Elän ehkä tän vuoden vaikeinta aikaa nyt.
Kärsin jännittämisestä, joka liittyy aika selvästi sosiaalisiin tilanteisiin, esim. yleisillä (erityisesti koulussa) paikoilla ruokailemiseen, esitelmien pitoon koulussa, uusien ihmisten tapaamiseen. Eniten pelkään sitä, että muut huomaavat jännittämiseni, esim. kun käteni alkavat niin herkästi täristä (sen takia käytän joskus Propralia).
Tällä hetkellä mua pelottaa ihan suunnattomasti se, että onko mulla paniikkihäiriö. En ole varsinaisesti koskaan saanut supersuurta kohtausta, jossa olisin pyörtynyt tai pelkääväni kuolemaa. Kohtauksia ei ole ilmaantunut ilman syytä. Pieniä kohtauksia on ollut, esim. joskus ennen yleisiä ruokailutilanteita olen vaan ollut niin ahdistunut, että olen lähtenyt koulusta kokonaan pois. Sama juttu myös esitelmien suhteen. Minuun vaan iskee kauhea "paniikki", alan täristä ja hikoilla ja käytökseltäni olen varmasti outo tai ainakin oudon näköinen.
Haluaisin kovasti elää normaalia elämää muiden nuorten tavoin. Mutta onko tämä sitten sosiaalisten tilanteiden pelkoa vai ihan paniikkihäiriötä? Ja kuinka tällaisesta ongelmasta voi parantua? En halua popsia lääkkeitä, koska ne eivät varmasti vie itse ongelmaa pois.
Onko mahdollista, että lapsuuden trauma olisi laukaissut tämän jännityksen minussa? Muistan traumaattisen vatsataudin ollesani vain 11 vuotias. Siitä kehitin itselleni kauhean pelon melkeinpä kaikkia tauteja kohtaan. Nykyään pelkään enää tuota vatsatautia, enkä kuvittele itselleni jatkuvasti mitään sairauksia, kuten ennen.
En tiedä, voinko koskaan toteuttaa unelmaani tän kauhean jutun takia, nimittäin ajattelin pyrkiä opiskelemaan teatterikouluun, koska tiedän olevani tässä hyvä. Haluaisin näyttelijäksi tai töihin teatteriin esiintymään.
Musta oikeasti tuntuu, että olen mielenterveydeltäni poikkeuksellisen sairas... Ulkoapäin kukaan tuskin voisi nähdä, että kärsin tällaisista ongelmista, mutta tosiasia on, että olen todella haavoittuva. =(
Olen alkanut tässä harkita rahojen säästämistä hypnoosiin (ajattelin kesällä hakeutua hypnoosihoitoon), mutta onko apu varmaa? Hypnoosi on viimeinen keino, mikä mielestäni on jäljellä... vai mitä oikein voisin tehdä? ?
Kärsin jännittämisestä, joka liittyy aika selvästi sosiaalisiin tilanteisiin, esim. yleisillä (erityisesti koulussa) paikoilla ruokailemiseen, esitelmien pitoon koulussa, uusien ihmisten tapaamiseen. Eniten pelkään sitä, että muut huomaavat jännittämiseni, esim. kun käteni alkavat niin herkästi täristä (sen takia käytän joskus Propralia).
Tällä hetkellä mua pelottaa ihan suunnattomasti se, että onko mulla paniikkihäiriö. En ole varsinaisesti koskaan saanut supersuurta kohtausta, jossa olisin pyörtynyt tai pelkääväni kuolemaa. Kohtauksia ei ole ilmaantunut ilman syytä. Pieniä kohtauksia on ollut, esim. joskus ennen yleisiä ruokailutilanteita olen vaan ollut niin ahdistunut, että olen lähtenyt koulusta kokonaan pois. Sama juttu myös esitelmien suhteen. Minuun vaan iskee kauhea "paniikki", alan täristä ja hikoilla ja käytökseltäni olen varmasti outo tai ainakin oudon näköinen.
Haluaisin kovasti elää normaalia elämää muiden nuorten tavoin. Mutta onko tämä sitten sosiaalisten tilanteiden pelkoa vai ihan paniikkihäiriötä? Ja kuinka tällaisesta ongelmasta voi parantua? En halua popsia lääkkeitä, koska ne eivät varmasti vie itse ongelmaa pois.
Onko mahdollista, että lapsuuden trauma olisi laukaissut tämän jännityksen minussa? Muistan traumaattisen vatsataudin ollesani vain 11 vuotias. Siitä kehitin itselleni kauhean pelon melkeinpä kaikkia tauteja kohtaan. Nykyään pelkään enää tuota vatsatautia, enkä kuvittele itselleni jatkuvasti mitään sairauksia, kuten ennen.
En tiedä, voinko koskaan toteuttaa unelmaani tän kauhean jutun takia, nimittäin ajattelin pyrkiä opiskelemaan teatterikouluun, koska tiedän olevani tässä hyvä. Haluaisin näyttelijäksi tai töihin teatteriin esiintymään.
Musta oikeasti tuntuu, että olen mielenterveydeltäni poikkeuksellisen sairas... Ulkoapäin kukaan tuskin voisi nähdä, että kärsin tällaisista ongelmista, mutta tosiasia on, että olen todella haavoittuva. =(
Olen alkanut tässä harkita rahojen säästämistä hypnoosiin (ajattelin kesällä hakeutua hypnoosihoitoon), mutta onko apu varmaa? Hypnoosi on viimeinen keino, mikä mielestäni on jäljellä... vai mitä oikein voisin tehdä? ?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuulostaa tosi tutulta. Itsellä samanlaisia oireita ollu jo yläasteelta ja nyt pitkän kotona olemisen jälkeen ja työelämään lähdettyäni ,olen kärsinyt paniikkihäiriöistä. Ne iskee just sosiaalisissa tilanteissa,kuten esim. kahvilla ,koulutuksissa..missä vain on useampia ihmisiä. Oireina just tuo punastuminen,kädet tärisee, ahdistaa, happi loppuu ja pahimmillaan en voi nielaista ruokaa tai kahvia vaan tuntuu että tukehdun. Pelkään että joku kysyy jotain enkä voi vastata,vaan menen ihan lukkoon. Kärsin siitä tosi paljon ja puhuin hyvälle ystävälle, joka passitti minut mielenterveystoimistoon jutteleen. Aluksi olin kyllä aika epäluulonen avusta jonka sieltä saisin, mutta tulos on ollu positiivista. Siellä vaan keskustellaan ja mietitään yhdessä ratkaisua nuihin tilanteisiin, että oppis hallitseen itsensä niiden paniikkikohtausten aikana. Kerroin myös työtovereille yhteisessä illanvietossa asiasta ja se on alentanut kynnystä mennä yhteisille tauoille, eikä kukaan enää ihmettele,miksi olen tällanen kun olen. Suosittelen kyllä asiasta puhumista ensin vaikka hyvälle ystävälle, johon voit aina tukeutua,kun ahdistaa. Itse en myöskään nuita lääkkeitä ala syömään,ennenkun on ihan pakko. Joogaa on kuulemma yksi hyvä tapa oppia hallitseen kehoa ja hengitystä..Ja kuten alussa sanoin meitä on PALJON!! Aurinkoista kevättä sinulle ja tästä kyllä selviää,kun vaan uskoo siihen itsekkin:)
Siitä sun unelmasta sen verran,että moni--ihan tosissaan MONI näyttelijä kärsii jännittämisestä. Ykskin Suomen parhaimpiin näyttelijöihin kuuluva kertoi paniikkihäiriöstään jossain lehdessä!!
Että tsemppiä vaan !!!
Joo moi! Mulla on ihan sama juttu ja mä tosiaan haluun siitä eroon. Mulla on aina kauheet paineet kun on joku esitelmä ja tuntuu oikeesti että kuolen ja kaikki noi samat mitä puhuit. Se on oikeesti niin kauhee tunne.. Mä pääsin meijän koulun opon kautta jutteleen yhen Merjan kanssa jokaon just tolla alalla ja sitten sovittiin että mun ei tarvi nyt pitää mitään esitelmiä tätä keväänä, koska selitin tilanteen. Mä en kert kaikkiaa pysty! Mul tulee vaa kauhee pakokauhu siit tilanteestä ja silleen. Ja mulla on ihan sama unelma kun sulle!:) Haluaisin iha sikana näyttelijäks tai jokskin, mutta mä pelkään etten pysty koska mua jännittää aina.. Välil jännittää mennä kauppaanki yksi ja sillee.. Ja oon vast 15... Onks tää oikeesti joku paniikkihäiriö? Ja pääseekö täst koskaa eroo? Tää vaa pahenee ja pahenee! Mut suosittelen että lähetät vaikka teidän opolle tai sun lv:lle sähköpostia, niin ne hoitaa sit sun asiota!:) VOIMIA!
Kyseessä ei välttämättä ole paniikkihäiriö, oireet voivat myös liittyä kahvikuppineuroosiin, joka useimmiten häviää iän myötä. Paniikkihäiriö ei yleensä tule vain tietyissä paikoissa tai tilanteissa, vaan ihan milloin vain, myös omassa kotona yht'äkkiä. Kyseessä voi myös olla sosiaalistentilanteiden pelko tai todella pahaa jännittämistä.
Ehdottomasti kannattaa asiasta keskustella vaikka koulun terveydenhuoltajan kanssa, eikä turhaan kärsiä.
Minulla on ihan samanlaista ja pelkään myös mahatautia. todennäköisesti myös lapsuudesta. kirjottele ni jaetaan yhdessä.
Moi!
Kirjoitellaan vaan.. Olisi kiva saada sun sähköposti, niin sitten helpottaisi :) ??
Mun sähköpostiosoitteeni on: [email protected]... Kirjoittele pian =) odottelen innolla...
Mullaki on maailman suurin mahatautipelko. Ja just nyt se on aika pahasti pinnalla... Olin tänään vetämässä yhtä vanhusten ryhmää, ja siel yks mies laattas. Arvatkaa vaan miten vaikeeta oli sit vetää ryhmä loppuun, ku itellä vaan paniikki kasvo ja kasvo, ja pelkäsin laattaavani. Ja pelkään nytki...pelkään et se tauti tarttu muhun. Tää on oikeesti ihan hirveen ahdistavaa ja pelottavaa!!! Pelkään oksentamista maailman eniten! Ihana huomata et on muitaki! :)
On kyllä kiva kuulla ettei ole ainut. Ootko käynyt lääkärissä ton pelon takia? Mä sain just lääkityksen. Onko sulla tietoa mistä se sun pelkos johtuu? Mitä sitten kun joudut oksentamaan?
Moi!
Oksennustautipelko on ollu jo pitkään... Mut viimesen parin vuoden aikana se on pahentunu. Mulla todettiin keväällä -03 paniikkihäiriö, ja siitä lähtien oon käyny psykiatrilla/psykologilla. Paniikkihäiriöön sain lääkkeet heti sen toteamisen jälkeen. Viime kesänä/syksynä tuli kuvaan myös masennus, ja sillon sain lisää lääkkeitä, mut ne oikeestaan vaan pahensi mun tilannetta. Masennuin lisää. Syksy ja alkutalvi oli tosi vaikeita. Nyt oon päässy yli tosta masennuksesta (lopetin ne lääkkeet ja aloin käydä tiivimmästi terapiassa), mut toi pelko...se on kaiken pahan alku ja juuri just tällä hetkellä. Mä kammoan, pelkään, ahdistun ja inhoan! :( Jos mul on pahoinvoiva olo, ni mä oon ihan paniikissa...odotan ja pelkään, et koska oksennan... Mut sit jos se oksennus todella tulee (niin käy TODELLA harvoin), ni mä oonki suht rauhallinen. Eli se "odotusvaihe" on kaikist pahinta. Mitä lääkkeitä sä syöt? Onko ne lievittäny pelkoa?
Mä aloitin nyt efexor nimisen lääkityksen. En oo syöny ku viikon joten en tiedä vielä miten vaikuttaa. Sit mulla on sellaisia rauhoittavia kun xanor. Illalla otan vielä unta parantavia. Mulla on nyt paha kausi meneillään. Jouduin irtisanomaan itseni työpaikalta, irtisanoin kämppäni ja muutin takas kotiin. Tää vuosi on ollu vaikeeta. Sit kun mulla on herkkä vatsa, niin aina kun se sattuu niin pelkään et joudun oksentaa. Tietääkö sun vanhemmat sun pelosta? kirjottele taas. Oon muuten Tiina. Kuis vanha sä oot?
Moikka! Sitti juttu, kärsin itte samoista oireista, eli duunissa kahvitauot, palaverit, ruokala ym. you know on/oli myrkkyä. Mulla olis pikku kikka joka toimii, kannattaa kokeilla...
Luontaistuotekaupasta saa kahta tuotetta josta on apua.
Antipress tai Ruunjuuri, kokeile ei maksa paljon,
ohjeet paketissa jne...
PS: pidä taskussa aina pari hätävaraa
ja toiseks ei sua kukaan ruokalassa katso, sä vaan luulet...ole oma ittes.
siis se pitää olla ruusunjuuri. Kysy luontaistuotekaupiaaltasi.
T: Kimpsu 35v
laita sähköpostiosoite jos haluat puhua asiasta, munkin pitäis päästä keskustelee jonkun kanssa, se kuulemma auttaa. Unohda kaikki podofiilit yms muut, asun uudellamaalla.