Olen käyttänyt rogainea joulukuun alusta lähtien. Mitään tuloksia en huomaa. Eikö tässä ajassa pitäisi jotain jo näkyä, jos on näkyäkseen? Vai kaunko yleensä menee ennen kuin tuloksia näkyy? Rogaine ei kylläkään selosteen mukaann auta/sovi kaikille ja minä ehkä edustan sitä vähemmistöä.
Tutkimuksissa, joita minulle on tehty, on noussut kaksi asiaa esille: perinnöllinen hiustenlähtö ja hormonaalinen hiustenlähtö, jotka lienee yhteyksissä toisiinsa.
Tutkimuksissa, joita minulle on tehty, on noussut kaksi asiaa esille: perinnöllinen hiustenlähtö ja hormonaalinen hiustenlähtö, jotka lienee yhteyksissä toisiinsa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen käyttänyt Rogainea viime juhannuksesta asti, eli nyt lähes 10 kuukautta. Kunnollista vaikutusta aloin nähdä vasta tässä joulun tienoilla, eli noin kuuden kuukauden käytön jälkeen. Hiukset ovat selvästi paksuuntuneet, vaikkei ihan siihen pisteeseen, jossa joskus nuorempana oltiin, mutta otsatukkakin on taas olemassa. (Etu/pääliosa oli aika onneton ennen Rogainen käyttöä)
Sen verran tyytyväinen olen nykytilanteeseen, että Rogainen käyttö tulee jatkumaan.
Itse käytin rogaine muutamia vuosia
omasta mielestäni tulos ei ollut kovinkaan
huomattava. Siirryin propeciaan nyt tuloksen
kyllä huomaa; Hiuksia on huomattavasti enemmän
eikä ole enää lisää lähtenyt.
Oliko se niin ettei propecia soveltunut naisille (olen mies)? Jos soveltuu niin mielestäni
kannattaa ehdottomasti siirtyä siihen (samalla
loppuu myös se nesteillä puljailu)
Propecia (Finansteridi) ei sovi naisille.