Tuulivoima vastatuulessa Saksassa

Anonyymi

https://www.suomenuutiset.fi/tuulivoima-vastatuulessa-saksassa-ilmaston-ja-luonnonsuojelun-tavoitteiden-valilla-paha-ristiriita/

Lukekaapa tuo!

Oikein suututtaa, että Suomessa ollaan niin p*leen tyhmiä ja varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla ollaan tyhmiä, että rakennetaan valtavia tuulivoimaloita kritiikittömästi. Ällöttää!

Niin paljon haittaa. Haittaa varsinkin niille, jotka joutuvat tuulivoimaloiden lähellä asumaan. Mutta eikun vaan kuntapäättäjät venkoilevat tuulivoima-alueita kuntiin, kuten myös Sieviin!

Ajatellaanpa esim. Jokikylän välittömään läheisyyteen suunniteltua tuulivoima-aluetta: Alun pitäen kun mahdollisia tuulivoima-alueita kartoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla Jokikylällä oleva Jakoistenkallioiden alue jätettiin pois mahdollisten alueiden joukosta, koska se katsottiin tuulivoimarakentamiseen sopimattomaksi. Miksi? No etenkin siksi, koska maisemavaikutukset tulisivat olemaan niin valtavia. Mutta sitten jotakin tapahtui ja siihen mitä tapahtui, osaisivat vastata Sievin kunnan päättäjät ja niin alettiin suunnitella tuulivoima-aluetta Jakoistenkallioiden alueelle. Ja paitsi että maisemavaikutukset tulisivat olemaan liian suuria, myös se, että aluetta ympäröi asutus oikeastaan joka puolelta, olisi pitänyt olla esteenä tuulivoimasuunnittelulle. Ja lisäksi, Jakoistenkalliot on Jokikylän ja myös Nivalan raja-alueen ikiaikainen retkeilykohde, marjastuspaikka, metsästysalue jne. Mutta ei, kun Sievin päättäjät saavat vallan päättää, niin päätöksiä syntyy, myös erittäin huonoja, kaikki eivät oikein kestä edes päivänvaloa.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan joulumarkkinoille vaikkapa otsikolla "Tapausesimerkki tuulivoimarakentamisen häikäilemättömyydestä ja välinpitämättömuudestä".

14

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuulivoimarakentaminen valtion ohjaukseen ja päätösvalta pois kuntatasolta.

      • Anonyymi

        Sanopa muuta. Miten ihmeessä ylipäätään näin tärkeitä asioita on annettu kuntatason päätettäviksi. Ja kun ajattelee sitäkin, kuinka eriarvoiseen asemaan ihmiset eri kunnissa Suomessa joutuvat riippuen siitä, millaisia päättäjiä kussakin kunnassa on.

    • Anonyymi

      Toivoisi, että juuri päättäjät lukisivat tuulivoimasta tehtyjä juttuja, myös ja ehkä varsinkin niitä, joissa tuodaan esiin ongelmia. Mutta jotenkin tuntuu, että päättäjät eivät halua tuulivoima-asioihin paljon perehtyä. Toisihan se päänvaivaa: miten voi sallia tuulivoimarakentamisen, kun siitä on niin paljon haittaa. Jollei ota selvää asioista, ei tiedä ja voi rauhassa nukkua ruususen unta. Tällaisia ajatuksia tulee mieleen. Mielelläni lukisin päättäjien ajatuksia ja kertomuksia siitä, miten itse pitää itseään ajantasalla tässä tuulivoima-asiassa.

    • Anonyymi

      Moskovan Sanomat vastustavat tuulimyllyjä!!!

      • Anonyymi

        Ahaa, siinäpä kommentti trollitehtaalta. Kirpaiseeko totuuden lukeminen ja pitää yrittää jotain raukkamaista.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus!

    • Anonyymi

      Jumala varjelkoon Sieviä tuulivoimaloilta!

    • Anonyymi

      Mikä on vihreiden tuulivoimastrategia?????

      • Anonyymi

        Ja kepun, paska jää tuleville sukupolville perinnöksi, ei riitä yhden myllyn elinkaaren aikaiset vuokratulot, siihen jos purkukustannus lankeaa maanomistajalle, vuokra ajat tarkoituksella sopimuksissa 30 vuotta ja vielä yksipuolinen mahdollisuus uusia vuokra aika sen umpeutuessa.

      • Anonyymi

        Vihreissä on paljon ns. maapallon halaajia. Suuri osa asuu Etelä-Suomessa. Esim. Helsingin kaupunginvaltuutetuista vihreät ovat toiseksi suurin ryhmä kokoomuksen jälkeen. Moni etelän vihreä ei ole käynyt koskaan Tampereen pohjoispuolella, luulen. Kalliossa viinilasin ääressä härkispaistoksen valmistumista odotellen ja Lontoon (korona hieman harmittaa varmaan) viikonloppureissua suunnitellen on hienoa surra maapallon kohtaloa. No, tuo hieman kärjistettynä. Mutta tosiaan, vihreissä on paljon aika ristiriitaisesti ajattelevia ihmisiä. Ja toisaalta pohjoinen Suomi saattaa näyttää oivalta paikalta just jättimäisille tuulivoimaloille, koska eivät he edes hahmota, että siellä asuu ihmisiä.

        Keskustan pitäisi olla maaseudun puolue. Jotenkin se on kuitenkin hukannut ideansa. Ja nyt on sitten paniikkikin päällä ja haistellaan tuulta, mitä kannattaisi tehdä. Keskustan järkkymätöntä tuulivoimamyönteisyyttä ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella pitää kyllä ihmetellä. Keskustalaisista päättäjistä on tullut kuuromykkiä suhteessa tuulivoimaan ja siitä kärsiviin ihmisiin. Mitään kritiikkiä tuulivoimasta ei oteta vastaan. Eräskin sieviläinen keskustalainen "parkui" joitakin vuosia sitten jonkun lehden palstoilla, että me haluamme tuulivoimaa. Kun olisi keskusta päättäjäasemassa kun on, edes harkinnut, minne tuulivoimaloita on järkevää ja oikeudenmukaista suunnitella, niin asiat olisivat tältä osin aika hyvin. Mutta ei, ei minkäänlaista järkeä ole touhussa. Anteeksi suorapuheisuuteni ja toisaalta, onneksi on sananvapaus, koska täytyyhän jonkun uskaltaa sieviläisiäkin päättäjiä hieman korventaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta pettää aina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta pettää aina!

        Kun saa olla vuosikymmeniä vallassa, ei enää välitä heistä, joihin valta kohdistuu. Kepulle on käynyt niin maaseudulla.

    • Anonyymi

      No, Suomeen sitten vaan, täällähän ei lainsäädäntö eikä kuntapäättäjät aseta mitään esteitä. Huoh..

    • Anonyymi

      Niinpä niin Abo Wind... Sinne missä vastustus ei auta. Moraali, no no.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      117
      9931
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      5012
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4822
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3290
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2497
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1730
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1530
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1526
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1444
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe