ADHD-lääkityksestä apua aikuisena?

Anonyymi

Olen nyt 26-vuotias nainen, ja aloitin koulun uudestaan syksyllä kun minulla ei ole tutkintoa. Minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, koulut on jääneet monta kertaa kesken ja olen heti vaikeuksissa uuden koulun kanssa. Olen aikuinen, mutta en jaksa keskittyä tai istua paikallani luokassa pitkiä aikoja ja luokkatilanteet ahdistavat minua välillä niin paljon, etten muista melkein mitään opetetuista asioista.

Minkälaisia kokemuksia teillä on Concertasta ja muista ADHD-lääkkeistä? Onko reseptiä ollut vaikeaa saada? Ovatko lääkkeet auttaneet opinnoissa? Pystyykö lääkkeitä ottamaan satunnaisesti, kun on tilanne jossa niitä tarvitsee? Olen epätoivoinen, ja haluaisin päästä nopeasti kokeilemaan lääkitystä ennen kuin koulut keskeytyy taas kerran. Toivon, ettei minun tarvitsisi mennä pitkiin tutkimuksiin, kun koulu on ainoa kiintopiste uudella paikkakunnalla enkä halua jäädä yksin tyhjän päälle vaan odottelemaan jotain puhelua. Olen tosi yksinäinen. Minulle tehtiin parikymppisenä väärä diagnoosi ja minulla on huonoja kokemuksia psykiatriasta, mutta haluaisin tosi kovasti koittaa ADHD-lääkitystä, olen ihan hirveän ahdistunut, kun tuntuu että epäonnistun töissä ja koulussa kerta toisensa jälkeen.

Epäilen, että minulla on ADHD ja lievä Asperger, kiinnostukseni asioihin on tosi kaksijakoista, joko keskityn ihan pakkomielteisesti asioihin joista tykkään tai sitten minun on hirveän vaikeaa keskittyä edes vähän, kuunnella ja pysyä aloillaan. Opin nopeasti asioita, mutta turhaudun nopeasti asioihin jotka tuntuvat tylsiltä. Ahdistaa kun tuntuu, että lähes kukaan ei ole ottanut vakavasti sitä etten ole neurologisesti "normaali". Sain paniikkikohtauksen lähes heti koulun alettua, joka liittyi siihen etten pystynyt keskittymään ja kuuntelemaan ohjeita ja minuun kohdistui sen takia paljon negatiivista huomiota. Terveydenhoitaja ei ottanut yhtään vakavasti, minusta tuntui ihan hirveältä ehkä viikon ajan paniikkikohtauksen jälkeen enkä uskaltanut mennä takaisin kouluun kun pelkäsin että saan uudestaan paniikkikohtauksen. Hormonitasot romahti kohtauksen aikana moneksi päiväksi, mulla ei ole ollut hirveästi itsetuhoisia ajatuksia, mutta sen jälkeen tuntui että olen ihan turha ihminen ja mietin itsetuhoisia ajatuksia. Tunteet tasaantui kyllä ja ajattelen että tuo masentuminen on ihan fysiologista kun elimistössä tulee puute mielihyvähormoneista. Luokkatilanteet muistuttavat koulukiusaamisesta, ja minulla on vielä aikuisenakin ahdistavaa olla luokassa.

Monet käytännön asiat on ihan hunningolla, mulla ei ole luottotietoja, masentaa ja siivoaminen jää välillä liian pitkäksi aikaa väliin. Sorrun helposti ottamaan alkoholia, kun ei ole ollut kunnollisia kiintopisteitä aikuisiällä elämässä ja tuntuu että mikään tie ei johda mihinkään. Haluaisin niin kovasti vaan pärjätä ja päästä johonkin elämässä, kokea onnistumisen tuntemuksia ja tuntea olevani hyödyllinen muille.

6

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käsittääkseni adhd-lääkitystä ei noin vain anneta, vaan aina on tehtävä ensin neurologinen tutkimus. Tiedän yhden ihmisen joka tätä haki aikuisena, ja tutkimus oli pitkä ja monipuolinen.
      Tavallinen yleislääkäri ei siis lääketttä varmasti tuosta vain lonkalta kirjoita näitten oireitten ja omien epäilyksiesi perusteella. Ota yhteys lääkäriin ja kysy neuvoa miten eteenpäin.

      • Anonyymi

        https://madinfinland.org/adhd-ei-ole-neurologinen-hairio/

        Adhd ei ole neurologinen häiriö

        ADHD-diagnooseissa lähdetään siitä, että lääkäri kykenee poissulkemaan kaikki muut syyt tarkkaamattomuudelle ja jäljelle jää aivotoimminnan häiriö. Tämä on teoriassakin mahdotonta, koska tarkkaavuus nivoutuu yhteen sisäisten tarpeiden kanssa. Esimerkiksi jos emme jaksa keskittyä kirjan lukemiseen, meidän on mahdotonta erottaa onko syynä kirjan tylsyys, muut mielenkiinnon kohteet, emotionaalinen myllerrys, aivojen väsymys, vireystila vai aivoissa oleva tarkkaavuushäiriö.

        Kokenut lääkäri ja opettaja pystyy arvioimaan millon lapsen käytös poikkeaa, ADHD-kriteeristöt täyttävästi, mutta hänkään ei voi tietää mistä poikkeava käytös johtuu. Hänellä ei ole röntgenkatsetta, jolla näkisi toimiiko lapsen tarkkaavuus-prosessit aivoisssa oikein. Hän ei voi myöskään nähdä lapsen sielun syvyyksiin ja sulkea pois kaikkia luonnollisia selityksiä käytökselle.

        3. Aivotoiminnan häiriöitä ei voida määrittää luotettavasti tutkimatta aivoitoimintoja. ADHD:ta ei nähdä aivokuvista eikä voida todentaa objektiivisilla mittauksilla. ADHD-diagnoosit tehdään arvioimalla lapsen käytöstä. Arviot ovat aina subjektiivisia. On vaikea arvioida milloin vilkas lapsi on ylivilkas. Tulkintaan vaikuttaa lääkärin, koulun ja vanhemman asenteet. ADHD:n kriittisesti suhtautuva lääkäri tai psykiatri ei halua antaa ADHD-diagnooseja. ADHD:stä innostunut opettaja, vanhempi tai psykiatri voi nähdä ADHD-oireita kaikkialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa en ajattele, että mussa on jotain vikaa, maailma vaan on suorituskeskeinen ja odottaa kaikilta kykyä istua paikallaan pitkiä aikoja kuunnellen, vaikka osa ihmisistä on luonnostaan vilkkaita... Koulun kanssa vaan tämä minun vilkkaus ei ole ollut yhteensopivaa, ja elämässä ei oikein pääse mihinkään ilman papereita.

        Ymmärrettävää, kuten alla olevasta linkistä käy ilmi adhd lääkkeet auttavat opintoihin keskittymisessä, niissä on kuitenkin haittoja jotka on syytä huomioida.Muutamalla tuntemallani nuorella adhd- lääkkeiden kokeilu (lääkärin toimesta) on johtanut hallitsemattomiin tunteenpurkauksiin, ärtyneisyyttä, aggressiota tms.

    • Anonyymi

      https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-93354

      Hinkkasen haastattelema neurologian opiskelija Ramin on kuullut, että yksi 25 milligramman tabletti Addearallia on kuin olisi juonut kolme Red Bull -energiajuomaa. Sillä lukee kahdeksan tuntia keskeytyksettä kuin kone. Englantia pääaineenaan lukeva Rosnick tietää, että Adderall pistää sinut "zoneen", vyöhykkeeseen, jossa keskittyy pelkästään opintoihin. Kun on kerran napannut "Addyn", sen jälkeen opiskelu ilman lääkettä tuntuu riittämättömältä.

    • On sekin outo juttu kun ihmisellä on ADHD niin amfetamiini rauhoittaa, piristymisen sijaan. Itse taas käytän ADHD lääkettä Equasymiä viihdekäyttöön, vaikutus hyvinkin samanlainen kuin pireissä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe