Yllättävä valtuustoaloite Sysmässä: valtuuston puheenjohtajiston luottamus puntariin

Anonyymi

Sysmän kunnanvaltuuston puheenjohtajiston erottamiseksi on jätetty valtuustoaloite. Aloitteen jätti keskustan Veikko Kotolahti valtuuston maanantaisessa kokouksessa. Luottamuspulalla perustellun aloitteen ovat allekirjoittaneet valtuutettujen enemmistö sekä joukko varavaltuutettuja. Allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Hopeasaari sekä hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajisto Jaakko Palvaila (kesk.) ja Lilli Karola (Avoin Sysmä).

– Kunnallista päätöksentekoa pitää pystyä tekemään demokraattisesti. Niin, että viranhaltijat hankkivat tarvittavaa tietoa päätöksentekoa varten ja että siihen valtuutetut pystyvät luottamaan, perusteli Kotolahti aloitetta.

Jokohan M ja M valtakausi alkaa päättymään ???

59

1796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan liian kauan tätä Sysmäläistä diktatuuria on siedettykin. Väkiluku vähentynyt yli 1000 asukkaalla Kitkiäjoen ja Kokoomuksen ylivaltakaudella ja kunnantalous syöksykierteessä. Verojen nosto tai lainanotto edessä. "Joku" on vetänyt kuntalaisten rahoja isosti välistä osto, myynti ja vuokraus vimmassaan.

      Toivottavasti Kepu tajuaa tehdä valtuustoaloitteen myös Kitkiöjoen luottamuksesta, se umpikiero turhake olisi pitänyt irtisanoa jo ajat sitten.

      Kaikkien näiden erittäin hitaasti tähän Järvinen & Kitkiöjoki korruptio katastrofiin ja kunnan peruspalvelujen alasajoon heränneiden kunnanvaltuutettujen luottamuksesta voi myös äänestää seuraavissa vaaleissa. Kannattaa miettiä oletko saanut veroäyreillesi vastiketta? Onko kunnanhallitus ja valtuusto ollut kuntalaisia kohtaan rehellisiä toimissaan? Löytyykö luottamusta? Toivottavasti koko huuhaa politbyroo vaihtuu uusiin naamoihin ja siten kuntalaisten etujen mukaisiin tekoihin.

      Vai ruvetaanko kollektiivisesti varastamaan Neukku tyyliin kaikki mikä kunnan omaisuudesta lähtee irti ovenkahvoja myöten, kun kerran näyttää vahvasti sieltä että koko Suomenkin talous kaatuu Vihervassari-SDP kommari-pissisten ja KEPUn löysien hillotolppailijoiden johdolla veronmaksajien niskaan - nyt viimestä kertaa. Halukkaita kasvavien velkojen ja verojen maksajia ei enää ole! Pääomat ja koulutetut ihmiset lähtee muualle.

      • Anonyymi

        No eikös se menekkin näin kunnallispolitiikassakin että ensin on oma etu sitten puolueen ja urheiluseuran etu ja vasta sitten kuntalaisten etu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eikös se menekkin näin kunnallispolitiikassakin että ensin on oma etu sitten puolueen ja urheiluseuran etu ja vasta sitten kuntalaisten etu !

        Palokunnan etu ajaa vielä kuntalaisten edun eelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palokunnan etu ajaa vielä kuntalaisten edun eelle.

        Mielestäni palo ja pelastustoimen pitäisi tulla Heinolasta tai jopa Lahdesta, eihän Sysmässä poliisiakaan ole. Uusi paloasema myyntiin ja sassiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palokunnan etu ajaa vielä kuntalaisten edun eelle.

        Alakoululainen täällä kirjoittelee isin koneella, eikö vielä oikeinkirjoituksen opetus ole alkanut? Ihan että eelle, ha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alakoululainen täällä kirjoittelee isin koneella, eikö vielä oikeinkirjoituksen opetus ole alkanut? Ihan että eelle, ha.

        Etkös tätäkään meinaa ymmärtää? Säälin sinua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alakoululainen täällä kirjoittelee isin koneella, eikö vielä oikeinkirjoituksen opetus ole alkanut? Ihan että eelle, ha.

        Hihihi

    • Anonyymi

      Palokunta toimii vain ja ainoastaan kuntalaisten hyväksi, se ei kunnalta etuja hae. Sinäkin idiootti voit joskus (ja todennäköisesti) siltä apua tarvita, joten suu suppuun nyt, että ei tarvitse sitten joskus katua puheitaan.

    • Anonyymi

      Juuri näin, ja ammattitaitoisin vaativimmatkin tehtävät hallitseva palokunta löytyy Helsingistä, eli sopimus vaan sen kanssa, niin hommat hoituu parhaiten.

      • Anonyymi

        Kyllähän palotoimi Sysmässäkin hoituu, jos rakennetaan ensi vuonna uusi paloasema.

    • Anonyymi

      Vai että kivi kengässä !!! On sitä minullakin ollut kivi saappaassa ja joskus kengässäkin. Aina olen kuitenkin ne itse saanut pois. Ei ole sitä varten tilapäisiä valiokuntia tarvinnut perustaa. Avutonta ja lapsellista.

    • Anonyymi

      Pöytäkirjan julkitultua ja luettuani tuon valtuutettu Kotolahden tekemän aloitteen heräsi kysymys ymmärsikö aloitteen allekirjoittaneet mitä he allekirjoittivat, tuon sisältöisenä?
      Kolmattasataa oikeusasiaa hoitaneena rohkenen ennustaa että käräjäoikeus tullee istumaan asiasta ja nuo kolmetoista nimeä ovat oven ulkopuolella asialistalta luettavissa.

      • Anonyymi

        On aivan turha puolustella diktatuuria.

      • Anonyymi

        Allekirjoitusten arvo mitataankin euroissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitusten arvo mitataankin euroissa.

        Väitätkö että niistä olisi maksettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö että niistä olisi maksettu.

        Eikun sitä vaan funtsin että paljonko allekirjoittajat "pääsee" maksamaan

      • Anonyymi

        Bussikuski vai kuningatarko jatkavat pelottelua ja uhkailua kuntalaisia kohtaa. Pelolla johtamista?

      • Anonyymi

        🤣😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂

      • Anonyymi

        🤣🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Niin siellä on paljon muitakin. Pelottelu, uhkaus ja kiristäminen on sieltä helpoimmasta päästä todistaa. Kovin sitä näytetään yrittävän täälläkin. Lisää nauloja arkkuun.

      • Anonyymi

        Yleisen oikeusavustajan ominaisuudessako niitä oikeusasioita mahdoit hoitaa?

      • Anonyymi

        Taidat kuulua puheenjohtajistoon

    • Anonyymi

      Mikä siinä nyt muka on rikollista, jos suurin osa valtuutetuista ei enään luota valtuuston puheenjohtajaan? Eiköhän se ole ihan normaalia toimintaa, niin yhdistys-kuin poliitisella sektorillakin, kun luottamus menee, silloin toimitaan niin kuin Sysmän viime kunnanvaltuuston kokouksessa on toimittu!

      • Anonyymi

        Jeeveli että on hyvä kappale toi Irwinin Kalteritango, ...nyt mua viedään linnasta linnaan, kantaen kahleitain..., eiks olekkin.

    • Anonyymi

      Kaikki nuo naurunaamat on ihan suoraan Mersumies Eskolle.

    • Anonyymi

      Ai niin onkohan kukaan laittanut poliisia mersumiehen jäljille. Saisi lisää paperia millä tapetoida seiniä. Sen jälkeen voi olla paras häipyä takaisin merille.

    • Anonyymi

      Älkääs jauhako paskaa!

      • Anonyymi

        Ai Jukkakin päätti kommentoida pitkästä aikaa. Vielä kun saadaan itse vt. Rehtori mukaan, niin alkaa olla lööpeistä tutut hahmot mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Jukkakin päätti kommentoida pitkästä aikaa. Vielä kun saadaan itse vt. Rehtori mukaan, niin alkaa olla lööpeistä tutut hahmot mukana.

        Kaikesta tästä eri henkilöihin kohdistuvasta maalittamisesta on selvästi todettavissa mikä ryhmittymä ja henkilöt täällä nyt mellastavat, tarkoituskaan ei jää kenellekään epäselväksi. Järjen käytölle ei tietenkään ole sijaa, muulla tavoin noin ala-arvoista kampanjaa ei voi perustella. Ja miten sellaiselle, jota ei ole, voisi sija löytyäkään.
        Vauhdin sokaisemana ja vallan kiimassa onkin tehty oikein kardinaalimunaus, munaus, jonka korjaaminen on mahdotonta, munaus, josta joutuu itse vastaamaan. On toimittu typerimmällä mahdollisella tavalla, ohimosuonet pulleina ja voitonhuuman sokaisemana langettu omaan kuoppaan, astuttu sokeana omaan ansaan. Sieltä nouseminen onkin oma lukunsa, on sanottu että reissussa rähjääntyy, ja tässä "reissussa" varmasti.
        Mikäli "kiimaa" riittää niin jatkakaa vaan samaan tahtiin, täytyyhän sitä jotakin hauskaa olla teilläkin.
        On myöskin todettu "kaikella on aikansa", sehän voi olla hyvinkin pian, ja tietenkin, koska kysymys on ajasta, juuri oikeaan aikaan.

        Tarkoitat varmaan koulupäätöksestä valittamista.

        No mitäs, punaniska Mersumies se jaksaa öyhöttää. Ettei nyt vaan olis joku pykälä poikittain. Valitusta menemään, kun vielä ehdit sieltä aitiopaikalta. Seuraavien vaalien jälkeen joudut takaisin kahvipöytäpäättäjiin.

        Eikös Vellikelloveikko pikkupöhnässään tuon parempaa keksinyt? No eipä sitä navetantakusten kiertelyllä enempää opi kun lähtötasokin oli enemmän tyyliin hyvin, hyvin pienellä lusikalla annettu.

        Ai siellä onkin SnookerJukka päivystysvuorossa. On sentään teistä kahdesta ehkä se vähemmän tyhmempi. Käyttäisit sinäkin aikas johonkin kehittävämpään. Suosittelen kiertämään edes jonkun piharakennuksen, vaikka sitten navetan ympäri vaikka kerran päivässä, niin saisit vähän liikuntaa.

    • Anonyymi

      Säälittävää kirjoittelua henkilöspekulaatioineen. Pellet.

    • Anonyymi

      Katsoin Youtubesta Sysmän valtuuston viimeisen kokouksen. Johan oli sekavaa puheenjohtamista. Joku partasuu siellä ehdotti, että Kotolahti on esteellinen tilapäiseen valiokuntaan kun on ilmaissut käsityksensä erottamisasiasta fb:ssa. Se, että valtuutettu julkisesti ilmaisee mielipiteensä käsittelyyn tulevasta asiasta ei tee häntä esteelliseksi, näin sanoo laki (oikeustapaus löytyy)! Tähän olisi pitänyt puheenjohtajan tai kunnanjohtajan puuttua, mutta tietenkään eivät puuttuneet, koska heille sopi erinomaisest se, että Kotolahti ei tule valiokuntaan. Tällainen puolueellinen ja osaamaton käyttäytyminen puheenjohtajalta on jo omiaan viemään luottamuksen puheenjohtajaa kohtaan. Valtuuston puheenjohtajan kuuluu olla koko valtuuston puheenjohtaja ja ehdottoman puolueeton kaikissa toimissaan.

      • Anonyymi

        Älä helevata, niinkö oli?

      • Anonyymi

        Järvinen porukoineen käyttää aina samoja kikkoja. Vedotaan jääviyteen, mutta vain kun se ajaa omaa etua. Bror Ahlgren ei kummallisesti ollutkaan koulupäätöksessä kelvoton, vaikka asuu kahdella paikkakunnalla aivan kuten Palvailakin. Vedotaan tietämättömyyteen ihan valtakunnan uutisia myöten. Eivät ole muka kuulleet huonosta kouluilmapiiristä, vaikka ilmapiirimittauksen tulokset selvästi niin ilmaisivat ja niin Brunin kuin Järvisenkin puolisot ovat virkavastuussa koulujen toiminnasta. Vedotaan kuntalakiin, mutta vain kun se palvelee omaa asiaa ja joku kaukaa haettu oikeustapaus tarjoaa jonkun täysin olemattoman oljenkorren. Vedotaan kiireeseen, kun asioita pitäisi valmistella avoimesti ja kunnolla, mutta kun päätös on tehty kiite loppuu kuin taikaiskusta. Kuten koulun valmistelussa, jota Järvinen johti. Paitsi palolaitosen rakentamisessa, joka taas vietiin läpi ennätysajassa. Seuratkaapa vaan: valtuuston puheenjohtaja Järvinen ja kunnanjohtaja Kitkiöjoki ovat kaikkea muuta kuin puolueettomia. Ongelma on vaan siinä, että kuntalaisille ei kerrota kaikkea mitä kulisseissa tapahtuu. Ja uskokaa kun sanon, siellä tapahtuu koko ajan mitä kummallisempia asioita. Aamuöinen tapaamiskutsu toiselle valtapuolueelle tuli julki, mutta kaikenlaista muutakin vehkeilyä nämä veijarit kätyreineen yrittävät ihan koko ajan. Aika ja energia kuluu vain oman vallan pönkittämiseen, kostamiseen ja kieroiluihin, ja kunnan asioiden mallikas hoito jää mennen tullen niiden jalkoihin. Selkärangatonta puuhaa kuntalaisten rahoilla.

        Näistähän tilapäinen valiokunta saa vaikka kuinka asiaa! Luuleeko Järvinen ja Kitkiöjoki muita tyhmiksi. Siitä Youtube-videolta saattoi myös havaita, että Järvisen kokoustekniikassa on paljon puutteita. Jos ehdotuksessa on kolme kohtaa niin ne kohdat pitää käsitellä yksitellen. Muuten syntyy sellaista sotkua kuin videolta näkyy. Nythän kaikkia kohtia ei käsitelty ollenkaan ja jäseniä ja puheenjohtajia ehdoteltiin sikin sokin. Ensin tulee valita jäsenet tasa-arvolain vaatimusten mukaisesti ja sen jälkeen valita puheenjohtajat. Ne kovasti haukutut kepulaiset naiset olivat ihan oikeassa muutama vuosi sitten. Kai kunnalla on sen verran rahaa, että pystyisi ostamaan yhden mikrofonin lisää. Puheenjohtajan pöydän taakse yksi ja toinen mikrofoni, jota joku tyttö/poika juoksuttaa valtuutetuille. Puheenjohtajan pitää istua paikallaan eikä juosta ympäri salia kuin hollituvassa. Ja kun meillä on juristi kunnanjohtajana niin miksi hän ei mitenkään puutu näihin asiattomiin jääväyksiin ja muuhun söheltämiseen?

    • Anonyymi

      Näin se on koska ASIANTUNTIJA näin täällä kirjoittaa. Tottahan täällä vain kirjoitetaan, eikös? Tämä palstahan on täynnä kunta- ja perustuslain asiantuntijoita ja heidän ainoa fooruminsa laintulkintaan Suomessa, joten uskokaa nyt tyhmät kaikki, mitä täällä kerrotaan.

      • Anonyymi

        Tyhjästä eivät jutut lähde. Ei savua ilman tulta. Onhan tuo kähmintä ollut niin räikeää, että sen havaitsemiseen ei hoksottimia tarvitse rasittaa.

      • Anonyymi

        Kyllä tyhmistä päätöksistä kuntalaiset joutuvat maksumiehiksi ja kansa kärsii sanoi aikoinaan Veikko Vennamokin ja oikeassa oli !

    • Anonyymi

      Tässä oikeustapaus, johon voi vedota jos Järvinen yrittää laittaa mielipiteen perusteella esteelliseksi. Valtuustossa on esateellinen vain hän, jota asia henkilökohtaisesti koskee.

      KHO 2004:16 Ennakkomielipide - YleislausekejääviKunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimivan lupa- ja valvontajaoston puheenjohtajan esteellisyys ympäristölupa-hakemuksen käsittelyssä oli arvioitava hallintomenettelylain nojalla.Jaoston puheenjohtaja oli sanomalehtihaastattelussa selvittänyt toimittajalle vireillä olevan ympäristölupahakemuksen mukaisen louhinta- ja murskaushankeen taustaa, aikaisempia vaiheita ja hankkeen sallittavuutta alueella voimassa olevan yleiskaavan kannalta sekä esittänyt omia arvioitaan hankkeen hyväksyttävyydestä. Tämä ei tehnyt puheenjohtajaahallintomenettelylain 10.1 §:n 6 kohdassa tarkoitetuin tavoin ennakkoasenteen perusteella esteelliseksi sittemmin osallistumaan hanketta koskevan ympäristölupa-asian käsittelyyn lupa- ja valvontajaostossa.»kunnallishallinnon esteellisyys määräytyy kuntalain ja hallintolain mukaisesti»ennakkomielipide ei tee esteelliseksi, vrt. perustuslain turvaama sananvapaus.

    • Anonyymi

      Järvispoika laittaa esteelliseksi kaikki jotka ovat eri mieltä. Kun viime aikoina ei ole uskottu niin otettiin käyttöön uusi idea. Heti kun pullikoit alkaa itku ja parku sitten tehdään työsuojeluilmoitus, säälittävää.

      • Anonyymi

        No eipä tuo työsuojeluilmoitus mikään uusi kikka ole päinvastoin.

        Sitähän on käytetty jo vuosikausia, mutta siitä ei suuri yleisö päässyt tietämään mitään, kun pykäkät oli aina salaisia otsikkoa myöten.

        Elomaan ansioksi on luettava se, että sai valittamalla salaisten pykälien otsikot julkisiksi.

        Onhan se nyt ihan väärin ettei lapsia saa viranhaltijan statuksella luokitella valtakunnallisessa mediassa. Onneksi työsuojelu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se nyt ihan väärin ettei lapsia saa viranhaltijan statuksella luokitella valtakunnallisessa mediassa. Onneksi työsuojelu...

        Kyllä meillä on tosi hyvä rehtori, joka muuta väittää saa muuttaa muualle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meillä on tosi hyvä rehtori, joka muuta väittää saa muuttaa muualle.

        Ai että saa muuttaa muuttaa? Ei sentään muiluteta rajalle. Lapuan liike siis on nykyään Sysmän liike ja Vihtorin sijasta taitaa johdossa olla Esko. Vt rehtori on ihmisenä ihan mukava mutta kyvyt rehtorina toimimiseen ei vaan riitä.

      • Anonyymi

        Jos uskallat olla toista mieltä niin lunta tulee tupaan tuutin täydeltä. Aikamoista touhua mutta toivottavasti loppu häämöttää. Siihen luottaen, tulta päin!

    • Anonyymi

      Otsikko on virheellinen. Ei valtuustoaloite mikään yllätys ollut. Olisi pitänyt otsikoida: Odotettu valtuustoaloite...

      • Anonyymi

        Vaalikarjan kusetusta, litrat mitataan keväällä.

      • Anonyymi

        Juuripa niin, ajan kysymys

    • Anonyymi

      Ihmettelin jo aikoja sitten millaisia tyhjäpäisiä vellihousuja Sysmässä oikein asuu kun täällä on annettu jonkun uuno turhapuron näköisen bussikuskin, seniilin kunnanjohtajan ja heidän alkoholisti kaveriensa vedättää, ryöstää ja terrorisoida koko kylää.

      Nyt viimeinkin näyttää siltä että kuntalaiset ja osa nykyisistä kunnanvaltuutetusta on hieman ryhdistäytynyt. Onneksi on vaalit tulossa!

      • Anonyymi

        Sinunlainen tosia haukkuva voi painua suoraan pois tästä kunnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunlainen tosia haukkuva voi painua suoraan pois tästä kunnasta.

        No eihän tuossa mitään haukuttu. No vähän ehkä Uuno Turhapuroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunlainen tosia haukkuva voi painua suoraan pois tästä kunnasta.

        Tais kolahtaa pahasti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tais kolahtaa pahasti...

        Kyllähän se kolahtaa kun en tiedä montaakaan "tyhjäpäistä vellihousua"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän tuossa mitään haukuttu. No vähän ehkä Uuno Turhapuroa.

        Turhapuro on fiktiivinen hahmo tokkopa toi tosta suuttuu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhapuro on fiktiivinen hahmo tokkopa toi tosta suuttuu !

        Tokkopa tekee työsuojeluilmoitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunlainen tosia haukkuva voi painua suoraan pois tästä kunnasta.

        Muuttotappiokuntahan tämä on ja Kitkiäjoen ja Järvisen "metodeilla" muuttoliike kiihtyy entisestään. Kunnajohtaja tässä oikein hätistelee kuntalaisia muutamaan muualle häiritsemästä heidän sikailujaan.

        Sitten kun sinutkin aikanaan vapautetaan Sysmästä, älä kerro että tulet Sysmästä. Ihmiset asuu mielummin Somalin kuin Sysmän avovankilassa lusineen kriminaali naapurina.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe