Pisin aika ihastusta ennen aloitteentekoa

Anonyymi

Mikä on ollut pisin aika ihastusta yhteen ja samaan henkilöön ennen suhdetta. Kumpi teki aloitteen? Ihastutko deittisovelluksen kautta tapaamisiin? Vai onko suhteesi baari tai muualta yöelämästä? Vai ihastuitko ystävääsi tai kaveriin ja homma eteni?

11

114

Äänestä

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä niitä suhteita yleensä löytää? Siihen kun saisi ensin vastauksen. Ihastuksia voi tulla mutta siihen jää.

    • Anonyymi

      Minä ihastun aina jossain arkikuvioissa, en ole koskaan tavannut ketään yöelämässä, enkä deittisovelluksen kautta, en kumminkaan ole ihastunut varsinaisesti ystäviinkään, yleensä tilanteet on alunperin syntyneet jonkinlaisesta arkielämän tuttavuudesta, ja tuon vuoksi on aika vaikea määritellä mitään tarkkaa aikaakaan, ulkopuolisesta varmaan näyttäisi, että aikaa on mennyt paljon tutustumisesta suhteeseen, mutta minä en ole kokenut niin, kun ihastumisestani on yleensä aina kulunut aika lyhyt aika suhteen alkamiseen, kun ihastun niin hitaasti, että en ole ikään kuin ajatellutkaan mitään suhdeasioita paljon sitä ennen.

      • Anonyymi

        Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin kyllä ihastumisestani on voinut mennä muutamia kuukausia ennen kuin suhde on alkanut, mutta ei se minusta ole mikään kauhean pitkä aika.


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus, tulisipa monelta vastauksia. Itse en osaa sanoa mitään, vaikealta tuntuu ketään lähestyä..

    • Anonyymi

      Olen ollut ihastunut jo pari vuotta, ja ei parisuhdetta näköpiirissä hänen kanssaan.

      • Anonyymi

        Miksei vois olla parisuhdetta hänen kanssaan? Mitä esteitä?


    • Anonyymi

      Miksi tehdä aloitteita, ryhtyä suhteeseen. Ei se kuitenkaan kestä. Tunteet laantuu ja tulee negatiivista, sitten katkaistaan suhde ja on entistä enemmän yksin.

    • Anonyymi

      Maksimissaan ollut kolmisen kuukautta. Aloite tullut vastapuolelta.

      Harrastukset, työpaikat, opiskelu.

      • Anonyymi

        Kiinnostaa tietää kun sulle tehty aloitteet noin nopeasti niin onko vastapuolella ollut sun suuntaus selvillä jo etukäteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostaa tietää kun sulle tehty aloitteet noin nopeasti niin onko vastapuolella ollut sun suuntaus selvillä jo etukäteen?

        Joskus on, joskus ei. Kontekstisidonnaista. Nopeasti alkaa selvittämään, jos on kiinnostusta.

        Nämähän on menneet niin, että vastapuoli on kiinnostunut aikapäiviä ennen itseäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on, joskus ei. Kontekstisidonnaista. Nopeasti alkaa selvittämään, jos on kiinnostusta.

        Nämähän on menneet niin, että vastapuoli on kiinnostunut aikapäiviä ennen itseäni.

        "Nopeasti alkaa selvittämään, jos on kiinnostusta." Olen tästä erittäin samaa mieltä. Vakavasti jos kiinnostaa, ei jää pohtimaan epäolennaisia, kuten nolaako itsensä, mitä seuraa jälkeenpäin jne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1168
    2. 69
      1081
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      838
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      761
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      741
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      694
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      633
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      628
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      38
      518
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      487
    Aihe