Kuinkahan varma olet, että kaivattusi yrittäisi sinut edes pelastaa.
Rose & Jack
Anonyymi
1680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Siinä miettimisen aihetta. Itse pelastaisin ilman epäröimistä. Toki olisin paremman laudanpätkän ottanut kummallekin.
En osaa ajatella että joku pelastaisi minut tai minä pelastaisi jonkun. Viimeiset kolme vuotta ovat aiheuttaneet paljon kipua perusturvallisuudentunteen puuttumisen vuoksi. Saattaa olla niin että sitä on ollut liian paljon liikaa ja liikaa ihmisiä siinä mukana ja sen seurauksena jotain on tuhoutunut lopullisesti. Menneeseen ei voi palata, mutta viimeinen vuosi on ollut kaikkein rankin monesta syystä johtuen. Yhden tärkeän työvuoden menetys oli rankin. Ette ole mielestäni pystyneet asettumaan asemaani ollenkaan vaan hyvin itsepintaisesti pitäneet kiinni siitä, että teidän toimintanne on ainoa oikea tapa toimia. Ette ole jostain syystä ymmärtäneet etten kirjoita turhia sanoja kun toistuvasti kerroin hädästäni. Yhä uudelleen asetettiin samaan tilanteeseen nimettömien toimiessa "tulkkina". Se on ollut äärettömän raskasta ja ylittänyt sietokyvyn rajan monen sadan päivän verran. Koulutettujen ammatti-ihmisten pitäisi ymmärtää pistää poikki kokonaan noin paljon tuskaa aiheuttavan tavan toteuttaa "hyvää".
Hehee, sain mitä hain.
Aloitus oli naiselta miehelle.
Ensin oma henki, kuolleena ei voi ketään auttaa.https://youtu.be/R1Z3MlbEJBA
Se on täysin varmaa että ei halua pelastaa.
Jonkun asian haluaminen ja sen toteuttaminen ovat kaksi aivan eri asiaa.
Eli haluaa pelastaa mutta ei halua tai ei voi toteuttaa sitä?
Uumoilen että varmuus on hyvin vähäinen. Jossain nollan tuntumassa.
Kyllä me pelastaisimme toisemme, kumpikaan ei hukkuisi. Se on asia, mistä olen varma
Tämä.
Ja huolehtisimme toisistamme myöskin arjessa. Tämä oli 11.36 kirjoittajalta ja naiselta.
Oman nahkansa vaan.
Jep, jaska kalauttas kaaliin ehkä.
Päästäisi tuskista? Sekin on armollista, Titanicin tilanteessa.
J ❤️R ajoivat karille. Miten kävikään rakkauden huijarille.