vaan Jeesuksesta ja siitä että olemme pelkästään armosta pelastuneita.
On niin monta jotka puhuvat siitä mitä he ovat. Todellinen kristitty ei ole mitään.
Koskien ripittäytymistä: miksi tunnustaisit yksittäisiä erehdyksiäsi ja virheitäsi? Sano että olet syyllinen kaikissa kohden. Älä sano sitä vajavaiselle ihmiselle vaan Jeesukselle, koska ainoastaan Hän on sinun syntisi kantanut.
Eri asia on jos olet loukannut jotakuta. Pyydä siltä anteeksi jota olet loukannut.
Älä tee ihmisestä välimiestä, koska on vain yksi välimies Jumalan ja ihmisen välillä, Jeesus.
Siunausta sinulle!