Keuhkolääkäri kertoo järkyttävistä kuvista – ”uusi epidemia kuukauden sisällä”
ANTTI KIRKKALA | 07.09.2020 | 15:07
Marjukka Myllärniemen mukaan uusi korona-aalto olisi ehkä voitu estää varhaisemmalla maskisuosituksella.
Keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi varoittaa uskomasta arvioita, joiden mukaan koronavirus olisi muuttunut kesän aikana vähemmän vaaralliseen suuntaan.
Sairaala- ja tehohoidon tarve on alkanut viime viikkoina kasvaa muun muassa Espanjassa ja Israelissa.
– Taudin levittyä nuoremmassa väestönosassa se alkaa levitä heidän vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Ilmojen kylmetessä aerosoli lentää paremmin ja tulee aiheuttamaan uuden pneumoniittiepidemian noin kuukauden sisällä, Myllärniemi kirjoittaa blogissaan.
Hänen mukaansa tilanne on pitkälti kiinni siitä, kuinka hyvin terveysviranomaiset pystyvät motivoimaan kasvomaskin käyttöä suomalaisille.
– Aikaikkuna kasvomaskisuositukselle olisi ollut keväällä 2020. Emme ehkä olisi nyt toisen aallon kiihtymisvaiheessa, jos maskit olisi tuolloin otettu käyttöön, lääkäri jatkaa.
Marjukka Myllärniemi kertoo epidemian alkuvaiheesta Meilahden kolmiosairaalassa, jolloin lääkärit tarkastelivat osastolla olevien potilaiden keuhkokuvia ja kuumekäyriä.
– Ensivaikutelmana kuvista oli puhdas järkytys, emme olleet uskoa silmiämme. Oli kuin olisimme katsoneet saman potilaan kuvaa 20 kertaa. Viruspneumoniitti on yleensä harvinainen sairaus, mutta nyt niitä oli siinä rivissä kymmeniä ja koko ajan tuli lisää.
– Keuhkokuvat olivat täynnä vaaleita läiskiä, ja potilailla oli sahaava, korkea kuume. Happeutuminen oli osalla heikkoa, ja lisähapen tarve voimakas, jopa viidennes potilaista ajautui tehohoitoon, Myllärniemi sanoo.
Koronavilkku kannattaa ladata
Ensimmäisen kymmenen vuorokauden aikana kolmiosairaalan vuodeosastolle saapui 60 keuhkokuumepotilasta, joista 20 prosenttia joutui teho-osastolle. Kevään aikana hoidettiin yhteensä yli 610 Covid-19-potilasta.
– Jos epidemian olisi annettu jatkua ilman rajaustoimia, vuodeosastokapasiteetti ei olisi riittänyt ilman kenttäsairaalaa, ja senkin paikat olisivat vähitellen loppuneet, Myllärniemi sanoo.
Toimivan rokotteen valmistuminen saattaa olla vain kuukausien kysymys. Myös lääkehoidot ovat kehittyneet.
– Toivoa siis on – tarvitsemme vain vähän aikaa. Vetoan päättäjiin ja yhteisöihin – ladatkaa Koronavilkku, käyttäkää kasvomaskia ja rajoittakaa kokoontumista yksilö- ja yhteisötasolla, niin meidän ei tarvitsisi taas järkyttyä, kun katselemme osaston potilaiden keuhkokuvat läpi. Eikä sulkea elektiivistä toimintaa, joka vetää taas hyvin, Marjukka Myllärniemi kirjoittaa.
Toisen pandemia-aallon tulo voi järkyttää
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mikkelin jättialtistus: koronan saaneet vierailivat ainakin 12 ravintolassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006630097.html
Koronaa kantaneiden tiedetään käyneen ainakin 12 ravintolassa. Samaan aikaan Mikkelissä vietettiin Sapas-festivaalia.
Näin se sitten leviää ja leviää ja leviää ja ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065