Opiskelijapoika puuman petiin

Anonyymi

Olin opiskelemassa toista tai siis aloittamassa. Minulla ei ollut omaa solua ja saisin sen vasta parin viikon kuluttua. Olin kaverilla majoittumassa ja järjestettiin sitten illanistujaiset, johon tuli naapurista pari opiskelijatyttöä myös. Joimme, teimme pitsaa ja söimme. Jossakin vaiheessa parvekkeelta näimme kun jokin rapun rouva tuli keskustan baarista kotiin. Joku tunsi hänet, kun hän asui samassa rapussa. Bileissä emme paljon jutelleet mutta kun minua rupesi väsyttämään hänelle selvisi, että asun siinä kämpässä ja nukun kaverini sohvalla. Hänellä oli kuulemma hyvä patja jossa nukkua. Olin kesällä aloittanut vakavan seurustelun
ja tuntui hieman epäsoveliaalta, että nukkuisin jonkun naisen kämpässä. Bileet kuitenkin jatkuivat ja niin sovimme, että menen nukkumaan hänen luo. Satu oli sellainen söpön oloinen lyhyt noin 160 nainen, mutta rinnat pursusivat topista. Kasvot olivat hyvin nuorekkaat ja kauniit. Satulla oli tummat vähän kaartuvat hiukset ja kapea takapuoli. Sellainen minun heikkous. Hänellä oli pieni soluasunto myös kuin kaverillani, ei niin iso kuin antoi bileissä ymmärtää. Hänen miehensä oli armeijassa. Hänen miehensä oli opiskellut ja valmistunut lääkäriksi ennen armeijaa ja Sadulla oli opinnot vielä hieman kesken. Hän oli vaihtanut kevyeen yöasuun ja siinä edessäni hän otti rintsikat pois paidan alta ujuttaen ja paidan läpi näkyivät nännit, näky oli kiihottava. Hän levitti patjan sänkynsä viereen ja en voinut olla huomaamatta, kun hänen rintansa vilahtelevat paidan kauluksesta kun hänen yöpaitansa oli niin väljä. Pian olin paneutumassa nukkumaan kun hän kysyi, että juodaanko vielä oluet. Sanoin, että olen juonut tarpeeksi. Satu oli huomannut minun kiinteän urheilijan vartaloni ja sanoi, että olen hyvissä kuosissa. Olin siis riisunut oikkuhousuilleni. Hän sanoi, että voisi hieroa lihaksiani. Ja jatkoi, että ennen korkeakouluopintoja hän opiskeli hierojaksi. Hän sanoi, että näkee, että niskoja kiristää hieman ja hän voisi ihan hyvin hetken hieroa. Olin hieman hämmentynyt, mutta sanoin, että ok. Mielessäni mietin, että kivaa saada ilmainen hieronta, mutta tuntui hieman hullunkuriselta, että pitäisi nukkua hierojan asunnossa. Mietin lisäksi, että tämä ei kyllä ole ihan sopivaa, kun seurustelen. Makasin mahallani ja Satu asettui hajareisin pararoiden päälleni. Tämä tuntui hieman kiihottavalta. Satu hieroi jotenkin, mutta kyllä tilanne oli hieman outoja vieraan naisen kosketus sai miehuuteni kovettumaan. Hetken hierottuaan Satu siirtyi hieromaan pararoitani ja sanoi, että näissä lihakset tuntuu kyllä hyvin. Kädet siirsivät oikkuhousujani vähän. Olin jo aivan kova ja vähän kauhuissani mitä oikein tapahtuu. Satu sanoi, että voin kääntyä. Emmin tosi paljon kun seisoi. Satu sai minut suostutelluksi kääntymään selälleni. Hän huomasi seisokkini ja hymyili, minua hieman hävetti. Hän siirtyi taas hajareisin päälleni ja kehui, miten hyvät vatsalihakseni ovat. Satu hieroi rintalihaksiani hyvin epämääräisesti ja kurotti liikettään myös käsiin joillain hänen vartalonsa painui minua vasten. Tässä vaiheessa hänen täytyi tuntea kova kaluni häntä vasten. Hänen rintansa tuntuivat hipaisen minua. Hänen rintansa ok kivat silmin nähden isommat kuin tyttöystävälläni ja ne tuntuivat ihan pehmeältä. Näin kuinka ne liikkuvat hänen liikeidensä mukana. Vartalot nousivat jo toisiaa. Peli taisi olla menetetty. Hän siirsi päänsä rintaani ja suuteli sitä. samassa siirrin käteni hänen selkänsä päälle ja vedin Satua minua vasten. Satu suutele yhä kiihkeämmin rintaani ja siirtyi hieman alemmas ja alemmas. Satu siirsi kätensä huosujeni päälle, jonka alta tuntui kova kaluni. Satu suuteli mahani ihan kauan kärjen vierestä ja kaluni puski esiin housuista no. Satu veti silloin housuni syrjään ja imaisi huulillaan pienen suukon terskan päästä. Esinahka vetäytyi sivuun ja silloin Satu otti koko kalun kuumaan suuhunsa. Ajattelin, että ei tässä näin pitänyt käydä. Seurustelen ja en halunnut pettää. Sasu
lämmin suu vei voiton ja huokaili kun satu liikutti suutaan edes takaisin kaluani pitkin. Olin ihan kiihottunut. Mulla ei ollut selkärankaa perääntyä. Satu siirsi joudun pois ja kaluni ponnahti vastaani vasten. Satu riisui omat pikkuhousut samalla ja yöpaidan myös. Ihan pyöreät rinnat tulivat esiin. Sanon, että mulla on kondomi lompakossa. Kaivan sen nopeasti esiin ja yhdessä laitetaan se päälle. Satu ottaa kalustani kiinni ja ohjasi sen sisäänsä. Oi, että kun tuntui hyvältä kun Satu aukesi minulle ja kaluni painuu syvälle Satuun. Satu huokaisee yhtä äänekkäästi kuin minä. Pian löytyy molempia miellyttävä rytmi. Sitten kaada Sadun selälleen ja menen itse päälle. Työnnän nopeaa tahtia ja Satu käskee hidastamaan. minulta meinaa tulla ja ohjaan Sadun kontilleen. Satu levittää jalkansa ja kostea vako imaisee kumisen kaluni. Satu voihkii ja ja tahti kiihtyy. Sitten kalua luiskahtaa pois pillusta. Huomaan, että jo kondomi on mennyt puhki. Sanon tämän Sadulle ja akti loppuu. Käännyn selälleni ja otan rikkinäisen kondomin pois.

1

7698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu
      Kummallakin on kesken jäänyt olo. Satu ottaa kaluni käteensä ja liikuttelee sitä kättään hitaasti. Satu valuu päälleni ja suutelemme kiihkeästi. Satu on niin liukas ja halukas, että kova kaluni pujahtaa sisään. me molemmat tunnemme helpotuksen tunteen ja ihanuuden. Makaan selälläni ja Satu aloittaa vartalonmyötäiset liikkeet niin että hän liukuu penistä pitkin mahdollisimman paljon. Suutelen Sadun kiihkeää suuta ja rintoja.Satu näyttää nauttivan täysillä. Satu nousee pystympään ja ratsastaa painaen itseään voimakkaasti minua vasten. Nostan lantiotani samassa tahdissa häntä vasten. Satu on upea päälläni. Sitten kiihko kasvaa ja huomaan, että huippuni lähestyy. Sanon Satulle, että nyt tulee, että siirry sivuun. Satu vaan ratsastaa ja hokee: älä vielä, älä vielä. Satu ei meinaakaan nousta ja kiihkon vallassa Satu alkaa nytköhdellä ja tunnen kuin Sadun pillu puristaa kaluani. Tunne on liikaa ja purkaudun voimakkaasti Sadun sisään. Satu ja minä voihkimme äänekkäästi orgasmien saattelemana. Satu nauraa ja hymyilee kun siirtyy pois päältäni. En voi muuta kuin hymyillä itsekin. Harmittaa kun kun kondomi hajosi. Satu sanoo, että ei haittaa, hänellä on menkat pian. Maksamme vierekkäin alasti ja nukahdamme.
      Yöllä herään lämpimän vartalon liikkeeseen ja rakastelenme toisen kerran. Satu antaa luvan ja päästän toisen lastin häneen takaa.
      Aamulla herään Sadun liikehdintään. Satu silottelee minua vatsasta ja hänen kätensä siirtyy taas kalulleni. Kohta kaluni on taas pystyssä. Yllättäen Satu siirtyy imemään kaluani ja jatkaa ihan loppuun asti. Hän ei niele, mutta otti lastin suuhun. Satu menee sylkemään lastin vessaan ja minä siirryn suihkuun.

      -J-
      PS. Emme nähneet Sadun kanssa tämän yön jälkeen enkä oikein koulussakaan, mutta kerran kaupassa noin vuosi tapauksen jälkeen Satu oli siellä lastenvaunujen kanssa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe