Pitäisi päästä silmälääkärille ensimmäistä kertaa eläkkeelle pääsyn jälkeen, ja nyt en oikein tiedä miten toimia kun ennen kaikki lääkärit ja lähetteet hoitui työterveyden kautta maksuttomasti. Kannattaako varata aika terveyskeskukseen ja sitä kautta, vai onko parempi käydä silmälasiliikkeen yhteydessä olevassa näöntutkimuksessa lääkärillä. Pitäisi tehdä perusteellinen tutkimus, ei optikolla. Eli mikä olisi edullisin tapa uusia lasit Helsingissä.
Silmälääkärin?
Anonyymi
53944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Edullisimmaksi tulee edetä terveysaseman kautta.
Sieltä lähete silmäklinikalle jne.
HUS:n silmäklinikka on käyttänyt jonkin verran ulkoistettuja palveluita koska jonot ovat pitkät.
Yksi tuttavani oli käynyt monet vuodet optikkoliikkeen silmälääkärillä maksaen kalliisti ja neuvoin häntä menemään kunnallisen kautta niin tulee edullisemmaksi.
Aika nopeasti hän pääsikin eteenpäin kun sai lähetteen.
Jos silmälääkäritarve on vain näöntutkimus, lähetettä silmäklinikalle ei saa terveyskeskuksesta. Lähetteen saa vain jos on epäiltävissä jokin silmäsairaus ja oletetaan tarvittavan klinikkatasoista hoitoa. Näöntutkimusta varten pitää varata lääkäriaika optikkoliikkeestä. Olen käynyt kerran silmälääkärillä optikkoliikkeessä ja hän teki silmien tutkimuksen ja näöntarkastuksen (sillä kerralla ei tarvittu silmälasien uusintaa).
Aloittaja kirjoittikin perusteellisesta tutkimuksesta ja siihen pitäisi onnistua lähete saamaan.
Kirjoitin tuossa aiemmin tuttavastani ja hänellä se onnistui.
Voit tietysti aloittaa kunnallisesta terveyskeskuksesta. Jos sieltä ei katsota olevan aihetta enempiin tutkimuksiin jonkin sairauden takia, hakeudut yksityiselle silmälääkärille esim. Mehiläiseen, missä on mahdollisuudet vaikka kuinka laajoihin tutkimuksiin.
Jos kunnallinen terveyskeskus lähettää sinut silmälääkäriin, silloin tutkitaan vain epäilty sairaus. Silmälaseja ei määrätä, ellei se liity sairauteen.
Voit mennä myös optikon silmälääkäriin, mutta kovin laajoja tutkimuksia ei silloin tehdä, vaan lähinnä määrätään silmälasit.
Yksityisissä lääkärikeskuksissa kuten Mehiläinen voit saada kaiken, mitä rahalla saa.
Jos tarvitset vain näöntutkimuksen, menet optikolle. Optikko tutkii näön perusteellisesti, perusteellisemmin kuin moni silmälääkäri. Optikko näkee kyllä myös sen, onko tarvetta silmälääkärille ja ohjaa eteenpäin, jos tarvetta on.
Optikon tutkimus on yleensä ilmainen, kun ostat silmälasit.