Kolumnistipapat itkee

Anonyymi

Aivan oikein poliittista propagandaa syöttäville kolumnisteille, että heiltä lopetettiin kirjoitusten "osto". Nyt on niin kova poliittinen ajojahti heitä kohtaan, ettei ole tosikaan, ihan itkettää heitä itseään.
Mutta, jos ei muuta osaa, kun joka kolumnissa haukkua Trumpia ja persuja, niin on aiheet tosi vähissä ja on aika jo vaihtaa papat monipuolisimpiin kirjoittajiin.
Aivan oikea päätös laittaa papat eläkkeelle vihdoinkin.

20

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Forssasta puheenollen on hyvä, että Grahn-Laasonen häipyi kuvioista.

    • Anonyymi

      Niinpä.
      Mäkinen ainakin joutaisi painua...eläkkeelle.
      Jätkällähän suurin osa on just pelkkää muiden haukkumista, jopa samoista asioista, joita itse ja oma porukkansakin tekee.
      Vaikka ei sen puoleen, ihmeen hiljaa tai asiallinen ainakin on ollut viime aikoina.
      Vissiin lähestyvät kuntavaalit pakottaneet pistämään päätä pienemmälle.
      Siihen asti ainakin, kun vaalit on ohi. Sitten taas varmaan alkaa se sama saamarin ulina, kuinka kaikki on perseitä ja perseestä. Ihan sama, valitaanko uudelle kaudelle ja pärjääkö vassarit ylipäätään, vai ei.

    • Anonyymi

      Jo on aikoihin eletty. Jaa Kononen Joenpalo Kuronen? Ei voi olla totta. Jos kumminkin on, niin virittelen jo varovaisen toiveikkaana kolminkertaista hurraa huutoa.

      • Anonyymi

        Suhonen ja Joenpalo varmat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suhonen ja Joenpalo varmat.

        Nuoremmille tilaa. Joutaahan nuo jo eläkepäiviä viettämään.
        Kyllä ne jutut riittää, 10 vuotta on paljon.
        Jutut luin, mutta en ole äänestänyt ikinä enkä äänestä.


    • Anonyymi

      Kaupunginjohtajamme jäi hopealle Raision johtajan valinnassa.

      • Anonyymi

        Ei Kesäniemestä päästä eroon millään. Oli kyllä vikatikki valita mies tänne. Herran merkittävin "saavutus" on kapakkatappelu. Ja toki myös se, että hakee koko ajan pois kaikkia mahdollisia paikkoja. Mut kun ei sitä minnekään valita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Kesäniemestä päästä eroon millään. Oli kyllä vikatikki valita mies tänne. Herran merkittävin "saavutus" on kapakkatappelu. Ja toki myös se, että hakee koko ajan pois kaikkia mahdollisia paikkoja. Mut kun ei sitä minnekään valita.

        No nythän Riihimäellä haetaan kohtaa kaupunginjohtajaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nythän Riihimäellä haetaan kohtaa kaupunginjohtajaa...

        Kyllä Kesäliemi - terassitappelija - on Vorssassa eläkeikäänsä asti. Taitaa siihen viitisentoista vuotta mennä. Jee !


    • Anonyymi

      olisi saanut myös lopettaa ton lauluntekijän kolumnit. Mutta taitaa jäsenkirja pelastaa.

      • Anonyymi

        Anttilan kolumneista tykkään, pitää meidän vähävaraisten puolta.


      • Anonyymi

        Kyllä, pidetään peukkuja, että lopahtaa. Aikansa kutakin / sitäkin!


      • Anonyymi

        Löytyyhän häneltä demareidenkin jäsenkirja jostain vintiltä ;)


    • Anonyymi

      Järjesti katuvalotkin.

      • Anonyymi

        No voi nyt vittu, onko se muka oikeasti joku helvetin meriitti, että on saanut järjestettyä katuvalot..???
        Toinen huvitus on tuo Finlaysonin ranta ja kehräämö ylipäätään.
        Koska forssalaiset oikein ymmärtävät, että maailmassa on muutakin kuin iänkaikkisen vanha tehdas, jolla ei ole ollut käytännön merkitystä paikkakunnalle enää vuosiin?
        Kun vieläkin on Finlayson sitä ja Finlayson tätä-mekastusta..
        Ja totta kai esim uudet kumppanit ym kiikutetaan heti ensimmäisenä kehräämön rantaan katselemaan tehdasta, ihan niin kuin jotain maailman kahdeksatta ihmettä.


    • Anonyymi

      Kyllä Suhosen kolumneja oli mielenkiintoista lukea. Hänestä säteilee sivistys ja pystyy kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta. FL on köyhempi lehti ilman Apea.

      • Anonyymi

        Valehteli kuitenkin että FL syrjii pappakolumnisteja poliittisin perustein. Marmattaa siksi koska pappakaverit menetti virkansa virallisina valittajina. Itse olisi saanut enemmän palstatilaa, mutta ei kelvannut, kun kulmapöydän paapat sai potkun persuksiin.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä, Ape on hieno, fiksu mies. Mutta se toinen, Ilkka J. onkin ihan toista maata, saavutukset pelkkää suunsoittoa ja työpaikkojen junailua oikean puolueen jäsenkirjan omaaville härskisti ohitse oikeasti pätevämpien ja kokeneempien hakijoiden. Häntä ei kaipaa kuin nuo lahjaksi viran saaneet.


    • Anonyymi

      ja ohittelee kalakauppiaan jonossa torilla.

      • Anonyymi

        Lottotytön kolumnit ovat täällä Wiksperissä mieleen, pitää vähävaraisten puolta, niinkuin Kokkareet muutenkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe