Peliriippuvuuteni

Anonyymi

Moi, olen peliriippuvainen ja myönsin tämän itselleni myös hetki sitten. Kaikki alkoivat siitä kun ensimmöisiä kertoja kokeilin pitkävetoa, muutamat voitot tuli ihan hyviä summia 100-500euroa. Sitten tuli myös niitä häviöitä. Ainakun hävisin esimerkiksi 10euroa niin oli pakko tallettaa 10 euroa lisää että voittaisin edellisen 10 euroa takaisin. Summat alkoivat pikkuhiljaa isontua. Nyt sain rostaina 3.9 palkan työpaikastani ja pelasin rahat heti. Sitten silmissäni valkeni kun tajusin että nyt ei perhe saa ruokaa, ei pysty mitään tekemään, autoon ei saa bensaa että pääsisi töihin. Kaikki olivat syytäni kun menin tyhmänä pelaamaan kaiken.. tajusin että minun oli pakko kertoa puolisolleni pelaamisestani ja omille vanhemmileni. Sain myönnettyä itsellenisekä muille ongelmani nopeammin kuin moni muu ja mitään omaa asuntoa ei ehtinyt pelata. Ongelma on silti todella suuri. Nyt on kauhea olo siitä kun ei ole ollenkaan rahaa mihinkään. Lapsi syntyi viikko sitten. Rahaa ei tule mistään... Toivon kaikille ketkä tämän kokee niin hyvää tulevaisuutta sekä suosittelen puhumaan siitä ennenkuin on myöhäistä. Osaatteko antaa omia kokemuksia/vinkkejä minulle? Olisin todella kiitollinen. Terveisin 20v nuori aikuinen.

3

202

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos kun jaoit tämän! Aika lailla samassa tilanteessa täällä. Pelivelkoja ei ole onneksi yhtään, mutta mihinkään ylimääräiseen ei ole vähän aikaa rahaa, kun tuli kesällä pelattua parin kuukauden palkka. En voi sanoa muuta kuin sen kliseisen neuvon, päivä kerrallaan. Aloin itse merkitä ylös jokaisen pelaamattoman päivän. Eilen niitä oli kertynyt 30. Mitä enemmän merkintöjä, sitä paremmalta tuntuu ja samalla pelaamattomuudesta kiinnipitäminen vahvistuu, kun ei halua rikkoa komeaa putkea. Aikaahan se vaatii, mutta se askel on vain otettava. Hyvä sinä!

    • Anonyymi

      Miten hei menee?

    • Anonyymi

      Itselläni kokemus kun joutunut rahapelien sekä siihen liittyvän riippuvuuteni kanssa pahoihin taloudellisiin ongelmiin sekä ahdinkoon vuosien saatossa. Häpeän itseäni sen takia että annoin asioiden mennä liian "pitkälle". Kaikenmaaliman luotot sain takaajien vuoksi niputettua yhdeksi lainaksi pankkiin, sitä olen lyhentänyt. Aloitin lyhentämisen vuonna 2017. 14k olen lainaa saanut lyhennettyä, vielä on pitkä matka ennenkuin olen perillä ja että laina maksettu... Melkein joka päivä ensimmäinen ajatus herätessäni on "riittääköhän rahat tähän päivään ja huomiseen, tai ensiviikkoon". Aivan hirveä fiilis. Erilaisia self-help juttuja opiskellut mm mindfullnessia sekä läsnäolon voimaannuttavaa vaikutusta. Näitä apuja saa onneksi netistä kun löytyy opetusmateriaalia paljonkin. Silmät aukaisi Eckhart Tollen kirja "Läsnäolon voima".

      Olen löytäyt siitä apua ahdistukseen sekä pahaan oloon, on auttanut oikeasti! Ajoittain on vain päiviä jolloin ahdistus ja paha mieli on liikaa ja silloin menee "synkälle puolelle" ja fiiliksen pitäminen hyvänä on hankalaa.

      Ajoittain olo on kuin tuolla tarujen Feeniks linnulla. Lapsuuden olen saanut lentää ja kukoistaa, vuonna 2016-2017 liekki sammui, alkoi jälleensyntyminen. Olen matkalla kukoistukseen sekä siihen että saan olla vapaa ja liitää, mutta siihen on vielä matkaa.. Toisinaan tuntuu siltä, että tekisi mieli jäädä tuhkiin olemaan ja makaamaan, ei halua selvitä koska itse on helvetin itselleen luonut..
      Pari ajatusta tässä, sori kun avauduin. :D

      Mutta eteenpäin pääsee, vaihtoehdot katsoo ja tekee isoja päätöksiä ja ratkaisuja. Eivät ole aina helppoja mutta jotkut päätökset ja teot on vain tehtävä päästäkseen eteenpäin..
      Mikäli joku haluaa "seurata matkaani" ja sen etenemistä niin saa vilkaista blogiani ---> https://elamaonpeli2020.blogspot.com/
      Blogiin heittelen ajatuksen virtaa, se on minulle paikka jossa pystyn ja voin kertoa asioitani, ja toivottavasti myös avata sitä että meitä riippuvuudesta kärsiviä on muitakin, raha- ja talousongelmat ovat yleinen vaiva kansan keskuudessa. Samoin kuin myös rahapeliongelmat.. Niistä aiheista voisi puhua ja kertoa valtamediassa enemmänkin.

      PELAAMISEN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      2115
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      364
      1144
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      74
      980
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      159
      896
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      646
    6. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      634
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      614
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      587
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      580
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe