Onko MK-jäsenyyden ehtona kuuluminen johonkin SVL:n (tai mikä se nykyään onkaan) alaiseen veneseuraan?
Seurattomana Merikarhuihin?
Anonyymi
78728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Rittää että on ollut jäsenenä viisi vuotta. Vain yksi monesta ehdosta. Miksi kyselet täältä kun voit tarkistaa karhujen nettisivuilta?
En ole aloittaja mutta itse olen miettinyt samaa. Onko tuo seurajäsenyys ihan oikea vaatimus vai onko se vähän joustava tilanteen mukaan?
Harva yhteisö erottelee (ainakaan julkisesti), mitkä vaatimukset ovat oikeita ja mitkä joustavia.
Onhan se siellä nettisivuilla mainittu, että pärstäkerroinvaatimuksesta voidaan joustaa ellei hakijalla ole kavereita.
Yksi vaatimuksista on, että vene on katsastettu. Ja sehän ei ilman seurajäsenyyttä onnistu. Katsastusvaatimus on siis jo toinen kriteeri, joka sulkee seurattomat pois.
Ja taas piti suoltaa paskaa kun ei oikeasti tiedä!? Kyllä katsastuksia saa ilman mitään seurajäsenyyksiäkin. Ota selvää, äläkä jauha paskaa.
Ei saa sellaista, josta on vaadittu paperi esittää. Tunnen kyllä katsastusten tilanteen varsin tarkkaan. Ja kuten jo totesin, katsastus on ikään kuin sekundäärinen este, ensisjainen on vaatimus seurajäsenyydestä.
"Ei saa sellaista, josta on vaadittu paperi esittää..."
Mitähän vittua tuokin oli tarkoittavinaan? Kirjoita Suomea, ja kirjoita selvästi.
Veneiden katsastuksia saa ilman seurajäsenyyksiä. Tämä on fakta.
Vaatimuksena ei ole veneen katsastus, vaan SPV:n auditoima veneen katsastus. Sellaisen saaminen edellyttää SPV:hen kuuluvan seuran toimesta tehtyä katsastusta, joka sisältää periaatteessa myös kipparin katsastuksen, eli tarvittaessa neuvontaa laitteiden käytöstä.
Ainakin ennen myös noita mastovajapäälliköiden suorittamia "katsastuksia" on voinut ostaa kuka vaan, mutta korkeampaan hintaan kuin seurojen jäsenet. Mistä lähtien tämä on muuttunut?
Kertoo sinänsä kyllä jo kaiken noista karhupelleistä, jos eivät kelpuuta esim. Trafin auditoimaa aluskatsastusta ja saman tai vastaavan tahon myöntämiä pätevyystodistuksia, vaan pitää olla jonkun kultapossukerhon leikkiviranomaisen kusijälki jossakin papereissa.
Onnistuuhan se katsastus ilman jäsenyyttä ja jäsenyysvaatimushan on että on ollut jäsen vähintään 5v, eli ei tarvitse olla jäsen.
Ainoastaan jonkun seuran rekisteriin kuuluvat veneet hyväksytään venerekisteriin. Ja SPV:n seuran suorittama katsastus hyväksytään. Ei ole kyse eri tahojen suorittamien katsastusten laittamisesta järjestykseen. Asia kuuluu siihen yhteyteen, jossa jäseneltä edellytetään purjehduksen olevan pääharrastus.
Jotkut katsastajat tekevät katsastuksia myös seurojen ulkopuolisille, mutta tekevät niin vastoin SPV:n nimenomaista kieltoa. Rahalla saa kierrettyä sääntöä, kun moraali venyy, mutta minkään arvoista paperia sillä ei saa.
Eipä osoita minkäänlaisia katoamisen merkkejä se katsastustouhu, vaikka sinulle niin vastenmielistä onkin. Niitä ei-täysijärkisiä kun on niin paljon. Minkä arvoinen mielestäsi on paperi, joka ei kelpaa mihinkään, ainoastaan jonkinlainen todistus veneenomistajalle itselleen? Niin, ja edellytetään todellakin ihan mitä itse halutaan. Se kun on yhdistyksen jäsenten päätettävissä. Sinä saat siellä aidan takana taas haluta mitä mieli tekee.
Eli oikeastaan merikarhujen touhu ei siis eroa mitenkään niistä 5 vuotiasta, jotka sanovat naapurin pojalle, että tämä on meidän hiekkalastikko ja sulla ei oo oikeutta tähän.
Tavallisesti ne kiusaajat vielä keksivät tirskuen sille kiusatulle jotakin typerää tehtävää, jonka tehtyään muka saisi tulla heidän hiekkalaatikolleen.
Ai nii joo... Trafin suorittama aluskatsastus ei siis ole minkään arvoinen? Reps... selvä selvä...
Nimenomaisesti pitää olla seurakatsastaja, muuten ei käy. Pidin aikanaan venettä muutaman vuoden ulkomailla. Katsastuksen hoidin Lloyds'n sertifioimaa Yacht Surveyouria käyttäen. Laitoin pöytäkirjan seuraan. Pian varakommodori soitti ja sanoi ettei Lloyds'n dokumentti kelpaa, pitää olla suomalainen seurakatsastaja. Sain tutun katsastajan lentämään Suomesta Aurinkorannikolle ja hän teki samalla peräti runkokatsastuksen!
Pelkäsin tuossa että saattaisin lentää seurasta ja siten myös karhuista jos vene ei ole leimassa.
Vakuutusyhtiölle kelpasi se Lloydsin katsastus, seuralle ei.
Näin on. Lloyd's on ihan pilipali organisaatio. Toista se on Ruotsinpyhtään tenuveneilijöiden mastovajapäällikön kompentenssi!
Aloittaja saattaa olla asialla aivan puhtaiden jauhojensa kanssa, mutta täällä on usein noita höpsyköitä, joille tuo ko. seura tuo aivan muita mietteitä mieleen.
Nyt näyttää pihlajanmarjatkin kypsyvän, joten siinä mielessä aikataulu on kohdallaan.
Kuten kaikki muistamme, niin kettukin totesi tilhille että kitkeriä ovat ne marjat kun ei itse niihin ylettynyt.
Taidokas provohan se on. Jos on puhtaat jauhot niin tietäisi faktojen löytyvän tiedon lähteeltä eikä täältä. Jos taas läväyttäisi heti alkuun, että karhut on perseestä, olisi provo liian ilmeinen.
Karhuilla on nyt jäsenhaku meneillään, mutta ne pihlajanmarjat maistuu ihan oikeasti pahalle, olen maistanut.
Miten karhut tekevät, kun jäsenistö alkaa jo olla ikääntynyttä, ja toiminta kai perustuu talkoisiin? Monen saaripaikan ylläpito tulee todella kalliiksi muuten kuin talkoina. Näköhavaintojen mukaan keski-ikä on reilusti päälle viidenkympin.
Teetetään talkoot yli viiskymppisillä. Mikä siinä on ihmeellistä?
Joo... Reippaasti päälle viisikymppiset ukot fyysisesti haastavissa talkoissa tod.näk. vielä krapulassa. On sekin tietenkin vaihtoehto!
Onko Monosella ruumisveneitä vai miten ne raadot saadaan kerättyä saaristosta?
Voit pitää mielikuvasi, sehän aivan omasi. Minkä ikäisenä muuten aioit päästä eläkkeelle?
Eihän vellihousunuoriso samaan pysty. Eräässä seurassa hyvinkin kykenevä remppajaosto on nimetty iloisten eläkeläisten seurueeksi johon toki kaikki jäsenet ovat tervetulleita (mutta nimi viestittää selkeästi mitä ikäluokkaa sinne halutaan).
Toiminta perustuu todellakin talkoisiin, mutta niiden fyysinen osuus on melko vähäistä. Jos jaksaa liikkua purjein, eivät talkoot ole mikään fyysinen ongelma. Saunat, laiturit ja poijut ostetaan tarvittaessa asennettuina. Suunnittelutyöhön löytyy yleensä pätevää talkooväkeä aina rakennusmestareista arkkitehteihin.
Meinaan vaan, että jos keski-ikä on korkea, niin moni on jo yli 70-vuotias. Miten noin isln kiinteistömassan ylläpito onnistuu? Onko käytännössä kaikki mukana. Itse voisin liittyä, mutten erityisesti nauti talkoista.
Jep, kysymykseni oli viaton, ei provo. Mutta asiallisesta kysymyksestä näyttää taas leimahtaneen kunnon debatti.
t: Aloittaja
Talkoita monissa seuroissa tekevät juuri tuo yli 50 ikäryhmä. Nuoremmat olettavat jäsenmaksun oikeuttavan täys ylläpitoon.
Niinhän se oikeuttaakin, jos on sellainen seura - ja jäsenmaksut sen mukaiset. Miksi sellaiseen seuraan liittyisi, on elämääkin suurempi mysteeri, koska samat palvelut saa ilman jäsenmaksuun sitoutumista vapailta markkinoilta.
dam-di-dam-da ... käy karhulaaksoon ***
9.9 on kaikille avoin tiedotustilaisuus MK -toiminnasta. Tiedot löytyy MK-sivuilta. Jos ei ole halunnut liittyä koskaan pursiseuraan, tuskin on halukas liittymään MK-yhteisöön talkoita tekeväksi aktiiviseksi jäseneksi.
Olen ollut Merenkävijöissä 80-luvun puolivälissä vuosituhannen vaiteeseen ja erässä lauttasaarelaisessa vuodesta noin vuodesta 2000. MK-rekisteröintimaksu yms. ovat taskurahaa mulle. En ole valmis tekemään talkoita enkä näkemään muutakaan vaivaa jäsenyyden eteen. Satamat ja reitit kiinnostavat kyllä. Miksi ei vain voi olla jäsen? Tää on vähän sama kuin lasten urheiluharrastus. Miksi pitää tulla paremmaksi -eikö vain voi harrastaa omaksi huvikseen?
En tiedä miten Merikarhuissa on, mutta jos systeemi perustuu talkoisiin ja yhteispuuhasteluun, ei oikein hyvin toiminta pyöri jäsenillä, jotka ovat pelkkiä jäseniä.
Jos taas kaikki toiminta rahoitetaan jäsenmaksuillla ja kaikki työ ostetaan, pelkkänä jäsenenä oleminen toimii kyllä.
Niinpä... kaiken lisäksi lasten urheiluharrastusseuroissa vanhemmat joutuvat niihin talkoisiin. Parempi vaan pysytellä poissa kaiken maailman seuroista. Vierasvenesatamissa ei joudu talkoisiin, eikä luonnonsatamissakaan.
Vapaamatkustajilla ny aina on omasta mielestään kivaa, tehkööt toiset. Joka paikkaan vain ei huolita.
Pääset Merikarhuihin, jos täytät muut kriteerit. Ei siellä vaadita vaannomista, että teen talkoita. Mutta pokkaa pitää olla tekemättä, kun muut tekee. Eri asia on haluaaako kukaan suositella sinua ja mitä suosituksissa lukee, jos et ole tikkua ristiin laittanut omassa seurassasi.
Ei niin, etten haluaisi osallistua. Ei vain ole aikaa. Seuraan kuulumisesta häipyy mukavuus, jos tulee sosiaalinen hyljeksintä sen takia, että on kiireinen. Toisilla taas on elämäntehtävä pitää mökit ja laiturit kunnossa ja rajattomasti aikaa.
Olen mielelläni merellä sosiaalisesti hyljeksitty. Työssäni joudun olemaan joka päivä sosiaalinen, kaipaan myös omaa aikaa. Ei mua huvita satamissa diibadaabailla naapuriveneen porukan kanssa. Ei edes niin että isän lähtiessä Tukholmaan paistaisin huutavan kuumalla pannulla broikkusuikaleita ja tarjoaisin Orvieto classicoa naapuriveneen muialle. Herneet pysyy pussissaan. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Peruskysymys on miksi kuulua seuraan?
Älä kuulu, jos se on niin vaivaannuttavaa. Kunhan et sittenvastavuoroisesti odota, että se "joku" rakentaisi sulle valmiiksi sataman mukavuuksineen, jossa voisit harjoittaa epäsosiaalisuuttasi.
Onhan niitä maksaville asiakkaille rakennettu ja rakennetaan edelleen.
Toiminta pursiseuroissa on sellaista että geriatrian erikoislääkärin paperit ovat kovaa valuuttaa siellä.
Uusin purjehtijasukupolvi joutuu jo keväällä luopumaan veneilystä koronalaman takia. Tällöin homma jää liki täysin eläkeläisten ja vanhusten varaan.
Miettikää että johonkin seuraan pääsyvaatimuksena on jonkun toisen tenukepin jossain toisessa seurassa tekemä "venekatsastus."
Merikarhu,
tuo vesiemme uhanalainen laji.
Hieno trolli joka sai taas hyödylliset idiootit tanssimaan aiheen ympärillä. Onnitelut aloittajalle!
Seurajäsenyys purjehtijalle on samanlainen itsestäänselvyys kuin keskustapuolueen jäsenyys maanviljelijälle.
Itselleni tuottaa suurta iloa valmistautua katsastukseen. Tsekkailla kaikki läpi, uusia raketit, katsastuttaa sammuttimet, varmistella vantit jne.
Katsastustarran liimaaminen mastoon on kauden avauksen kliimaksi.
Jäsenyys pääjärjestössä taasen on kokonaisvaltaisen purjehdusharrastuksen kliimaksi. Pääset jäseneksi johonkin mistä ikäsi olet haaveillut. Mystiset retkisatamat aukeavat kuin taikaiskusta ja tutustut siellä muihin eläkeläisiin jotka samaan lajiin ovat vihkiytyneet.
Olo on kuin etelävaltioiden eräässä valkokaapuyhteisössä, niin etnisesti, asenteellisesti kuin elämänkatsomuksellisestikin. Vahvan puritaaninen yhteisö, jonne mitään pride -porukoita tms. sielultaan harhautuneita tuskin koskaan tullaan ottamaan.
Satiirisena kirjoituksena hyvä, ja toivon mukaan sellaiseksi tarkoitettu. Hulluja on monen laisia.
Satiirin pitäisi kuitenkin heijastella todellista elämää, mutta vähän muhkuraisen peilin kautta. Sitä tuo ei tehnyt.
Ei tuo ole kaukana tosielämästä. Takavuosina ainakin Hoskilla katsastukseen tulija painettiin syvään kyykkyyn jo toimistossa.
Onhan ne, venekatsastukset, satiiria itsessään. Tuulahdus menneiltä vuosilta, saa muistella vanhoja hyviä aikoja autokatsastuksissa. Venekatsastukset ovat ihan hauskoja, kun ottaa ne sellaisena teatterina kuin ne oikeasti on. Kannattaa kysellä ensimmäisten joukossa katsastaneilta mikä oli vuoden teema, ja huolehtia siitä, että omasta veneestä löytyy siltä saralta vähäpätöisemmästä päästä jotain huomautettavaa, koska jotain huomautettavaahan pitää aina löytyä. Ellei löydy, kaivellaan syvemmältä, koska katsastajahan saa tyydytyksensä huomauttelusta, ja jos niitä vikoja joutuu hakemalla hakemaan voi löytyä oikeita puutteita joita ei ihan hetkessä paikata.
Miten se saunakulttuuri nykyisin, näin niinkuin Pride-viikon kunniaksi ihmettelen, vieläkö täytyy laittaa tulppa hanuriin, kun saunaan uskaltautuu?
Ei tarvita saunassa punaisia housuja, mutta koskaan en ole uskaltautunut katsastajan kanssa samaan saunaan. Hanuri kastuu ja menee piloille jos sen vie saunaan.
Ei ole vuosiin, jos koskaan hämmästyttänyt, miten keskustelut Merikarhuista aina päätyy tavalla tai toisella hanuriin. Kyllä siitä tietysti hyvin selkeän kuvan saa siitä, millaisilla ihmisillä on kaunaa sitä yhdistystä vastaan kannettavana. Hyvin samanlaisia ovat keskustelut katsastuksista ja liputuksista, voisiko sanoa, kaikesta jotenkin järjestäytyneestä veneilystä.
Tämänhän saattoi kyllä arvata kuinka nämä Sjöbjörjarna keskustelut etenevät.
Kautta aikojen ihmisiä ovat kiinnostaneet kaikki eksklusiiviset seurat ja yhteisöt.
Toiset suhtautuvat niihin kiinnostuneena uteliaina ja toiset avoimesti vihamielisesti.
Nuo mainitsemasi kestosuosikit vetävät vuodesta toiseen prvoilijoita puoleensa kuten porkkana aasia.
Olen joskus ajatellut, että näille trolliporukoille pitäisi olla oma ketju, jossa saisivat hekumoida näiden mieliaiheidensa kimpussa.
Saattaa tosin olla etteivät lopulta kuitenkaan inspiroidu tarpeeksi toistensa seurasta, tarvitsevat ns. tavallisten palstan seuraajien vastakaikua.
Tosiasia on kuitenkin se että ko. seurasta kiinnostuneet eivät kysele mitään infoa täältä.
He tuskin katsovat jäsenhakemuksia läpisormien, joten hakijan on kyllä täytettävä hakuehdot päästäkseen prosessissa eteenpäin.
Onhan se tunnelmallista kesäiltana hanuria soitella rantakalliolla. Ei vaan pidä soittaa niin kovalla että naapurusto häiriintyy.
Eihän merikarhuissa mitään eksklusiivista ole. Vähän kuin eliittikumppani-deittisivusto - sinne hakeutuvat sellaiset jotka nenä pystyssä luulevat olevansa koko perse. Kukkona tunkiolla.
Oikein täydellisesti todistit todeksi sen, mitä tässä säikeessä on edellä sanottu. Jos et täytä vaatimuksia, niin sitten et täytä, ei siihen vihaaminen auta.
Kyllä minä eliittikumppani-palveluun profiilin saan, mutta kun ei ole tarvetta enkä halua. Ei se tee siellä olevista mitenkään arvostetumpia tai ihailtuja, eikä jäsenyydellä ole mitään todellista statusarvoa. Sama pätee merikarhuihin, paitsi että eliittikumppanit eivät edes yritä peittää itseihailuaan joka näkyy jo nimessä. Eikä kyse ole vihaamisesta, ennemminkin säälin näitä pokka pitää strebereitä. Vuosia tässä seuratoiminnan ja tuttavapiirin puitteissa seurannut eräiden pyrkimyksiä ja pääsyä merikarhuihin, ja voin vain todeta ettei rima sinne ole kovinkaan korkealla. Teeskentelyllä pääsee pitkälle, ja kun vielä rahanpuutteessa kanavoi vähäiset rahansa purjehdusharrastukseen ja jäsenmaksuihin muun elämisen ja perheen perustarpeiden kustannuksella, niin kyllä sen jäsenkirjan saa. Sitten vaan kiillotetaan julkisivua ja nälkäiset lapset kulkevat vanhoissa rääsyissä (paitsi tietysti karhusatamassa).
Upotit itsesi lopullisesti. Bye bye...
Sinuun taisi upota ja osua. Itse seison tukevasti maan kamaralla.
Hyvä! Sinä seisot maan kamaralla ja me muut veneilemme.
Tosin se kyllä selvisi jo muutenkin kirjoituksistasi.
Onnittelut! Osaat lukea. Kunpa vielä oppisit ajattelemaan. Veneilen kun huvittaa, en pakkomielteisesti 24/7/365.
Kiitos että olette, te kaksi. Just te.
Ollos hyvä!
Se on pitkä tie, Merikarhu -jäsenyys. Aloittelet nuorena sen ekan kajuuttaveneen, vaikkapa Guy 22:n, kanssa.
Seilailet itseksesi, vene kaupungin paikalla. Haluat kehittyä, pyrit seuraan. Tarvitset suosittelijat siihen, lopulta sekin onnistuu.
Käyt putkeen saaristo- ja rannikkolaivurikurssit, hankit VHF -luvan. Tiedät että avomeritutkinnosta et pääsisi läpi.
Olet usein vartiossa ja ihailet silloin sitä K-kauppiaan hienoa 14 -metristä HR:ää sekä kiinteistövälittäjän melkein 11 -metristä Bavariaa. Oma Guy siellä laiturin päässä on kovin pieni, mutta olet ylpeä siitä. Hanskilla on samanlainen, ollut jo 25 vuotta.
Teet kaikkia vapaaehtoistöitä seurassa ja vaimosi on seuran kesäkahvilatoimikunnassa.
Koitat lopulta MK -jäseneksi, viisi vuotta jäsenyyttä seurassa kun tuli täyteen. Sinua ei huolita, koska olet käynyt vain Tallinnassa ja Maarianhaminassa. Nekin olivat kovia reissuja Guy 22 -veneellä. Ehkä hakemuksessa ei olisi pitänyt kertoa että reissut olivat seuran eskaaderipurjehduksia..
Vene on nyr pakko vaihtaa. Pankista luvataan 45 000 eur. lainaa Soukan asuntoasi vastaan. Skodan kun vielä vaihtaa vanhaan Toyotaan niin tarvittava 60 000 on kasassa. Ostat 37 -jalkaisen Bavarian, entisen Adrianmeren charter -ratsun. Nahkatakkinen välittäjä hommasi veneen ihan Suomenojalle saakka.
Vedät sillä Bavalla rullaiso lätkyen aina Gdanskiin asti. Siskonmies oli miehistössä mennessä, hiukan huonossa hapessa, ja palatessa mukana on jo perhekin. Ei nyt kerrota sitä, mitä Sopot'ssa tapahtui. Hernepullomeininkiä, olethan kansainvälinen jahtimies.
Palattuasi teet uuden hakemuksen MK:hon. Nyt tärppäsi, onhan veneesi asuttava ja olet käynyt kaukana! Tervetuloa!
Nyt taivas on auki, kymmenet retkisatamat, viirit saalingin alla, tietoisuus käytännössä eliittiin kuulumisesta.
Mariksen Itäsatamassa juttelet saunassa kun vedit siitä MK -satamasta siihen toiseen MK -satamaan siitä ja siitä kohdasta, vaikka kuokkasi uikin liki kahdessa metrissä. Bayliner -väki kuuntelee, ehkä joku muukin Pirkka -oluen ystävä.
Yleensä toki et näihin rahvaan palvelusatamiin mene. Olethan merikarhu, sinulle on vapaana kymmeniä satamia ja muutenkin olet enemmän luonnonsatamahenkinen. Näitä seikkoja on aina muistettava painottaa. Aina.
Oliko tuo nyt niin pitkä tie? Ei mielestäni.
Tietysti "kaikki mulle heti nyt"-tyypeille kaikki on aina vaikeaa ja kestää liian kauan.
Mitä vikaa muka on "kaikki heti" -linjassa? Ei odottaminen tai pitkä polku tee mitään tavoitetta arvokkaammaksi. Päinvastoin, se synnyttää antikliimaksin "oliko tämä muka sen arvoista?"
Onko muuten enää sellaisia seuroja (MK nyt unohtaen), jossa oikeasti vaaditaan suosittelijoita jäsenyyteen?
Hauskat muistelmat sinulla, kiitos.
Ennemminkin, jos kaiken saa kaikki heti mulle nyt, ei arvosta mitään eikä ole mitään tavoiteltavaa. Ihminen on onnellisimmillaan kun on realistisia tavoitteita, mutta niiden saavuttaminen on palkitsevaa vain väliaikaisesti ja siksi kaivataan uusia tavoitteita.
Onhan niitä kaikenlaisia salaseuroja joihin vaaditaan suosittelijoita, mutta merikarhut ei ole yksi niistä koska sinne pääsee ilman suosittelijoitakin.
Kumminkaimalta varmaankin kuullut Reiskan päässeen Merikarhuihin ilman suosittelijoita. Tietysti, jos on suoraan parin hallituksen jäsenen tuttu, voisi ajatella suotittelujen hoituvan hallituksen kokouksessa. Onhan Merikarhuja vuosien saatossa salareuraksikin moitittu, kun ei kaikkia halukkaita ole jäseneksi hyväksytty. Salaseuraksi silti kovin avoimesti toimiva.
Ihan käypäinen pakina, mutta eihän siinä kenenkään muistelmat olleet kyseessä.
Ai jaa, olin muistavinani että MK haluaisi peräti kolme suosittelijaa jäsenistöstä, mutta ehkä se on vanhentunut tieto. Mutta tietääkseni se suosittelijavaatimus on jokseenkin kaikkien seurojen säännöissä vaan en ole kuullut kenenkään niitä todella vaativan.
Olen eri mieltä siitä, että tavoitteet antaisivat mitään onnellisuutta. Oma elämänkokemus on se, että odottaessa rupeaa väistämättä syntymään epärealistista mielikuvaa siitä, miltä sen tavoittaminen sitten tuntuu ja seurauksena on välttämättä tyhjä olo, kun tavoite on saavutettu. Parempi siis saada heti kaikki, mitä haluaa.
Niinhän MK haluaisi, mutta tiedostaa, ettei kaikilla ole kavereita. Suosittelijat voidaan korvata haastattelulla, mainitaan MK:n ohjeistuksessa kirjallisesti.
Tavoitteiden ja haasteiden tarpeellisuus on tutkittu juttu, ei oma mielipide.
"Olen eri mieltä siitä, että tavoitteet antaisivat mitään onnellisuutta. Oma elämänkokemus on se, että odottaessa rupeaa väistämättä syntymään epärealistista mielikuvaa siitä, miltä sen tavoittaminen sitten tuntuu ja seurauksena on välttämättä tyhjä olo, kun tavoite on saavutettu. Parempi siis saada heti kaikki, mitä haluaa."
Saat olla eri mieltä, mutta olet väärässä.
Jos aina saa kaiken heti ja tekemättä mitään, millään ei ole mitään arvoa. Hyvä esimerkki on liika pornon katselu ja tumputtaminen. Sen jälkeen ei "oikea" seksi enää maistu samalla tavalla. Samasta asiasta siinä pohjimmiltaan on kyse. Eli latistumisesta.
"Arvo" perustuu nimenomaan siihen, että jonkun eteen joutuu jotakin tekemään.
Lue psykologiaa, niin ymmärrät.
" ja seurauksena on välttämättä tyhjä olo, kun tavoite on saavutettu."
Sanoisin pikemminkin, että tyhjä olo voi tulla kun tavoitetta ei saavuta, mutta se on täysin luonnollista. Jos tavoitteiden saavuttamisesta seuraa jotakin negatiivista, niin sitten on tavoitteissa tai jossakin muualla vikaa.
As said, puhun kokemuksesta. Omasta, 60 vuoden ajalta jo. On asioita, jotka olen saanut heti ilman erillistä ponnistelua ja asioita, joihin on mennyt aikaa. Mitään lisäarvoa ei siitä tule, että on joutunut ponnistelemaan. Asioiden ja juttujen arvohan on siinä, että ne ovat (ja niitä voi käyttää, kuten esim. venettä), ei siinä, miten ne on saatu.
Kysypä keltä tahansa, joka on vienyt läpi jonkin pitkän ja työlään projektin, tai vaikkapa voittanut jonkin ison mestaruuden jossain urheilulajissa pitkän harjoittelun jälkeen. Hyvin moni heistä vastaa, että tyhjä olo iski maalissa, ehkä pienen euforiahetken jälkeen. Se tavoittelu kun on ollut elämän sisältö ja yht'äkkiä ei olekaan sisältöä.
Siksipä ihminen on onnellisin tavoitellessaan tavoitettaan menestyksekkäästi. Tavoitteet pitää tietysti olla realistisia eikä niihin pidä ladata epärealistisia tunnearvoja. Ehkä iskee tyhjä olo maalissa, mutta harvemmin katumus että parempi olisi ollut jättää tekemättä, ja uudeksi tavoitteeksi asetetaan seuraavat kisat. Fiksulla on useampi tavoite työn alla samaan aikaan, ne saavutetaan (jos saavutetaan) eri aikoihin.
Groucho Marx aikanaan sanoi ettei liittyisi mihinkään, joka hyväksyy hänet jäsenekseen. Hyvin sanottu. Siltä tässä alkaa tuntua.
Parempi ettei sitä elämän sisältöä ole?
Ei, vaan parempi osata tehdä elämän sisältö siitä, mitä on NYT, ei siitä, mitä ehkä voi olla ylihuomenna.
Tulee auttamatta mieleen vanha tarina purkista, isoista kivistä, pienistä kivistä, hiekasta ja vedestä. Sitä hiekkaa ja vettä useimmilla riittää tässä ja nyt, mutta niitä isompia ja pienempiä kiviä kannattaa haalia, on se vaan palkitsevaa.
Tässä eräs variaatio tarinasta, jos on mennyt ohi:
Filosofian professori oli luokkansa edessä muutama esine pöydällä edessään.
Kun luento alkoi, hän otti hiljaa tyhjän lasipurkin esille ja rupesi täyttämään sitä kivillä.
Sen jälkeen hän kysyi oppilailta oliko purkki täynnä?
He sanoivat että näin oli.
Silloin professori otti esille pikkukiviä ja kaatoi ne purkkiin.
Hän ravisti purkkia kevyesti.
Pienet kivet tietysti pyörivät aukkoihin suurten kivien väliin.
Hän kysyi taas oppilailta oliko purkki täynnä.
Hieman vaivautuneina ja nauraen oppilaat olivat yhtä mieltä,
että purkki oli ainakin nyt täynnä.
Professori kaatoi nyt hiekkaa purkkiin.
Hiekka tietenkin täytti kaiken tyhjän tilan purkissa. "Nyt", sanoi professori,
"haluan että te näette tämän teidän elämänänne.
Kivet ovat tärkeitä asioita - kumppaninne, terveytenne,
lapsenne - sellaisia asioita jotka tekisivät elämänne täyteläiseksi, vaikka muuta ei olisi.
Pikkukivet ovat ne muut asiat joista pidätte, työnne, talonne, autonne.
Hiekka on kaikki muut asiat. "Pieniä asioita".
Jos ensin täytät purkin hiekalla, siellä ei enää ole tilaa pienille kiville tai isoille kiville.
Sama koskee elämää.
Jos vietätte kaiken aikanne pienten asioiden parissa, ei ikinä tule olemaan aikaa teille todella tärkeille asioille.
Muistakaa erityisesti asiat jotka saavat teidät tuntemaan itsenne onnellisiksi.
Leikkikää lastenne kanssa.
Hoitakaa terveyttänne.
Viekää kumppaninne vaikka ulos syömään.
Tulee aina olemaan aikaa työssä käymiseen, talon siivoamiseen, roskien viemiseen. Priorisoikaa kivet - asiat jotka merkitsevät jotain.
Asettakaa prioriteetit kuntoon.
Loppu on pelkkää hiekkaa."
Mutta yksi oppilas otti purkin, josta muut oppilaat ja professori olivat sopineet,
että se on täynnä ja jatkoi kaatamalla siihen olutta.
Olut tietenkin täytti kaiken jäljellä olevan tilan ja purkki oli viimeinkin täynnä.
Koska tosiasiahan on...
riippumatta siitä kuinka täyteläinen elämäsi on, aina on tilaa muutamalle
oluelle!
Eeppisiä tarinoita traumoista ja kohtaamisista. Guy ja Bava - pair made in heaven.
Eh, nimittäin... Itse voin todistaa ainakin Mariksen itäsataman saunajuttujen olevan kuvatun kaltaisia, 'kato siinä on selvä linja' - tyyliin.
Tuskin mikään muu aihe saa venepalstojen lukijat samanlaiseen omistautumiseen kuin keskustelu Merikarhuista.
Vuosia sitten täällä oli tapetilla eräs helsinkiläinen veneilyseura, jonka ympärillä velloi sen verran suuret laineet, että ylläpito joutui laittamaan kiellon veneseurojen kommentoimisesta.
Tässä ketjussa on uutta se kuinka mukaan on otettu ansiokkaasti ihmisen tarvehierarkia ja siihen liittyvät psykologiset vivahteet.
Noiden aiheiden mukana olo osoittaa, että mukana on sellaista veneilyainesta, jota ei voi perinteisellä provomittarilla määritellä.
Noiden mietteiden lukeminen on todella monivivahteista ja jopa viihteellistä.
Tuossa oli melkeinpä perinteistä purjehduspalstan tunnelmaa aistittavissa.
Yst.terv. Mielenkiinnolla keskustelua seuraava Provon tarkastaja