Pidä huolta !

Anonyymi

Tärkeintä retkellä on turvallisuus! Huolehtiminen kaverista, niin tutuista kun tuntemattomista, on välttämätöntä kaukana erämaassa! Siihen kuuluu myös huolenpito varusteista. Kaikille tämä ei ole itsestään selvää. Suunniteltu viikon vaellus UKK puistossa keskeytyi 5.-6.9.20 Sarviojan kämpälle ensimmäisen yön jälkeen! Sateen kastelemat varusteet olivat avoimella puolella kuivumassa yöpyessämme teltassa. Aamulla omat kenkäni olivat ehtineet lähteä omille teilleen. Muistona niistä olivat vain kuivumassa olleet pohjalliset. Muita vapaita kenkiä ei ollut kuin loppuun ajetut numero 44 Meindelit! Niillä oli pakko lähteä kohti Porttikoskea, kun kenkien epäiltiin kävelleen siihen suuntaan. Sieltä niitä ei löytynyt. Mitä tässä oikein tapahtui? Ainakin se, että retki meni pieleen ja näillä kengillä sain komeat rakot kaupantekijäisinä! Oliko kyseessä puhdas vahinko? Miten on mahdollista, että ilman pohjallista oleva erimallinen ja uudempi kenkä voi tuntua omalta? Ottaisitko itse parkkipaikalta uudemman vuosimallin, eri värisävyn ja kokoisen auton, kun nyt vaan se sattuu olemaan samaa merkkiä? Mikä saa sinne saakka kävelleen retkeilijän tekemään kaverin tärkeimmille varusteille näin! Tapahtuneelle ei voi enää mitään. Jos kyseessä on vaan puhdas vahinko, niin rehti vaeltaja tekee kaikkensa asian selvittämiseksi. Reilu yhteydenotto ja asian hyvittäminen kyllä riittää. Se olisi vahingon tehneelle itselleenkin parempi, kuin asian aktiivi unohtaminen. Pitäkää hyvät ystävät huolta toisistanne ja toisten varusteista ihan niin kuin omistanne! Hyviä ja turvallisia reissuja kaikille!

3

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saman otsikon alle...
      Kun påatikoijaa näinä päivinä on monenlaista, niin havaintoni eräkämppien kaasun käytöstä, tai oikeammin kaasuvermeiden käytön ymmärtämättömyydestä. Pariin otteeseen jeesasin henkilöitä, joilla ei ollut mittää käsitystä kuin nuo vermeet toimii. Jos ei osaa kysyä, niin apua saa mielestäni myös tarjota.

    • Anonyymi

      Ei satu, kun kulkee yksin maastoretkiä. Siellä kyllä pitää osata suunnistaa auttavasti, ja selviytymisvarustus- mutta hyviä retkiä olen tehnyt vuosikausia.
      Ympäri vuoden, vapaalla. Valitettavasti työ vähän hillitsee harrastusta. Miksi sinne luontoon pitää mennä ihmisten sekaan?

      • Anonyymi

        Samoja tuntoja. Tupiin turvautuminen talvisin ja sairauden yllättäessä on ymmärrettävää. Muina aikoina myös minä pysyttelen erinomaisen kaukana reiteistä ja varsinkin tuvista. Toki pitkittyneiden sateiden aikoihin se tupa käy joskus mielessä, mutta on siinä vaihtoehdossa niitä vastenmielisiä tekijöitä niin paljon, että järki on tähän mennessä voittanut lähes aina ja olen pysytellyt omassa majoituksessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      2831
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1584
    3. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1141
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      974
    8. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    10. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      861
    Aihe